Pyhät ja pyhimykset

Joulupyhinä meillä oli vieraana mummi, sekä aattona fammu ja o-fafa. Lahjoja tuli, eli kilttejä ollaan oltu. Enitenhän noita paketteja keräsi tietysti poika, mutta oikeastaan ihmeen rajoitetusti hänkin, tosin muutama paketti on eksynyt matkalla ja tontut kerkiävät toimittamaan ne perille vasta myöhemmin. Eräs äidinkin lahja on kuulemma vielä tulossa :)

Pyhinä meillä tapahtui muutakin suurta, poika otti ja nauroi ekan kerran ääneen, tuon tapahtuman sai kalastettua itselleen ensimmäisenä mummi. Yöllä tuo nauroi unissaan myös äitin tissillä ja tänään parhaimmat rätkätykset sai isi :)
Äidin sydän suli, vaikkei varsinaisesti itse olekkaan vielä naurua saanut kalastettua, läheltä kyllä tässä illalla piti.

Äiti myös hämmästelee mitä on tapahtunut, sillä mummin vierailut eivät ole ollenkaan niin ahdistavia kuin olivat vielä aikaisemmin.. Vaikka tokihan välillä meinaa hermo mennä, mutta hämmästyttävän hyvin on mennyt kun huomioi millainen äiti-tytär suhde meillä on ollut.. Myrskyisä (ja hieman myös myrkyllinen) kuvastaa aika hyvin tuota suhdetta.

Pikaisen joulutervehdykset

Täällä on joulutohinat kovassa vauhdissa. On Joulupukki tonttu apureineenkin tehnyt kovasti hommia ja huomenna varmasti ainakin pikkumies saa monta pakettia, vaikka isi ja äitihän ne paketit saa toki vielä tänä jouluna avata :)

Mummi tuli meitä eilen jo tänne auttamaan ja apua siitä onkin ollut, nyt on kaupassa käyty, pölyt pyyhitty, pyykit pesty, lattiat pesty, vessa siivottu ja tiskipöytäkin kiiltää. Ei ole pikkumiehen kanssa äiti ja isi kerinnyt kunnolla siivoamaan mutta, vaikka mumminkin kunto on aika huono niin kummasti saa aikaiseksi kun on kaksi kättä ja yksi syli enemmän.

Huomenna syömään tulee myös fammu O-fafan kanssa, tuo tullessaan kalaa ja laatikot. Äiti toki syö huomenna aika rajoitetusti, jää moni herkku ensi jouluksi, mutta eiköhän tästä selvitä.. Onneksi kinkkua saa syödä niin paljon kuin jaksaa ja fammu on tehnyt laatikotkin niin, että äiti saa syödä kaikkea muuta paitsi lanttulaatikkoa, josta taitaisi pylly pöristä niin pojalla kuin äidilläkin :)

Nyt me vielä toivotellaan teille kaikille hurjan kivat ja rentouttavat joulut, toivoen myös rauhaa ja rakkautta kaikkien jouluun ja sydämiin.. Ja sitten me keskitymme omiin rakkaisiimme ja hyvään ruokaan :)

Hyvää joulua kaikille! God jul!

Tunnustus

Sawa oli viskannut minua jo aikoja sitten tunnustuksella.. Kiitos kovasti sawa!

Ohjeet ovat seuraavanlaiset:
- Kiitä tunnustuksen antajaa
- Tee aiheesta postaus
- Vastaa kymmeneen annettuun kysymykseen
- Anna tunnustus 10 blogille, jotka mielestäsi ansaitsevat sen.

Kysymykset ja vastaukset:
1. Lempiväri: Omissa vaatteissa pinkki ja musta, muuten lila, limenvihreä, turkoosi. Viime aikoina etenkin tuo turkoosi
2. Lempieläin: Tuo meidän rakas koira
3. Lempinumero: 9 tai nykyisin myös 5 :)
4. Paras alkoholiton juoma: Omena limppari
5. Facebook tai Twitter: Facebook
6. Intohimoni: Vauvan vaatteet ;) No oikeesti kai karkit :)
7. Lahjojen antaminen vai saaminen: Mun on pakko sanoa et saaminen, koska oon ehkä maailman huonoin keksimään mitä ostan lahjaks. Mun mielestä, kun se mun antama lahja pitää olla täydellinen :)
8. Mieleisin kuvio tai muoto: sydän
9. Paras päivä viikossa: lauantai
10. Lempikukka: orgidea

Haastan: Jätän nyt haastamatta, naputtelen tätä puhelimella ja sen kautta linkityäminen menee liian haasteelliseksi. Enkä jaksa muutenkaan etsiä nyt haastettavia, tähän, kun on varmaan kaikki jo aikoja sitten vastannu :)

Hurjan miehen kehitysaskeleita

Hurja mies tää meidän pieni mies..

Toissa päivänä tuo vielä kiukkusi armotta jos laittoi vatsalleen, tänään tuo on molemmilla kerroilla hihkunut innosta. Illalla kohotti jo ylävartaloaan ja katseli siinä asennossa lattialla makaavaa isiään jo pienen hetken.

Myös istumaan olisi kova hinku, jos poika on puoli-istuvassa asennossa sylissä nojaten äidin tai isin rintakehään, niin nytkäyttää hän pian itsensä etukenoon/pystyyn.

Päätäänkin tuo on pidellyt jo aikaisessa vaiheessa, niskaa ei ole turhia tarvinnut tukea.

Ympäristöäkin on tarkkailtu kiinnostuneena jo pitkään. Viisi viikkoa vanhana meillä selkeästi vastattiin hymyyn hymyllä. Kuusi viikkoa vanhana alkoi höpöttely ja nyt se on jo äänekästä ja jatkuvaa :) Television katselu on pop ja sitä seurataankin jo monen metrin päästä sohvalta. Pop on myös istuskella sitterissä ja katsella vanhempien touhuamista keittiössä. Isi ottaa myös mukaan syliin ja silloin on kivaa tyhjentää ja täyttää astianpesukonetta ja pyykkikonetta. Takan ja saunankiukaan sytytys on myös erittäin kivaa. Mutta, parasta on kurkkia omaa ja isin kuvaa peilistä, joskus siellä vilahtaa myös äiti :)

Lelukaaren leluja on huiskittu jo pitkään ja jonkin aikaa on jo koetettu viedä niitä suuhun, menestys on parempaa koko ajan, mutta kiukku välillä mahdotonta jos ei onnistuta. Nyrkit valtaavat suun hyvin usein välillä jopa molemmat yhtä aikaa ja välillä puoli nyrkkiä kerrallaan. Myös aikuisen sormi haluttaisiin laittaa omaan suuhun. Öisinkin tahdottaisiin oma nyrkki suuhun ja siinäpä taas yksi syy herätä kiukkuisena :)

Pojalta ei kyllä intoa, halua ja vauhtia puutu, saapi nähdä pysyykö rauhallinen äiti tahdissa mukana sitten, kun poika lähtee liikkeelle. Päälle kun lisätään tempperamentti ja itsepäisyys niin äiti taitaa olla helisemässä :)

Hurjaa on tää vauvojen kehitys, yllätti vaikka tiesin.

Peppu paukkuu ja korva kipuilee

Nyt on neljä yötä mennyt huonosti, iltaisin itketään ja öisin pieru kiusaa, kakkakin piruilee ja pörisee pari kertaa yössä. Äiti on tietysti väsynyt ja huonosti nukkunut, ja sekös kiukuttaa. Kiukkuamme siis täällä yhdessä, onneksi äiti toistaiseksi kuitenkin tosi vähän, huonomminkin voisi mennä.

Sain tuossa viikko sitten elämäni toisen korvatulehduksen ja sille kaveriksi antibiootti kuurin. Saapi nähdä kuinka äidin korva ja pojan vatsa voi nyt kun kuuri loppui.

Tänään illalla ei ainankaan pojan kohdalla näkynyt suuria muutoksia, kiukkua ja pörinää. Siinä saa äidin korvakin kärsiä oli sitten terve tai sairas.

Toivotaan parempaa yötä..

Nyt iltapalalle, nälkähän tässä tuli kun poikaa sai nukuttaa pari tuntia.

Ps. Vastailin vihdoin vanhoihin kommenteihin

Etsivä etsii

Pojan vatsa on hieman parempi, alkaa kakan väri olla jo melkein oikeaa. Koostumus onkin sitten aika litua :) Tästä värimuutoksesta innostuneena päätin kokeilla lisätä ruokavaliooni kananmunaa, seurauksena kaksi huonosti nukuttua yötä ilman kiusatessa vatsassa :(

Kakan värin muuttuminen alkoi muuten samantien kun lopetimme DDS-juniorin ja Disflatylin käytön.. Olisko voinu olla osa syyllinen tuo noiden käyttö. Rupesin noita epäilemään kun söin samaa ruokaa pari päivää ja kakan väri parani aina aamua kohden, yöllä emme siis antaneet Disflatyliä. Mutta heti aamupalan ja aamukakan jälkeen väri muuttui taas huonommaksi, aamupalan jälkeen poika sai aina tipat. Aika hurjaa jos nuo ovat syyllisiä, sillä onhan niitä käytetty vatsa ongelmien takia.

On tämä aikamoista etsivän työtä löytää aina syyllinen vatsavaivoihin. Asiaa auttaa se, että syön aikalailla samaa päivästä toiseen, aamuisin, iltaisin ja välipalaksi maissiriisikakkuja leikkeleellä ja sinisellä keijulla. Riisikakkujen lisäksi syön soija jugurtteja, vadelmakeittoa ja nakkeja :) lämpimänä ruokana syön perunaa ja jotakin lihasta, kevyesti maustettuna. Lisäksi salaattia, yleensä se sisältää salaattia, tomaattia ja kurkkua, sekä salaatinkastiketta. Juomana limua, laimeaa vadelmamehua tai vettä. Kaikki ruokahan on siis vielä maidotonta, viljatonta (gluteenitonta) ja munatonta. Lisäksi se kala on pannassa. Tähän ruokavalioon sitten varovaisesti lisäilen jotakin ja seuraan miten pojan vatsa reagoi.

Onhan tää aika haastavaa ja yksitoikkoista.. Todennäköisesti en tule tämän jälkeen syömään maissiriisikakkuja enää ikinä vaikka niistä olen aina kovasti tykännytkin :) Vaan mitäpä sitä ei äiti poikansa vuoksi tekisi.. ja omien yöuniensa :)

Mummi kävi ja mielikin on hyvä

Mummin vierailu meni hyvin, muutaman kerran alkoi hieman ärsyttämään, mutta kertaakaan en oikeastaan hermostunut. Tokihan tuo tuntui välillä tietävän paremmin voiko pojalla olla jo nälkä vai ei, mutta uskoi hieman kummastellen lopulta minua kun menin vain ja tarjosin tissiä pojalle. Kun ei katsos ennen noin usein syötetty :) No onhan äitini kasvattanut kolme lasta joten kyllä siltä ihan hyviäkin juttuja sai kuulla, mutta sitten oli näitä eroavaisuuksia jotka hämmäntyttivät mummia. Ja kummasti jotkin ennakkoon pelottaneet asiat eivät olleetkaan enää niin pelottavia, osasta oltiin jopa nyt toista mieltä kuin raskausaikanani. En viitsinyt noista kelkan käännöistä mainita äidilleni ettei olisi mennyt riitelyksi :)
Kaiken kaikkiaan meni kuitenkin tosi hyvin ja olen kummallisen rauhallinen äitini vierailun jälkeen, miehenikin totesi tässä illalla samaa.

Nyt oikeastaan jopa odotan joulua, eikä yhteinen joulu äitini kanssa stressaa enää mieltäni..

Toivomme ettei tämä ole väliaikaista :)

2kk neuvola

Tänään kahden kuukauden neuvola ja ensimmäinen rokote, tosin suun kautta. Paino noussu ja pituuttakin tullut lisää, hattukin kasvanut. Ei ehkä mittaustuloksien kasvu yhtä suurta kuin aikaisemmin, etenkään painon osalta, mut aika hurjastihan se alkuun nousikin. Ei tuo neuvolassa asiasta kuitenkaan maininnut joten tuskin on tarvetta olla huolissaan. Vaikka äitinä sitä toki on, kun ei vatsakaan ole vielä kunnossa. Neuvolassa eivät olleet siitäkään huolissaan.

Mummi tulee huomenna yöksi, äitiä hermostuttaa ja hieman stressaa. Äiti-tytär suhteemme on hieman haastava ja voimille käyvä.

En ole kerinnyt koneelle joten kommenteihin vastailu on viivästynyt, tällä puhelimella ja tällä muistilla se ois turhauttavaa kun ei näe kommentia samalla kun kirjoittaa. Koitan keritä ja muistaa vastailla viikonlopun aikana.

Oma käsi ja omat sormet

Meillä on löydetty nyt oma käsi, jo kohta viikon verran omaa nyrkkiä on jo kovasti ihmetelty, sitä on myös syöty ja sillä on paukutettu roikkuvia leluja, leluihin muutaman kerran onnistuttu jo jopa tarttumaan ja sekös on ollu kummallista.
Eilen Libero-kassin mukana tullutta pörriäistä yritettin jopa laittaa suuhun ja kyllähän sen "pyrstösulat" sinne saatiinkin :) Tuo pörriäinen on muuten ollut jo pitkään pop ja ehdoton ykkönen. Sille jutellaan, sitä komennetaan, sille hymyillään, sitä tuojotetaan, sitä hakataan ja nyt sitä myös syödään.

Poika on nyt selkeästi päättänyt ryhtyä peukalon syöjäksi, se on kyllä ollut minulle selvää jo pidempään, merkit ovat olleet selkeitä. Nyt nyrkki ja välillä hetkeksi jopa peukku tai etusormi ovat löytäneet tiensä jo suuhun, yhä useammin ja useammin. Tuttia koitettu välillä tarjota, mutta ei kelpaa, sairaalassa vielä kelpasi, mutta sitten löyty tissi. Eilen annoin maitoa pullosta jotta saisi samalla lääkettä, suuttui pullolle, luuli kai mun tarjonneen tuttia.

Jokunen päivä sitten poika ihmetteli sitterissä ollessaan jopa omia jalkojaan. Sitteri onkin tällä hetkellä sylin ja tissin jälkeen paras paikka, etenkin jos siitä pääsee seuraamaan vanhempien touhuja tai saa leikkiä pörriäisen ja sen ystävien kanssa jumppamaton kaaren alla. Lattialla meillä ei viihdytä, sohvalla, sängyllä tai hoitotasolla jonkin verran. Eilen tosin viihdyttiin viltin päällä lattialla kun äiti kaksoi viihdyttää :)

Nimi talletettu

Tänään on nimi toimitettu ja talletettu maistraatin tietoon ja läpi kuulemma meni sanoi isi :)
Nimenantojuhla vietetään tosin isin ja toisen siviilikummin työvuorojen vuoksi vasta tammikuussa, päivää ei viel ole päätetty, mut lähipäivinä pitäisi päättää. Alunperin juhla piti pitää jo tulevana sunnuntaina, mutta pienten aikataulu ongelmien ja erimielisyyksien takia se siirtyi. Mummilla ja fammulla on hieman ongelmia jaksaa odottaa nimen julkaisua.

Poikahan täytti jo maanantaina kaksi kuukautta, tarkoittaa siis sitä, että paperi myöhästyi maistraatista muutamalla päivällä. Onneksi poika ei vanhempien mokan takia jäänyt nimettömäksi, eikä onneksi maistraatti päättänyt pojan nimeä :)

Ei tullut pojasta Tarzania, ei olisi kuulemma mennyt läpi :D

Väsynyt ruokaremontoija

Muutama päivä sitten jätin ruokavaliostani maidon, munan ja viljojen lisäksi pois myös kalan. Söin ennen tuota päätöstä kahtena peräkkäisenä päivänä kalaa ruuaksi ja kaksi yötä meillä valvottiin vatsan takia. Kakka oli myös taas vihreää ja limaista, tosin ei se ole vielä ollut normaalia kertaakaan tämän kokeilun aikana, mutta oli se jo ehkä hieman parempaan päin. Nytkin vaikuttaisi kakka taas pikkaisen paremmalta vaikka ilmaa vatsassa vielä onkin ja se kiusaa meitä etenkin öisin.

Äiti toivoo jo suuresti tämän vaivan loppumista ja syyllisen löytymistä, pojan takia ja myös oman itsensä takia. Alkaa äidin psyyke olemaan kovilla, kun ei saa nukuttua kunnolla. Pelottaa, että väsymys, uupumus ja pettymys alkaa vaikuttamaan tunteisiin poikaa kohtaan.
Apujoukkojenkin apu nukkumisen osalta on mennyt hieman penkin alle ajoituksen suhteen.

Ruokavalioremontti

Niin siinä sitten kävi ettei siirtyminen maidottomaan ruokavalioon tainnut riittää. Viime torstaista asti olen ollut maidottomalla ruokavaliolla, mutta pojan kakka ei ole muuttunut mihinkään, välillä näytti paremmalta, mutta jo seuraavassa vaipassa oli pettymys vastassa. Kakka on vihreän, limaisuuden ja pahan hajun lisäksi välillä jopa aivan vetistä, myös hyvin pientä punaista raitaa on sieltä löytynyt, ilmeisesti loppupää suolesta on hieman ärtynyt rajuista kakkaamisista. Tänään kävimme neuvolassa lääkärillä joka viel konsultoi lastenlääkäriä ja nytpä olenkin sitten maidottomalla, munattomalla ja viljattomalla ruokavaliolla. Kahden viikon päästä aletaan vähitellen kokoilla jokaista vuorotellen ja kun/jos syyllinen löytyy saadaan lastenlääkäriltä kelaa varten todistukset ja tietoa jatkosta.

Että ei tässä helpolla päästetä.

Maidon korviketta äidille

Kaikkeen sitä ryhtyy kun äidiksi tulee. Ennen olisin sanonut etten minä ainankaan, vaan nyt sitten kuitenkin aijon keskustella vauvan kakasta ja sen väristä ja koostumuksesta :)

Poika on kärsinyt kovasti ilmavaivoista tai lähinnä kakkaa on tehty tuntikin välillä itkun kanssa. Lisäksi itkua on ollut paljon etenkin iltaisin. Joitakin kertoja tässä muutaman viikon sisään on kakka ollu vihreää ja hieman limaista, mutta jo pian taas ollut normaalia. Nyt se muutama päivä sitten "repesi" totaalisesti ja kakka on ollut todella pahan hajuista, myrkynvihreää ja todella limaista. Soittelinkin asiasta neuvolaan ja sain ohjeeksi siirtyä Relasta öljyttömään DDS-junioriin ja Cuplatonista Disflatyliin, D-vitamiininä me onkin jo valmiiks käytetty öljytöntä Jekovittia. Tämän lisäks minä siirryn viikosta kahteen maidottomalle ruokavaliolle, meillä siis äiti elää nyt maidon korvikkeilla. Toki tietysti kaiken tämän lisäksi välttelen niitä perinteisiä ilmaa aiheuttavia ja allergisoivia ruokia kuten sipulia, herneitä, papuja, kaalia, lanttua, suklaata, ruisleipää, vahvoja mausteita ja pähkinöitä.

Nyt maidotonta ruokavaliota on jatkunu jo kaksi kokonaista päivää ja viime yö ainakin nukuttiin jo paljon paremmin. Jo eilen illalla oli havaittavissa muutosta parempaan, illalla ei itketty läheskään niin paljon ja oltiin ehkä muutenkin pikkaisen rauhallisempia. Yöllä pankki sitten räjäitettiin nukkumalla yhtä soittoa reilu viisi tuntia, arvatkaa oliko äiti iloinen :)

Yöllä toki valvottiin taas se tavallinen tunti kuuden ja seitsemän välillä, syötiin aluksi ja lopuksi ja siinä välissä väännettiin kakkaa, joka muuten oli jo osittain normaalia. Tuo olikin yön ainoa herätys ja seuraava herätys oli sitten vasta yhdeksän jälkeen, jolloin olikin aika taas ryystää aamumaidot ja sen jälkeen jumppailla ja tohista sängyllä musiikin mukaan.

Toivotaan et tää nyt tosiaan ois suunta parempaan ja jatkuisi samanlaisena myös tulevina öinä.

Meillä mentiin eilen nukkumaan vasta kahdeltatoista, että älkää siis ihmetellä yön "aikataulua". Meillä myös nukutaan päivällä 12-18 välillä 3-4 tunnin päikkärit ulkona vaunuissa. Ne tosin onkin päivän ainoat pidemmät päikkärit, muut päikkärit on 15-60 minuuttia riputeltuna aamupäivään ja iltaan.

Minkäslaista rytmiä teillä muilla eletään? Onkos teillä huomattu jotakin ruokia joihin pikkuisen vatsa reagoi?

Ensimmäinen kuukausi ja hieman päälle

Kuukausi tuli täyteen jo aikaa sitten ja ensimmäinen isänpäiväkin vietettiin. Meno on ollut hurjaa ja olen ollut lähes täysin sidottu poikaan, siitä johtuen en ole kerinnyt tai jaksanut kirjoitella tänne, harmi sillä olisi kivaa saada tuntemuksia ja tapahtumia ylös.

Ensimmäiset kaksi viikkoa kotona olivat hormooneista ja väsymyksestä johtuen aikamoista menoa. En todellakaan ymmärtänyt niitä jotka käskivät nauttimaan vauva-ajasta. Minä en ainankaan nauttinut noista viikoista, enkä tosin vieläkään ymmärrä miks kaikki hokevat tuota. Joka kerta kun joku käski/käskee nauttia vauva-ajasta, niin mun teki mieli tunkea niille tumppu suuhun ja sanoa etten mä ainakaan nauti siitä etten pääse edes vessaan, en saa syötyä, en nukuttua, olen jatkuvasti kamalan väsynyt ja hormoonit kiusaa. Mitä ihmeen nautittavaa siinä on kun kannan itkevää lasta pitkin asuntoa väsyneenä jo toista tuntia, itkuisena, nälkäisenä ja kamalassa vessahädässä???

Onneks tilanne on nyt osittain hieman helpottunut, syöttäminen on tällä hetkellä hieman harvempaa, vain siis puolentoistatunnin välein :) ja poika nukkuu jo kerran päivässä kunnon päiväunet, eikä vain pikaisesti nukahda tissille ja herää jos koitan siirtyä. Tai siis herää kyllä yleensä jos nukahtaa tissille ja minä siirryn vierestä pois, mutta koska oppi tällä viikolla nukkumaan vaunuissa ulkona, on meillä nyt vedetty välillä yli neljänkin tunnin päikkäreitä. Tosin kun ne päikkärit nukutaan ulkona vaunuissa niin minä en osaa mennä nukkumaan itkuhälyttimen kanssa, äidin päikkärit jää siten välistä, mutta onneks anoppi käy nyt kerran viikossa ja myös perheohjaaja käy 1-2 kertaa viikossa, molempien "vierailujen" aikana minulla on lupa nukkua jos olen väsynyt. Mieshän meillä tekee kolmivuorotyötä kuusi päivää putkeen, joten on lähes kokonaan poissa laskuista aina tuon kuusi päivää kerrallaan. Hän siis on joko töissä tai sitten nukkuu, pienen osan päivästä hän on meidän kanssamme, mutta silloinkin poika usein nukkuu päiväunia, joten kaikki illat ja yöt on lähes yksin mun vastuulla. Ja koska meillä huudetaan lähes joka ilta puolesta tunnista kolmeen tuntiin iltaisin ja myös lähes joka yö niin ottaa hieman välillä voimille.

Onneks kuitenkin nyt on apua tarjolla ja päivälläkin saan hetken touhuta omiani kun poika nukkuu ulkona päikkäreitä.

Meillä on muuten myös vauva jolla on kova imemisen tarve, tutti ei kelpaa, sormia ei vielä oikein osata viedä kunnolla suuhun ja sekös harmittaa, pikku hiljaa tosin tällä viikolla tuo taito on alkanut kehittymään. Usein miten tosin imeskeltävänä on äidin olkapää :) Olkapään lisäksi tissi on kova sana. Poika sai kyllä jo sairaalassa kosketuksen tuttiin aj söikin sitä siellä joitakin kertoja, mutta kotona se sama tutti ei sitten enää kelvannutkaan, ilmeisesti poika tajusi tissin olevan parempi vaihtoehto. Tosin kyllä sille tissillekin osataan sitten raivota, onneks kyllä välillä myös jutella ja hymyillä :)

Meidän vauva rakastaa myös läheisyyttä, joka tarkoittaa syliä ja jatkuvasti. Kantaliinassa ei kuitenkaan viihdytä, joten äidin tai isin sylissä pitää olla koko ajan. Pikku hiljaa olen koittanut totuttaa kantoliinaan tai oikeastaan olen totutellut tuollaisella joustavalla tuubikankaanpalalla, olen sen avulla saanut pojan hieman tottumaan kankaan aiheuttamaan puristukseen, vaikka eihän tuo kannattele poikaa niin että saisin molemmat omat käteni vapaaksi. Parempi kuitenkin kuin ei mitään ja ompahan pikkaisen tullut tuntumaa liinailua ajatellen.

Jo sairaalassa hoitajat huomasivat pojan olevan fyysinen ja rakastavan siis lähellä oloa, vanhempiinsa kyllä tullut. Vaikka joskus äiti toivoisi ettei ihan niin fyysinen olisi, nukkuessakin kun tarvitsee kurkkia, että joku on varmasti vielä vieressä. Ja tissiin on hyvä nojata päätään ja herätys on karu jos tyyny viedään pois.

Vauhti on myös tosi kivaa, liikettä ja actionia, pitää olla. Paikallaan ei siis auta olla vaan poikaa pitäisi hytkytellä ja kantaa ympäri taloa. Hieman helpottaa se, että isi keksi ripustaa katosta köyttä ja koukut johon saadaan turvakaukalo ripustettua, näin äitikin pääsee joskus vessaan. Lisäksi äiti kiittää itseään et meni joskus ostamaan jumppapallon, tuo pelasti raskausaikana ja on pelastanu nyt varmaan satoja hetkiä, ei rasitu selkäkään niin kun pallolla saa hyvin hytkyteltyä, siis silloin kun poika ei vaadi sitä kävelyä samalla.

Onneks tässäkin on saatu helpotusta tällä viikolla, kun poika on alkanut osoittaa kiinnostusta leluja kohtaan ja on jo viitynyt muutaman pienen hetken jumppamatolla yksinkin. Topsin aina ei sielläkään viihdytä ja jos viihdytääån voi tuo olla mitä tahansa minuutin ja viiden minuutin välillä :)

Tässä pikaisia kuulumisia meiltä, koitan nyt parantaa tapani ja saada hieman useammin tänne päiviteltyä, ettei menisi kaikki kasvutapahtumat ja tuntemukset aivan unholaan. Onneks latasin puhelimeeni ohjelman jolla voin kanssa tätä paremmin päivitellä. Tosin poika imuttelee nykyisin maitonsa aika vauhdilla ja kiukkuaa tissille ja äidille jos keskityn liikaa imetyksen aika muihin juttuihin. Muu aikahan meneekin sitten poikaa viihdyttäessä tai omia tarpeita hoidellessa. No ehkä jos nää pitkät päiväunet jatkuu saan pikku hiljaa purettua tekemättömien asioiden listaa niin et saan aikaa myös tälle blogille.

Olen sitä salasanaa asiaa miettinyt ja tollut siihen tulokseen etten nyt ainakaan toistaiseksi siihenh ryhdy, jops muutan mieleni niin ilmoittelen kyllä hyvissä ajoin. Synnytyskertomuksenkin meinasin tänne jossain vaiheessa kirjoitella, katsotaan sitten miten paljastava ja laaja siitä tulee :)

Ja kyllä mä olen koittanu teidän muiden blogeja lukea ja olenkin niitä aika hyvin saanu seurattua puhelimeni kautta, kommentointi on kuitenkin jääny aika vähäiseksi sillä jostain syystä en saa teidän kaikkien blogeihin puhelimella kommentoitua, joillekin onnistuu pienen kamppailun jälkeen joillekin ei onnistu ollenkaan :(
Pahoitteluni siis hiljaisuudesta sielläkin puolella ja onnittelut kaikille niille jotka ovat pikkuisensa saaneet syliinsä!

Poika on syntynyt

Poika syntyi lopulta kaksi viikkoa yli lasketun ajan. Maanantaina päästiin koko perhe sairaalasta kotiin ja nyt koitetaan opetella vauva-arkea yhdessä, isikin on isyyslomalla melkein kuukauden.

Synnytys ei ollut sitten lopulta minkään suunnitelman mukainen joten harkitsen hyvin tarkkaan haluanko sitä julkisesti nettiin kirjoittaa ja jos kirjoitan niin miten tarkasti ja suojaanko blogin kenties ennen sitä salasanalla. Hyvin henkilökohtainen tarina siis.

Ollaan kaikki kuitenkin onneks terveitä ja onnellisia... nyt äitiä taas kutsutaankin, joten nähdään taas :)

Ps. Tissin ääreltä vielä sellaiset terveiset, että poika painoi sitten hieman vajaa neljä kiloa ja pituutta oli 52cm.

41+5

Heipä hei, me olemme vieläkin yhtenä kappaleena.

Tiistain käynnistyksin siirtyi keskiviikolle, vaikka emme viel tänään olekkaan lääkärissä käyneet kuten oli tarkoitus.

Eilen aamusta nimittäin kymmenen maissa sängystä herätessäni kastuivat housut hieman, en tuosta kuitenkaan päätellyt vielä mitään vaan jatkoin tilanteen seuraamista. Myöhemmin päivällä kastuivat housut taas, mutta hyvin vähäistä oli tuo kastuminen joka kerta. Soitin kuitenkin viiden maissa synnärille, kun housut kastuivat kolmennan kerran ja kehoittivat tulla ennen kahdeksaa tarkistuttamaan mistä on kyse. Seitsemältä olimme perillä ja kävinkin käyrille. Pieniä supistuksia oli tasaisesti, nutta en itse huomannut niitä ollenkaan. Piskuinen myös liikkui hyvin ja sydänkäyrä oli hieno. Vuoto testattiin ja negatiivista näytti. Verenpaineeni oli muuten jotain aika huikeeta, 140/94, mutta pissa oli kuitenkin täysin puhdas. Lääkäri teki vielä yliaikaiskontrollin ettei tarvitsisi ajella tänään maanantaina aamupäivästä sitä tekemään.

Lääkärin tekemässä ultrassa piskuisen painoarvio olikin sitten harmillista kuultavaa. Viime käynnillä päivillä 41+0 painoarvio oli 3840g ja keskikäyrällä kuten pari viikkoa aikaisemminkin. Nyt eri lääkärin mitatessa päivillä 41+4 painoarvio olikin 4400g tai tuo oli suurin piirtein arvio sillä lääkäri mittaili useita ja useita kertoja ja sai arvioksi välillä jopa viitisen kiloa. Samalla tämä lääkäri siirti käynistyksen tiistaista keskiviikolle. Voinette arvata etten sitten ollut kovin iloinen lähtiessäni kotiin.

Onneksi kätilö joka minut tutki oli mukava ja kun sille valittelin asiasta kävi tuo vielä juttelemassa lääkkärin kanssa, lääkäri tosin pysyi päätöksessään, mutta olipahan yritetty :) Lisäksi tuo kätilö pyysi toisen kätilön paikalle ja sainkin akupunktiohoitoa iskiastani auttamaan, samalla vihjattiin ettei haittaisi vaikka onnistuisi samalla käynnistämään synnytyksen :)

Sairaalalta lähtiessä minulla olikin sitten neuloja päässä ja sain ohjeen ottaa ne pois aikaisintaan 20minuutin päästä, mieluiten pitää ne vaikka siihen, kunnes menen nukkumaan. Ensimmäinen supistus tuli muuten sitten jo sairaalan pihassa :) Myöhemmin niitä tuli pitkin iltaa epäsäännöllisesti 1-2 tunnin välein, neljän jälkeen yöllä en niihin harmi kyllä sitten enää herännyt.

Nyt tilanne on se, että olen kastellut housunu tänään jo moneen kertaan. Lisäks osa limatulpasta jäi eilen sairaalaan samalla, kun kätilö teki sisätutkimusta ja osa on tullut ulos tänään. Lisäks olen tässä nyt jo muutaman tunnin ajan kärsinyt menkkamaisesta särystä alavatsalla ja suht säännöllisistä supisteluista, mutta nämä supistelut ovat kyllä aika mietoja, joudun jopa välillä vatsaa painelemalla tarkistelemaan supistaako se nyt vai ei. Olen soittanut sairaalaan tuon housujen kastelun osalta ja sain sieltä kehoituksen taas tulla illalla sairaalalle tarkistamaan tilannetta, onko siis kyseessä lapsiveden meno vai ei. Supisteluista en ole vielä soittanut, sillä koitin tuossa vielä äsken nukkua ja mies jäikin vielä nukkumaan, itse en jännitykseltä unta saanut :)

Nyt meinasin ehkä ruokaa ruveta tekemään ja seurailen tilannetta edelleen. Katsotaan nyt jäänkö tänään sairaalalle vai en, sinne mennään ainakin tilannetta tarkistamaan.. toivottavasti jäädää molemmat, minä ja mies ja synnytys lähtisi nyt tästä rullaamaan omalla painollaan. Ainakin esitiedot ja synnytystoiveet tuli eilen kätilön kanssa selvitettyä :)

Iskias muuten vaivaa edelleen ja siksikin joudun joskus miettimään mistä tuo selässäkin välillä tuntuva kipu johtuu.

41+2

Tänään on ollu kamala päivä. Aluksi yöllä en saanut nukuttua tai nukahdin kyllä hyvin kahdeltatoista, mutta heräsin jo kahdelta, eikä uni sitten enää tullut. Aamulla kuuden maissa makasin sohvalla ja itkin, kipu takapuolessa, selässä ja jalassa oli sietämätön ja unen puute veivät vaan lopulta viimeisetkin voimat. Onneks sain muutaman tunnin kuitenkin tuossa aamulla nukuttua, seitsemältä uni lopulta tuli, harmi kyllä heräsin sitten jo kymmeneltä. Eipä sitten tullut liikaa nukuttua.

Päivällä ruuan jälkeen koitin sitten mennä nukkumaan päiväunia, vaan sänkyyn päästyäni pahaolo iski ja röyhtäilystä ei meinannut tulla loppua, vaahtoa nousi suuhun ja olo oli kamala. Päätäkin särki, olin ilmeisesti koko aamun ja päivän purrut hampaitani yhteen väsyneenä, sillä myös hampaiden juuret ja leikaluu olivat törkeän kipeät. En sitten saanut millään nukuttua, en voinut edes maata sängyssä sillä se vain pahensi oloani. Lopulta pyysin mieheni paijaamaan selkääni ja päätäni. Hän kiltisti tuli ja pelasti minut, ilman häntä olisin varmasti seonnut sen kivun kanssa, sillä olin juuri tunti sitten ottanut Panadol 1000mg, enkä tietenkään voinut lisää siinä vaiheessa ottaa. Silittely ja paijaaminen auttoivat sitten niin, että meinasin nukahtaa tai oikeastaan kai nukahdin, mutta heräsin, kun mies koitti poistua vierestäni. Lopulta jäin sitten vielä sänkyyn pötköttelemään ja mieskin palasi hetken päästä minua paijaamaan. Kipu pysyi onneks poissa ja nyt ilta on mennt hyvin, ei ole tehnyt kipeää, mitä nyt pikkaisen iskias kipuilee, mutta on onneks pysynyt siedettävänä kunhan en liikoja sohvalta urheilemaan lähde ja muistan välillä lämmitellä takapuoltani kauratyynyllä.

Harmittaa tuo iskias, tänäänkin jouduin hienon päivän viettämään sisällä, enkä päässyt edes tuttavaani tapaamaan vaikka hänellä oli tänään läksiäiset.

Saapi nähdä mitä tässä saa vielä kestää ennen kuin synnytys käynnistyy.. Kovilla minua ainankin ammutaan.

41+0

Sairaalasta terveiset..

Läärissä käytiin, mutta ei me sinne jääty :) Sovittiin jo seuraavat treffit maanantaille ja tiistaina sitten käynnistellään jollei ennen sitä itsekseen synny.

Lääkärin mukaan piskuisella ei taida olla mikään kiire tänne kylmyyteen ja pimeyteen. Kohdunsuun tilanne ei ole muuttunut miksikään sitten parin viikkoisen tilanteen. Ei sitten mun napakat supistelut ja alakerran vihlonnat ja jomotukset ole tehneet tehtäväänsä, vaikka lääkärikin oli ennen tutkimusta innoissaan kuvailemistani "oireista". Muuten kaikki olikin erinomaisesti, sydän jumpsutti kauniisti, hengitysharjoitukset sujui hienosti, piskuinen liikkui reippaasti, istukka toimii hienosti ja piskuinen kasvaa keskikäyrällä, joten mitään hätää ei ole ja piskuinen sai jatkaa oleiluaan turvallisessa kohdussa.

Äiti sen sijaan alkaa olla hieman kypsä, iskias vaivaa nimittäin edelleen niin etten uskalla edes kauppaan lähteä, en edes maitoa hakemaan autolla. En itseasiassa uskalla mennä edes auton rattiin. Eilen innostuin ompelemaan pari tuntia, istuin tyynyn päällä tuolilla ja illalla en meinannu päästä kävelemään. Tänäänkin olen eläny Panadol 1000mg voimalla koko päivän ja silti koko ajan koskee. Itse raskauteen mä en ole vieläkään kyllästyny, voisin olla perään heti toiset reilu 40 viikkoa raskaana, kuhan saisin välillä tän vaavin syliini ja uuden kohtuun asustelemaan :) Niin ja tietty tän iskiaksen pois.

Niin ja käytiin me sairaalassa käyrälläkin, hyvältä näytti piskuisen syke ja harjoitussupistuskin taidettiin siihen käyrälle saada. Mies pyysi tuosta käyrästä meille kopionkin ja lääkäri sen meille kävi kopioimassa.. kiva saada sekin muistoihin mukaan :)

Te jotka olette jo synnyttäneet niin millaisiin lukemiin supistuskäyrä nousi teillä avautumisen/synnytyksen aikana? Sattuisko joku teistä muistamaan, olis tosi mielenkiintoista kuulla millaisa lukemia voi odottaa jos kaikki sujuu toiveiden mukaan :)

40+3

Terve vaan, täällä ollaan edelleen yhtenä kappaleeni, eikä erityisemmin ole mitään merkkejä edes siitä et jotain alkais pian tapahtumaan, jotain pientä ehkä, mut tarkemmin ajateltuna ei ne mitään merkkejä sitten oikeasti ole.. kunhan toiveajattelen :)

Iskias on tosiaan nyt vaivannut tämän viikon, keskiviikkona kävi akupunktiohoitajakin kotona, mut eipä siitäkään ollu tällä kertaa apua, ei saanu edes synnytystä käyntiin vaikka joku sitäkin pelkäs :) Iskiaksen vuoksi meillä ei nyt sit taideta "käynnistää" synnytystä kotikonsteinkaan, siivoaminen, ikkunoiden peseminen, pidemmät lenkit ja jumpat on nyt unohdettava, ei siis auta kuin odottaa ja toivoa et käynnistyis ihan sohvalla makaamalla/istumalla :) Ainoa mikä tuota iskiasta on hieman auttanut on Panadol 1000mg, harmittaa vaan syödä niitä, kun en ole mikään lääkkeiden fani muutenkaan :(

Neuvolassa käytiin keskiviikkona ja sillä reissulla taisi löytyä syykin tuohon iskiakseen, piskuinen on nimittäin vihdoinkin tainnut kiinnittyä, joten taitaa vain venytellä luitani ja saada siten hermon kipeäksi.

Olo on muuten ihan ok. Tänään tosin on ollu ajoittain pikkaisen pahaolo, mut voi johtua ihan tuosta särkylääkkeiden syönnistä, ne tuppaa ärsyttämään mun vatsaa vaikka Panadoleja ovatkin. Lisäks mulla on jostain syystä ollu tänään sellainen olo et vatsa olis kuralla, mutta ei se sitä kuitenkaan ole ollut. Vatsa kyllä muuten toimii hyvin, on tehny sitä jo viikon verran.
Supistellukkin mua on hieman napakammin, sekä eilen et tänään, mut ei sekään ihan uutta ole. Ei ne supistelut kuitenkaan mitään kauheen kovia ole, sen verran et pysähtymään joutuu, mut en kipeäksi niitä sanoisi. Sitä tosin joskus ihmettelen et miks noi supistelut on usein kaksivaiheisia, alkuun supistaa ja se kestää ehkä sen minuutin tai yli, sitten se tavallaan hellittää, mut alkaa lähes heti uudestaan ja taas kestoa minuutin verran, jälkimmäinen "supistus" on tosin hieman ensiimmäistä heikompi.
Eilen mua nippaili taas alakerrasta tosi paljon, oli välillä olo kuin joku olis nuppineulalla nakutellut limakalvoja.
Niin ja lisäks mua on nyt pari päivää väsyttäny tosi paljon, mut voi johtua tuosta iskiaksestakin, sen kans kun ei kunnolla saa aina nukuttua, puuduttaa se samalla kyljellä nukkuminen. Eikä tuon iskiaksen takia pääse oikein edes ulkonakäymään, eikä tekemään mitään, et kyllä se tekemättömyyskin laiskottaa ja väsyttää.

Tänään päivällä mä tosin olin hetken lähes varma et ens yönä tulis lähtö, mut tarkemmin asiaa mietittyäni tajusin sen olevan vain toiveajattelua :) En mä muuten vieläkään ole kyllästynyt raskauteen, voisin hyvin olla raskaana viel toiset 40 viikkoa, kunhan saisin tän vauvan syliini ensiks :) Mä vaan ainoastaan toivon, et saisin piskuisen syliini pian ja erityisesti et mies saisi piskuisen syliinsä, mullehan vauva on konkreettisempi, kun tunnen kuitenkin liikkeet. Vaikka tosin en mä vieläkään oikein tajua et musta on kohta tulossa äiti ja miehestä isi (pappa) ja et synnytän pian pienen ihmisen joka on musta täysin riippuvainen.. en vaan saa sitä ajatusta päähäni :)

Tänään piskuinen on muuten ollut kova liikkumaan, lähes koko päivän ja illan se on painellut menemään ja vessassa käydessäni olen joka kerta saanut kunnon iskua alas päin, jopa niin et hätkähdän joka kerta vaikka osaan jo iskua odottaakkin :)

Mulla itselläni on aika vahva tunne siitä et täs saadaan kyl odotella viel jonkin aikaa, keskiviikkona meillä on aika taas sairaalaan ja jotenkin uskon meidän kyl siihen kontrolliin menevän. Täytyyhän se jonkun raskaus sen pari viikkoa yli mennä ja käynnistyksellä alkaa, kun kaikki muut blogilaiset tuntuu synnyttäneen "normaalisti" :D

39+6

Jostakin luin jokin aika sitten, että yleensä äidit kokevat kyllästymistä raskauteen hieman ennen synnytystä, tämä olisi kuulemma jonkinlaista henkistä valmistautumista synnytystä varten.

No, minähän en ole tuota kyllästymistä vielä suuremmin tuntenut, vaan nytpä pikkaisen alan tuntemaan. Tai en varsinaisesti raskautta kohtaan vaan näitä vaivoja tai näistäkin oikeastaan vain tätä uusinta joka jo aikaisemmin on piipahdellut käymään pikaisesti, mutta joka eilen tuli taas eikä antanutkaan periksi yöllä kuten ennen on tehnyt. Issias nimittäin iski, siihen kun yhdistää päälle lantion kipeyden ja häpyluun vihlonnan niin voinette arvata ettei liikkuminen tai liikkumatta oleminen ole kovinkaan mukavaa.

Lisäksi eilinen meni sohvalla, koska meinasi flunssa iskeä, nyt en uskalla vielä sanoa menikö ohi vai onko vielä taustalla kummittelemassa.

Harmittaa, kun pitäisi käydä hieman asioilla, muttei se tuon eilisen flunssan alun ja issiaksen kanssa oikein onnistu.

Kai tämä on sitten kropan tapa kertoa, että minunkin on aika lakata elämästä liian positiivisesti ja ruvettava kyllästymään tähän raskauteen :) Taidan olla kroppani mielestä aika jääräpää, kun näin kovilla panoksilla sen tarvitsee minua hätyytellä :D

Yksi päivä laskettuunaikaan, menen sanattomaksi :)

39+0

Eilen tiistaina käytiin jälleen sairaalassa ultrassa arvioimassa piskuisen kokoa, samalla tarkastettiin kohdunsuun tilanne ja lantion joustavuus. Hyvältä näyttää, piskuinen menee keskikäyrällä kokonsa puoleen ja tämän hetken arvio oli 3,3kg. Lantiokin on normaalia ja joustaa, joten alatiesynnytystä suunnitellaan. (Ähäkutti äiti!) Kohdunsuullakin jotain pientä muutosta on tapahtunut, joten ei tässä ihan turhaan supisteluista olla "kärsitty". Kohdun suu on pehmeä ja antaa myöten sormelle, mittaa 2,5cm ja miehen muistin mukaan auki 1cm. Itse en tosin varmaksi muista sanoiko lääkäri kohdunsuun olleen auki, mutta mies on varma asiasta. Jostakin syystä lääkäri ei tälläkään kerralla merkinnyt sairaalassa neuvolakorttiin mitään tuosta kohdunsuun tilanteesta, enkä tietty äkänny tarkistaa asiaa ajoissa. Kaikki näytti muutenkin olevan kunnossa, lapsiveden määrä hyvä, piskuisen liikkeet hyvät, hengitysharjoitukset hyvät (kylkiluut liikkuivat), joten ei tässä nmuu auta kuin jatkaa odotusta. Kohdunsuun tilannehan ei käsittääkseeni kerro yhtään mitään siitä milloin piskuinen olisi syntymässä.

Seuraava käyntikertaa sairaalassa onkin sitten 41+0. Saapi nähdä tarvitaanko tuota aikaa vai ei, veikkaan kyllä, että tarvitaan vaikka tänäänkin supisteli taas päivällä monta kertaa hieman napakammin vihloen, otti oikein kyljestä ja selästä asti. Piti tuon seurauksena muistuttaa miestäkin pakkaamaan sairaalakassiin omat vaatteensa siltä varalta et lähtö tulee ja saadaan sairaalassa perhehuone.

Huomenna sitten neuvolaan kertomaan sairaalan kuulumiset.

Ostettiin eilen muuten vauvalle oma kirjakin, päädyttiin lopulta aika tavalliseen versioon. Ei jotenkin houkutellu ne kaikki kaupalliset muumin, hakkaraiset ja muut. Tykkään kyllä niistä hahmoista, mutta jotenkin enemmän tykkäsin ajattomammasta ja neutraalimmasta vauvakirjasta. Suurena muumifanina en edes tiedä olisinko halunnu itsellenikään muumivauvakirjaa jos sellainen olis ollu aikoinaan mahdollista, etenkään jos olisin poika. Samalla ostettiin myös tuleville isovanhemmille kirja, ruotsiksi, suomeksi meillä jo onkin. Nyt vaan pitää sitten kiikutella noita isovanhemmilta toiselle, kun kummankin vanhemmat on eronnu, ei sitä kuitenkaan viittiny kummankin molemmille vanhemmille omaa ostaa, piskuinenhan hukkuis noihin kirjoihin :D

Viimeyönä näin ensimmäisen vauvaunenkin, siinä synnytin piskuisen joka otettiin multa pois vuorokaudeksi, näin kuulemma piti tehdä. Ja mä olin kovin huolestunut siitä, että miten imetyksen nyt käy. Onneks unen lopussa sain piskuisen paitani alle turvaan.

Viikko laskettuunaikaan, aivan käsittämätöntä! Kolme viikkoa maksimissaan siihen, kun synnytystä aletaan käynnistämään, en tajua! Miljoona asiaa tekemättä ja taitaa jäädäkin tekemättä :)

Oletko sinä nähnyt jo vauvaunia?

38+4

Onks mussa jotakin vikaa, kun en vieläkään ole kyllästynyt tähän raskauteen ja halua vielä mitenkään suuresti synnyttämään. En mä synnytystä pelkää, mulla ei itseasiassa ole siitä kauheasti mitään mielipidettä, mutta ei mulla ole vielä kauheaa tarvetta saada piskuista pois mun masustakaan, vaikka se oliskin ihanaa jos sen sais jo syliinsä. Ja olishan se sinänsä kivaa päästä näistä vaivoista.

Mut mä en siis oikeasti ole vielä kyllästyny tähän raskauteen, en vaikka vaivoja onkin jo sen verran et sängyssä kääntyily on jo aika haastavaa, kuten myös kävely ja istuminen, muusta tekemisestä puhumattakaan. Mut en mä silti valita vieläkään.
En muuten joutunu valittamaan helteestäkään koko kesänä vaikka muille se tuntuikin olevan kamalaa, oli ne raskaana tai ei. Kyllähän moni tuttava koitti valittaa mun puolesta, sanomalla et "on se varmaan kauheeta, kun on näin kuumaa". Mä löin noille valittajille luun kurkkuun sanomalla, et mä nautin ja toivon näiden jatkuvan mahdollisimman pitkään :) Kuten oikeasti teinkin, voi kumpa suomessa olis aina yhtä lämmin kesä kuin kaksi edellistä :)

Mut siis eihän tää elämä enää ihan mutkatonta tän vatsan kanssa ole, lisäks mulla on koko aikaisesti oikean käden sormet jäykät ja puuduksissa, joten sekin tuo omia haasteita elämään :) Ja mä olen jatkuvasti väsyny, nukkuminenkin, kun on mitä sattuu ja vaikka nukkuisin tuntuu siltikin väsyttävän.

Mut en mä tiedä, mä oon kai outo, kun ei mua siltikään kyllästytä tää raskaana olo :) Jokunen on jo kyselly kuinka mä viel jaksan ja eiks jo kyllästytä, eivätkä oikein tahdo uskoa, kun sanon, että ei. En tiedä, pitääks mun kohta alkaa valehtelemaan noille kyselijöille, ettei ne ala pitämään mua huonona äitinä.

Vai onks se vaan niin et ihmisten mielestä aina pitää olla jotain mistä valittaa ja niiden mielestä raskaana olevan elämä nyt vaan on yhtä valittamista, aina on joku asia muka josta pitää olla joko huolissaan, peloissaan tai sit pitää koskea johonkin niin ettei sitä enää vaan kestä.

Mä en nyt vaan suostu valittamaan, siks et niin kuuluis tehdä. Mä en myöskään suostu pelkkäämään synnytystä siks et niinkin kuuluis tehdä. Mä en vaan osaa, en ainakaan vielä. Mua ei pelota tai jännitä se kipu mikä on vastassa, mä olen kovaa kipua kokenu ennenkin ja vaikka synnytyskivun sanotaan olevan jotain sellaista mitä ei koskaan muuten ole voinu kokea, niin en siltikään suostu sitä pelkäämään. Ainakin toistaiseks mä uskon, et mä selviän siitä kivusta, onhan kautta aikojen naiset ennenkin selvinny ja ekan synnytys kerran jälkeen suostunu synnyttämään uudelleenkin. Toiset on jopa synnyttää ilman mitään lääkkeitä, käyttäen vain luonnollisia kivunlievitysmenetelmiä. Miks mä en sit kestäis sitä kipua, mulla on kuitenkin mahdollisuus niin halutessani saada lääkkeitä jotka auttaa mua kestämään sitä kipua.

Joten mä vaan odotan ja vaan ihan pikkaisen jännitän, ilman pelkoa ja kyllästymistä. Tavallaan mä jopa odotan sitä, et alanko mä jossain vaiheessa pelätä tai kyllästyä :) Mä siis jännitän sitä et millon se lähtö tulee, en itse synnytystä.

Joko sua kyllästyttää, jännittää tai pelottaa? Tai kärsitkö näistä ennen synnytystä ja jos kärsit, mikä sua auttoi pääsemään niistä eroon?

38+2

Nyt masussa ollaan jo täysiaikaisia, aika hurjaa sanoo tämä äiti :)

Vieläkin on muuten sairaalakassi hieman pakkaamatta, lähinnä enää tosin miehen osalta. Saapi nähdä saako tuo pakattua omaa osuuttaan ennen kuin lähtö tulee, sillä jos minä osaan viivytellä ja jättää asiat viime tippaan niin osaa se tuo mieskin sen :) Itselleni pitäisi pakata vielä pari t-paitaa/toppia ja pitkähihaista mukaan, en vaan ole osannut vielä päättää millaisella paidalla olisi parasta imettää sairaalassa jos päädyn pitämään osastolla ainakin osin omia vaatteita. Imetysliivitkin on edelleen pesemättä, pitäis kai menny nyt heti pesemään ne käsin, ennen kuin taas kerran unohdan :)

Alakerran vihlonnat jatkuu edelleen, mutta vieläkään ei piskuinen ole kokonaan kiinnittynyt, liikkuu kuulemma vieläkin vähän. Neuvolassa oli kuitenkin kaikki taas hyvin, kun siellä eilen (toissapäivänä) kävin.

Nyt on välillä ollut päiviä jolloin vatsa tuntuu kovin kireältä tai erityisen herkästi rupeaa kiristymään. Tännänkin yksi sellainen päivä. Tuntuu, et aina kun nousen ylös niin alkaa supistamaan ja siihen lisäksi vielä alavatsaa kiristämään. Useampaan otteeseen on saanut pysähtyä ja nojata pöytään tai johonkin vastaavaan. ja hengitellä syvään, jotta kipu hellittäisi. Jotenkin vielä tuntuu ettei tuo vatsan kiristys oikein meinaa hellittää kunnolla ollenkaan, että olisi kireähkö oikeastaan koko ajan.

Lisäksi piskuinenkin on venyttänyt itsensä suoremmaksi ja pystympään asentoon, teki sen oikeastaan viime yönä. Yö meni kyllä muutenkin aika surkeasti, olen nimittäin nyt kaksi yötä hikoillut ilman peittoa. Ja kun sitten lisäksi häpyluuta vihloo, eikä mieleistä asentoa löydy millään, kun piskuisellakin on oma tahtonsa, niin eipä siinä kunnolla nukuta vaikka uniaikaa sinänsä sainkin ihan mukavasti viime yönä. Pari yötä taas menikin 5-6 tunnin katkonaisilla unilla.

Millaisia vaatteita sinä pakkasit sairaalakassiin ja meinasitko sinä pitää osastolla omia vai sairaalan vaatteita? Tai kumpia pidit jos jo sairaalareissun teit? :)

37+1

Kolmatta päivää jo alakerrassa vihloo, nivusissa ja häpyluussa tuntuu, pahimmillaan aamuisin, kun nousen sängystä. Tuosta vihlonnasta johtuen kävely on välillä todella vaivalloista ja kipeää. Piskuinen myös paikuttelee alakertaan kunnolla, emättimessä asti vihloo välillä, tosin tuota vihlontaa on jatkunut nyt jo reilun viikon. Virtsarakko saa myös välillä painetta osakseen, ilmeisesti piskuinen sitä puskee ja supistaessa se myös joutuu koetukselle. Vielä ei onneksi kuitenkaan ole lorahduksia sattunut :)

Hyvin aktiiivinen piskuinen on myös ollut, luulisi tilan vähitellen loppuvan, varsinkin kun vatsa ei ole nyt kauheasti mittojen mukaan kasvanut, vaan piskuisen menossa se ei ainakaan näy. Jumps, jumps ja taas mennään, vatsa poukkoilee ja äiti saa tuta välillä :)

Meidän pikkupoikaa ei muuten sitten komennella minnekkään.. tänäänkin vihloi taas alavatsaa ja koitin sitä hieman "hieroa" voimakkaammin, taisin siinä samalla sitten työntää piskuistakin sillä potkuja sain, kun uskalsin moista tehdä :)

Kaupan parkkipaikalla supisti tänään aikaisempaa kovemmin, tuntui jopa hieman selässä, tosin vaikeaa sanoa kuinka paljon selkään koski supistuksen vuoksi ja kuinka paljon muuten, onhan tuo selkä/lantio ollut kipeä muutenkin. Pysähtymään joutui kuitenkin ja puuskuttaa sai hetken, kunnes kipu hellitti sen verran et jaksoin autoon istahtaa.

Tänään poikkesin neuvolassakin aamupäivästä, kaikki kunnossa. Ei ollut piskuinen vielä kiinnittynyt, vaikka hieman sitä alkuun alakerran vihlonnasta johtuen mietimmekin. Verenpaine oli ainoastaan hieman koholla, mutta silti täysin normaaleissa lukemissa. Hemppakin oli noussut 115, vaikken ole rautaa muistanut syödäkkään :)
Hoitaja lähtiessäni sanoi, että katsellaan nyt nähdäänkö ensi viikolla, tosin juteltiin myös siitä, et ehkä me nähdään vielä jopa lokakuussa :)

Kotona en ole muutamaan päivään jaksanut mitään tehdä vaikka olenkin saanut nyt jo kolme yötä nukkua kertaakaan ylös nousematta. Pakko olisi kohta ruveta taas jotakin tekemään ettei tarvitse hävetä kotiaan sitten, kun neuvolasta tullaan kotikäynnille. Ei ole piskuistakaan ajatellen kaikki vielä valmiina, vaikka onneks tärkeimmät jo kotoa löytyvätkin. Sairaalakassikin on vielä täysin pakkaamatta, muutaman pussin karkkia olen ainoastaan sitä varten ostanut, mutta nekin on vielä keittiön laatikossa :)

Tänään tuli ensimmäinen kysmys siitä, olenko jo synnyttämässä, miehen isä hätäili kun mies sille soitteli :) Ja aamupäivästä minun työkaverini kyseli olinko neuvolassa yksin vai kaksin. Onneks enempää ei ole kyselyjä vielä tullut.

Jokos teiltä kysellään ollaanko teillä synnytetty?

36+5

Meillä on mies sairastellut jonkinlaista vatsatautia, vatsa sillä on sekaisin ollut ja pahaaoloa on valitellut. Myös miehen kaveri ja sen puoliso ovat olleet ilmeisesti jollain lailla samassa taudissa. Tauti ei onneksi ole ollut kovin raju vaan enemmän sellainen piinaava. Tuo miehen kaveri on siis ollut nyt meillä jonkun päivän kylässä. Muutama tunti sitten huomasin itse kärsiväni kuvottavasta olosta, nyt toivon ettei tuo tauti olisi iskemässä minuunkin, vaan pahoin pelkään. Aluksi me tosin luultiin et kyseessä olis ruuan aiheuttama tauti, sillä kaikki kolme muuta saivat samankaltaiset oireet yhtäaikaa, vain minä joka en syönyt samaa ruokaa en oireillut. Nyt on epäily siirtynyt jonkun pöpön puoleen, etenkin jos minäkin nyt vielä sairastun. Ei kyllä nyt oikein huvittais sairastella.

Muita kuulumisia.. eipä ihmeempiä. Nukkuminen edelleen saman vanhan kaavan mukaista. Turvotusta edelleen, joskin hieman välillä hillitympää tai no hillitympää ja hillitympää, no eipä ainakaan valtavaa koko ajan. Selkä/lantio kipuja, kyllä ja joka päivä, hidastaa aikalailla menoa :( Sormet jäykkänä edelleen. uutena kivana olen saanut oikean olkapään/lapaluun jumiin ja se saa ajoittain lapaluuta, olkapäätä, kyynerpäätä ja sormia myöten oikean käden vihlomaan. Ei kiva, kun muutenkin ois kauheesti tekemistä ja tuo vihlonta sormien jäykkyyden ja lantion kivun kans tietty hidastaa tekemistä aika hurjasti.

Mut en siltikään suostu vielä valittamaan ja kitisemään kuinka kurjaa tää raskaus on. On tätä odotettu ja toivottu niin monta vuotta, et vaikka päälläni seisten aijon kestää nää viimeiset viikot :)

36+3

Raskauden varrella olen saanut kuulla monelaisia pelotteluja/varoituksia, pääasiassa aivan turhia ja suuresti ärsyttäviä, voisin niitä tähän hieman listata ja niistä samalla hieman valittaa :)

Alkuun tietysti jo osa ihmisistä alkoi hössöttämään sen suhteen, että en vaan rehki liikaa tai nostele liian painavia.
Kyllä mä itse asetin joitakin rajoja, sanoin töissä esim työkavereille etten kanna tai pitele houldingissa meidän lapsia jotka siis olivat 5-7-vuotiaita. Onneks ryhmä oli sellainen ettei siihen suuremmin tarvetta edes ollut ja jos joskus joku piti kantaa pois niin pyysin aina työkaverin avuksi. Mutta, se hössöttäminen, kun välillä tuntuu etten sais itse edes tuolia tai maitotölkkiä nostaa.

Me ruokittiin lintuja meidän pihalla talvella-alku kesästä ja arvatkaa kuinka vaarallista sekin on! Siis mähän voin saada kauheesti kaikkia vaarallisia tauteja niiltä linnuilta, kun käyn lisäämässä niille ruokaa.
Mun siis piti ehdottomasti käyttää hanskoja jotka ylettää kaunaloihin ja senkin jälkeen pestä kädet korvia myöten. Mähän en siis voi saada niitä sanoja tauteja vaikka kaupan oven kahvasta.

Meillä täällä omakotitalo alueella liikkuu tietenkin kissoja vapaana, en voi sitä tapaa sietää, mutta minkäs teen. No, eräs kissa oli sitten käynyt meidän koiran naamalle, meidän omalla pihalla. Tästä sitten juttelin ihmisten kanssa ja sain kuulla muun muuassa seuraavaa. Miten sä uskallat sitten nukuttaa lasta ulkona vaunuissa! Varo nyt ettei se kolli sitten mene vauvan naaman päälle nukkumaan sinne vaunuihin, se vauva tukehtuu siihen!
Mitä tuollaiseen voi sanoa, parhaani teen?? Enhän mä voi, kun koittaa jollakin estää sitä kissaa pääsemästä vaunujen sisään, vai pitääkö mun sen kissan takia nukuttaa vauva aina sisällä, enkö mä saakkaan nukuttaa mun vauvaa, mun vaunuissa, mun omalla pihalla, jonkun lähistöllä asuvan kissan takia?? No, onneks ilmeisesti toi häijy kissa on nykyisin sisällä, en ole sitä ainanakaan nähny täällä liikkumassa. Sen toisen kissan kyllä olen nähny, mut se saakin meidän pihalta aina häädön ja siksi välttelee meidän pihaa.. vaikka eihän sitä koskaan voi tietää mitä se keksii..

Niin ja sitten se kauhea asia, meillä on koira! Voi kuinka mä olenkaan saanu siitä kuulla. Meidän koirahan on siis todella kiltti ja kuuliainen, jopa helposti aivan liian alistuva, se ei esim tekis sille kissallekaan pahaa :) Mutta, vaikka tää eräskin koiralla pelotellut tuntee meidän koiran erittäin hyvin, niin silti se ei saanu sitä olemaan hiljaa. Et sä voi tietää miten se koira käyttäytyy sen vauvan kans! Koira voi olla tosi mustasukkainen! Mitäs te teette teidän koiralle, kun vauva syntyy? Meinaatteko te tosiaan pitää sen koiran, eiks se muuta sun isäs luokse? Jne. jne.
Mikä ihme saa ihmiset pelkäämään yhdistelmää koira ja vauva?? Olen itse kasvanu vieraille vihaisen koiran kanssa, enkä ole tullut kertaakaan raadelluksi vaikka olen kömpiny kyseisen koiran koppiin. En mä silti voi luvata sitä miten meidän koira käyttäytyy vauvan kans, mut enemmän mä olen huolissani siitä jos vauva vaikka olis allerginen koirille, kuin et toi koira tekis vauvalle oikeasti muuta kuin nuolis naamasta.

Mä en ole meinannu silittää vauvan vaatteita, jollei sitten ilmene et vauvalla olis erityisen herkkä iho. Meillä on vauvan vaatteet kuivattu kuivausrummussa (tiedän, tästäkin monia mielipiteitä), joten tuon rummun ansioista vaatteet on jo tosi pehmeitä. No, siitäkin huolimatta joidenkin mielestä mä tunnun olevan vastuuton, kun uskallan pukea vauvalle silittämättömiä vaatteita, nehän hankaa vauvan ihon ihan heti välittömästi aivan takuu varmasti verille, ehkä jopa hyökkää sen päälle sieltä laatikostaan!

Imettäminen, voihan räkä, mua on kuule varoteltu siitä miten se ei varmasti onnistu. Ja mitäs mä sitten teen, kun se ei onnistu, siis ei JOS se ei onnistu vaan KUN se ei onnistu. Mun äiti tietysti tässä pahimpana pelottelijana, koska se ei itse ole koskaan saanut imetystä kunnolla onnistumaan.

Niin ja tietysti ikuinen aihe on tää, et lepää nyt, kun vielä voit. Kohta sä et enää saa nukkua, kun vauva huutaa kaiken aikaa. Tai toinen ääripää, jos vauva tulee äitiinsä niin sit sä nukut jo melkein heti täydet yöt.
Miten ihmeessä meistä kukaan voi tietää miten vauva nukkuu sen jälkeen, kun se syntyy. Miten muutenkaan kukaan voi tietää millainen lapsi sieltä syntyy. Miks ei voitas vaan ihan rauhassa odottaa ja katsoa millaiseksi se elämä muodostuu sitten vauvan kanssa. Mä en ainakaan aijo pelätä tai valmiiks varautua sen suurempiin, kun en kuitenkaan voi tietää mitä tuleman on.

Mutta, mitäs jos se synnytys alkaa silloin, kun mies on töissä? Miten te kerkeette sairaalaan?
Siis miehellä kyllä kestää noin 30min ajaa töistä kotiin ja meillä kestää kotoa ajaa sairaalalle noin 45 minuuttia. Ja koska sairaala ja miehen työpaikka on aivan vastakkaisilla suunnilla niin yhteensähän tuossa menee yli tunti, ehkä pahimmassa tapauksessa melkein kaksi tuntia. Mut mitä meidän pitäs tehdä, pitäskö miehen olla lomalla nyt sit 1,5kk sen takia et synnytys voi alkaa milloin tahansa?? Millähän verukkeella se lomalle jäis??
Mä tiedän et mies lähtee kyllä heti ajamaan, jos mä soitan sille töihin ja sanon et nyt saattais olla aihetta lähtee synnyttämään ja se tosiaan voi lähteä heti. Enkä mä nyt kauheesti jaksa stressata sitä, et mitä sitten, jos vauva päättää syntyä pikana, niin sit se syntyy. On noita vauvoja ennenkin syntyny ambulanssiin tai jopa kotiin, eikä ne ole siitä kauheita traumoja saanu. Tätäkään, kun me emme voi ennustaa.

Ja sit, kun lapsivesi on menny, sä et saa enää liikkua! Ja miten sä voit sit tietää onko se lapsi jo kiinnittynyt vai ei?
Voi apua! Kai mun sit tarvii vaan maata lattialla ja huutaa niin kovaa, et naapurit rientää auttamaan. Ja jos ne naapurit ei kuule, niin se lapsi sit varmaan syntyy plops siihen lattialle, just eikä heti. Miten kukaan synnyttävä nainen voi ikinä keritä tai edes päästä sairaalaan??

Ja hei, siis joka ikinen turvotus on muuten sitten merkki raskausmyrkytyksestä! Muistakaa olla tosi varovaisia, etenkin jos teitä samalla yhtään väsyttää!
Sillähän ei ole mitään merkitystä et olette juuri käyneet ultrassa jossa kaikki oli erinomaisesti ja pissineet purkkiin viikon aikana jo parikin täysin puhdasta näytettä. Ei, sitä raskausmyrkytystä pitää pelätä koko ajan!

Ja siis joka asiaahan voi pelätä jos tahtoo.. Vauvaa ei kuulemma voi nukuttaa vieressä/välissä edes äitiyspakkauksen laatikosta tehdyssä sängyssä. Arvatkaa miksi. No, koska joku voi heittää täkin sen naamalle ja sit se vauva tukehtuu!

Jokohan nää alkais riittää, vai onkohan vielä joku asia mitä mun pitäs pelätä??
Mä luulen, et ainakin jos mun äidiltä kysytään, niin ihan varmasti on vielä monta asiaa joita mun tarvii pelätä ja jossa mä tulen epäonnistumaan. Mut, eipä tälle oikein voi enää mitään, tää vauva syntyy ihan varmasti ens kuun alkuun mennessä. Pois tätä vauvaa ei enää voi kadottaa, mun on vaan jotenkin koitettava pärjätä sen kanssa, toivottavasti mä en heti tapa sitä tai se saa kauheita traumoja, kun sillä on näin kauhee äiti ;D

Muoks

Onhan tuo mun äiti pelotellu mua myös sillä, että jos tulen äitiini, niin ei sitten vauva mahdu syntymään alakautta, leikata pitää!
Eiks voitas jättää tuo arviointi niiden lääkäreiden ja kätilöiden tehtäväksi, kiitos! Ja eiks voitas joskus kannustaa mua jossain eikä vaan pelotella! Ihan kuin täs ei jo muutenkin mietityttäis synnytys, imetys ja se vauva arki, onks pakko tunkee viel se oma lusikka siihen soppaan pelottelulla ja omilla oletuksilla??

Millaisilla asioilla teitä on peloteltu tai onko muuten vain kauheasti hössötetty?

36+2

Aamusta kävin taas neuvolassa vaikka maanantaina edellisen kerran kävinkin. Maanantain aika tosin oli siksi, että soittelin viime viikon lopulla ja valittelin järkkyä turvotusta. Ja koska tällä päivälle oli alkujaan varattu aika ja turvotus edelleen aika kamalaa, niin kävin kontrollissa tänäänkin. Verenpaine maanantaina 123/63, tänään 116/62. täysin normaali siis molemmilla kerroilla ja virtsakin täysin puhdas. Ei siis ilmeisesti huolta raskausmyrkytyksen suhteen vaikka turvotus onkin valtavaa, etenkin jaloissa, mutta myös käsissä.

Aamuisin sängystä noustessa ei meinaa pystyä kävelemään kun jalkapohjiin sattuu, oikea käsi ei mene kunnolla nurkkiin ja sormet on molemmissa käsissä todellä jäykän tuntuiset ja myös nivelistä kipeät. Kaikki tuo ilmeisesti turvotuksesta johtuvaa.

Turvotuksen lisäks selkä/lantio todella kipeä. Ei tainnut tehdä hyvää tuo keskiviikon Ikea reissu, kun en nyt ole hyvä olla makuulla, istuen, eikä tietenkään myöskään seisten. No, jos sais huomisen levättyä niin eiköhän se sit ehkä taas helpota, ehkä.

Väsymys on ollut myös aika käsinkosketeltavaa, tosin nukun edelleen todella surkeasti. Viimeyönä nukuin suurinpiirtein seuraavasti 02-5.15 + 8.15-11.15. Tuonakin aikana heräilin muutaman kerran vaihtaakseeni asentoa tai muuten vaan katsoakseni kelloa. Nyt alkaa tosin hieman väsyttämään ja meinasin kokeilla josko tänään saisinkin aikaisemmin unta, voi sitten vaikka herätä aikaisemmin yöllä viikkaamaan pyykkejä ;)

Pyykkien viikkauksesta onkin tullut "aamuyön" tuntien uusi harrastukseni, sopivan hiljaista ja rauhallista tekemistä ennen aamun toista nukkumishetkeä. Tänä aamuna tosin laitoin myös pesukoneen pyörimaan, huomenna aamulla voisin tehdä saman jos tapani mukaan herään aamulla ennen kukon laulua ja mahdollisesti herään sillä mieheni herää aamulla viiden paikkeilla töihin.

Nukkuessa olen muuten käyttänyt jo jonkin aikaa imetystyynyä jalkojen välissä ja vatsaa tukemassa, sitä on huomattavasti helpompi käsitellä yöllä asentoa vaihtaessa, kuin kolmea tyynyä jotka olivat aikaisemmin tukenani.. yksi jalkojen välissä, yksi vatsaa tukemassa ja yksi selkää tukemassa. On mulla tosin nytkin selän takana vielä yksi tyyny.. niin ja jakojen alla, nostamassa turvonneita jakoja ylemmäksi. Niin ja selän ja niskan alla nostamassa nukkumisasentoa enemmän istuvaksi ettei hapot polttais ruokatorvea. Joten onhan noita tyynyjä mulla muutama sängyssä :D Mutta eipähän tarvi joka kerta asentoa vaihtaessa asetela kolmea tyynyä uudestaan, nyt riittää kaksi :) Ainoa miinus imetystyynyssä on sen rapina, niiden styrokskuulien takia.

Kuinkas sinä olet nukkunut? Tarvitsetko monta tyynyä sänkyysi yöllä? :)

36+0

Alle kuukausi laskettuun aikaan, tarkalleen tasan neljä viikkoa. Tänään on myös merkittävä päivä sinänsä, sillä nyt saisimme mennä jo synnyttämään lähimpään sairaalaan, enää ei tarvitsisi matkustaa yli tuplamatkaa synnyttämään. Rajapyykin ylitys sekin ja odotettu sellainen :)

Lisäksi tänään on suuri päivä muutenkin, olemme nimittäin viettäneet tänään monen monta tuntia Ikeassa. Nyt meilläkin on pinnasänky ja kamalasti paljon muutakin, niin meille perheenä, kuin piskuisellekin. Tosin ne ovat vielä purkamatta auton kyydissä, mutta onpahan ainakin meidän omassa pihassa :D Ei niitä enää jaksanut sieltä ryhtyä purkamaan, kun kotiin kymmenen jälkeen illalla pääsimme. Seuraavaksi suunnittelin muutenkin nukkumista, vaikka pitkästä aikaa sainkin viime yönä nukkua melkein kahdeksan tuntia yhteen menoon :)

Eipä meiltä enää kauheasti taida puuttua piskuista ajatellen, jotakin pientä, mutta periaatteessa ei taida olla mitään sellaista mitä ilman emme pärjäisi. Tai no oikeastihan vauvan kanssa pärjää alkuun tosi vähällä, joten suurin osa meidänkin tavaroista on jonkun mittapuun mukaan täysin turhia. Ei minun äidillä esim ole koskaan ollu hoitopöytää, ei edes mitään alustaa minkä päällä vauvan vaippaa olisi vaihdettu, kyllä siihen tarkoitukseen taisi pyyhe tai joku viltti kelvata sohvan tai sängyn päällä. Mutta, se mitä meinasin vielä paikallisesta lastentarvikeliikkeestä hakea ihan jo ehkä tällä viikolla on pinnasängyn päälle tulevan verhon  tanko. Siinäpä ne hankinnat sitten alkaa olla. Jossakin vaiheessa tosin ostetaan ehkä matkasänky, mutta tuskinpa sitä ihan heti tarvitaan, kuten ei sitä syöttötuoliakaan. Sitterikin meiltä vielä puuttuu, mutta en ole vielä aivan varma sen tarpeellisuudesta, etenkään ihan alkuun, ehkäpä vauva voi olla aluksi ihan vaan lattialla viltin tai jumppamaton päällä, kun ei vauvaa voi kuitenkaan heti jättää täysin valvomatta koirankaan takia. Myöskään "hoitopöydän" päälle ei ole hankittu mobilea, mutta tiedä sitten tarvitseekokaan ja voinhan mä askarrella sen vaikka itse jos jotain siihen nyt heti haluan.. kartonkia kehiin ja siten se on halvalla ja nopeasti tehty :) Voisin tosin kyllä ostaa piskuisen "hoitopöydän" viereen muutaman korin ja piskuisen pyllyn pesua tai lähinnä kuivausta varten muutaman käsipyyhkeen, ettei tarvitse kaikkia meidän käsipyyhkeitä siihen käyttää. Niin ja se minkä unohdin tänään ikeaan, suljettavan laatikon piskuisen likaisia kestovaippoja varten.

Että, onhan noita hankittavia juttuja sitten kuitenkin vielä muutama, tosin en ota paineita enää noista, ilmankin pärjään jos tarvitsee :)

Nyt pitäisi siis enää saada nuo kaikki tavarat järjestettyä, kuten myös meidän vanhempien tavarat. Ikkunoiden ja lattioiden pesun voin jättää suosiolla vikalle viikolle epätoivoiseksi yritykseksi saada synnytys käynnistymään, vaikka jokainenhan meistä tietää ettei se oikeasti siten käynnisty vaikka lähes kaikki sitä yrittää :D

Jokos sinä olet miettinyt millä saisit synnytyksen käynnistymään? :)

35+1

Tässä sitä on nyt vietetty kaksi päivää ihan virallisesti äitiyslomalla, en tosin mitenkään huomaa eroa kesälomaan :) Ainoa ero on tuo suht surkea ilma tuolla ulkona, onneks nyt sentään on aurinko välillä paistellut vaikka lämpimämpää kyllä saisi olla, mulle ei parikymmentä astetta riitä :) Eikä mua huvittais lähteä kenkiä ja takkia ostamaan, joten ainakin tän parikymmentä sais olla sinne asti kunnes piskuinen syntyy.

Tuntuu aika ihmeelliseltä, että piskuinen voisi syntyä periaatteessa jo milloin vain, laskettuun aikaankaan ei ole enää jäljellä kuin vajaa viisi viikkoa, täysiaikaisuuteen sitäkin vähemmän. En vaan voi käsittää tätä asiaa ja siks varmasti toistan täälläkin itseäni. Lisäksi minulla on jostakin syystä tunne, että piskuinen syntyisi ennen tuota laskettuaaikaa, en tiedä onko tunne mistä peräisin. Voiko tuohon tunteeseen vaikuttaa se paikallisen lastenliikkeen naisen kommentti, epäily siitä, että vatsani olisi jo laskeutunut. Voisinkin laittaa tähän muutaman kuvan vatsastani, noissa tosin on eri pusero päällä ja asentokin on aina hieman eri, joten vertailu ei ole ihan helpoimmasta päästä :)

24.7.

31.7.

Tästä välistä puuttuu yksi kuva, se jäi ottamatta kesälomareissun takia. Vaikka eipä nämä kaikki muutenkaan ole ihan tasaisesti viikon välein otettu :) Tarkoitus on ollut ottaa kuva aina kun uusi raskausviikko alkaa, mutta todellisuudessa se on lipsunut yleensä aina ainakin sillä yhdellä päivällä, useammin enemmänkin.

13.8.

 18.8.

Niin, onko tuo vatsa sitten laskeutunut, enpä tiedä, puserokin ehkä alimmassa kuvassa hieman hämää. Äitinikin kyllä koitti väittää, että olisihan tuo jo laskeutunut, mutta itse en osaa varmaksi sanoa.

Olen jo pari päivää miettinyt mistä tuo vahva tunne siitä, että piskuinen syntyy ehkä jo piankin, voisi johtua. En kuitenkaan ole oikein vastausta siihen löytänyt. Syitä voisi olla monia. Pelkä siitä etten ehdi saamaan kaikkea valmiiksi, ne aikaisemmin mainitsemani muuttolaatikot on vieläkin koskemattomia. Uusi kamera on tilattu, mutta sen toimitusajasta ei ole tietoa. Työhuone on siivoamatta. Ikkunat on pesemättä. Kaverin luonakin pitäs mennä käymään. Lattiatkin pitäs pestä. Mansikat, raparperit ja uusimmat kukat on istuttamatta. Olohuoneen ja työhuoneen verhot laittamatta. Piskuisen sydänäänet en tallentamatta koneelle. Piskuiselta puuttuu vielä sänky ja hoitotason patja/suoja, mikä se nyt onkaan. Tekemistä siis olisi vielä vaikka kuinka, mutta kun.. minun jalat on toista päivää jo kuin pökkylät turvotuksesta ja sormet kankeat samasta syystä. Supistelee aika tiukastikin jos liikoja innostun ja selkä kipeytyy jos rehkin liikaa. Suurin osa päivästä menee nukkuessa tai yrittäessä nukkua, tai ainakin ollessa hiljaa, jotta mies saa nukkua.

Voihan, puuh! Koita siinä sitten saada tehtyä jotakin järkevää. Äitikin käski lepäämään ja keräämään voimia, vaan lepää siinä, kun tekemättömät työt stressaa.

Huomenna meinaan kuitenkin soittaa neuvolaan ja kysyä onko tälläinen pökkelöjalkameininki ihan normaalia, kun ei ihminen enää edes nilkkojaan erota. Ja sormetkin tuntuu nivelistä kankealta.

Onko sinulla kaikki jo valmiina vauvaa varten ja onko sinulla tuntemuksia vauvasi syntymän ajankohdan suhteen? Paljonko sinulla on vielä aikaa laskettuunaikaan?

34+4

Itse asiassa mulla oli montakin aihetta mistä kirjoittaa, mut enhän mä nyt muista niistä yhtäkään ja silti kirjoitan :)

No, kerrotaan nyt sit vaikka siitä, et piskuinen on tosiaan selkeästikkin kammennut itsensä sikiöasentoon, jonka vielä ultrakin hieman hämärästi taisi vahvistaa. Potkut tai ehkä ennemminkin varpaiden ja kantapäiden puskemiset ja heiluttelut tuntuu nyt pepun kanssa oikealla kylkiluiden alla. Kantapää tai varpaat, no jalka kuitenkin tuntuu vatsan läpi todella selkeästi ja näkyy kyllä myös. Polvet myös välillä kopsahtelevat kovasti vasemmalla ja nyrkit iskevät virtsarakon ja suoliston paikkeille. Päätä taidetaan myös välillä takoa suoliston ja kohdunsuun suuntaan. Eilen illalla sängyssä maatessa minua vihloi viiltävän kylmästi peräsuolesta ja emättimestä.. kaikkea sitä ihminen saakin elämänsä aikana kokea :D

Nyt ei pariin päivään muuten enää ole samalla tavalla kylkiluita vihlonut, kuten muutama päivä sitten vielä teki monen viikon ajan, voisko tämäkin siis merkitä vatsan laskeutumista vai onko vatsa vain kasvanut sen verran isoksi ja ulospäin ettei piskuinen ole enää niin ahtaasti lantioluiden ja kylkiluiden välissä. Tänään tosin on piskuinen taas pungennut itseään kylkiluita kohti, mutta ei ole saanut ainakaan toistaiseksi niitä vihlomaan.

Piskuisella on rytmi pysynyt suht samana kuin aikaisemmin, aamulla kuuden-seitsemän maissa jumppaillaan ja siten myös välillä äitiä herätellään. Sitten seuraavan kerran jumppaillaan yleensä kun äiti herää, tällä ei niin tarkkaa ajankohtaa ole. Päivällä jumppaillaan myös, mutta silloinkaan ei aikataulun mukaan, vaan enemmänkin silloin, kun olen syönyt tai istuskelen paikallani. Illalla kymmen-yhdentoista aikaan on sitten se virallinen päivän jumppahetki, silloin jumppailu voi kestää parikin tuntia, kuten esim tänään tässä kirjoitellessani tunnen kuinka jalat taas käy kovasti.

Liikkeitä on tosiaan alkanut tuntumaan tasaisemmin koko päivän ajan, mutta sitten on vielä nämä erityishetket jolloin möyrytään oikein kunnolla :) Ja tuo möyryäminen on tosiaan kunnon möyryämistä, vatsa hyppii ja pomppii, muljuaa puolelta toiselle ja joskus oikein säikähdän nopeaa liikettä.

Hikkailua meillä myös harrastetaan todella paljon, erityisesti iltaisin, mutta myös milloin vain. Ja hikkahan sitten kestää todella pitkään joka kerta, aikaa en ole vielä ottanut, mutta veikkaisin reilua viittäkin minuuttia kerrallaan. Tosin joskus tuntuu siltä kuin se hetkeksi loppuisi ja sitten taas alkaisi, mutta voihan se olla, et piskuinen vaan muuttaa hieman asentoaan kesken hikan ja siksi en sitä koko ajan tunne. Joskus hikkailun kestäessä piskuinen nimittäin alkaa möyryämään vatsassa, yleensähän on hikkaillessa suht paikallaan. Ehkä sitä joskus ketuttaa, kun hikka ei millään lopu :) Hikkaillessa piskuinen sitten nytkähtelee koko kropallaan, joten kyllähän sen hikankin sitten välillä ihan selkeästi näkee vatsan hyppiessä, erityisesti hikan tosin tuntee, takapuolessa :) Pikkuinen nytkähtelee ja takoo päätään niin, että takapuoleni hikkailee ja joskus tekee oikein pahaa jos istun hiukan väärässä asennossa tai kovalla tuolilla :D

Onko teidan vauvalla rytmiä masussa ja tuntuuko teillä hikka takapuolessa? :D

34+3

Tiistaina me käytiin jälleen ultrassa, paikalla oli ihan ok lääkäri tälläkin kertaa, mitä se nyt koitti väittää et mun aamuyön valvomiset johtuu väärästä rytmistä :) Mähän siis nykyisin herään nukuttuani sellaiset 3-5 tuntia, sen jälkeen valvon 2-4 tuntia ja nukun taas 3-5 tuntia, sen verran et saan ainakin yhteensä sen kahdeksan tuntia täyteen, muuten olen aika raatona. En kyllä itse oikein ymmärrä mitä tekemistä mun rytmillä on sen kanssa, et valvon muutaman tunnin yöunien jälkeen pahimmillaan neljä tuntia. Esimerkkinä toissa yö, jolloin nukuin 24-3.20, valvoin välissä (viikkasin jopa pyykkejä) ja nukahdin uudestaan joskus 7.00. No, kaippa se jollekin aamuvirkulle on kummallinen aika mennä nukkumaan toi 24, mut mulle se on aivan normaali, lomalla joskus jopa aika aikainen :) Oon kuitenkin koittanu pitää nyt rajana, etten valvois ainakaan 01.00 pidempään, ettei mene aamut ihan hukkaan, vaan kun tämän päätöksen tein niin mun yöllä valvomiset on pidentyny, et ehkäpä meninkin vain ojasta allikkoon. Paitsi viime yönä sain ihmeellisesti heti uudestaan unta, kun olin vessassa käyny siinä kahden jälkeen, tosin kävin niin aikaisin yöllä vessassa et meinasis sitten aamulla kuuden ja kahdeksan välillä iskeä uus vessahätä.

Niin ja sano se sama lääkäri senkin ettei lasta pidä sitten opettaa nukkumaan aamulla pitkään. Tais tää lääkäri olla niitä jotka on aamuihmisiä, herää varmaan puol viideltä silittämään pyykkiä :) Mutta, se nyt vaan on niin, et osa ihmisistä on iltaeläjiä ja osa aamu, mä lukeuden ehdottomasti niihin iltaeläjiin. Iltaeläjänä mä en saa oikein mitään aikaiseks vaikka olisin heränny miten aamusta aikaisin, saan oikeastaan sellaisina päivinä vähemmän aikaiseksi kuin niinä jolloin saan nukkua hieman pidempään, mä en vaan lähde käyntiin ennen yhdeksää, mielummin lähempänä kymmentä tai sen yli. Liian myöhään nukkuminen ei sekään toki ole hyvä, mutta parempi melkein niin kuin liian aikaisin.

Mut joo ei mun nukkumisesta pitäny puhua, joten asiaan :)

Ultrasta mulle jäi hieman epäselväksi et mennäänkö nyt millaisella käyrällä tuon piskuisen koon suhteen, painoarvio oli tällä hetkellä sellaiset 2440g, mutta kun se lääkäri sekoili mun tämän hetken viikkojen ja päivien kanssa, niin en tiedä sitten millainen paino olis ollu "normaali" näille viikoille. Mut ilmeisesti kuitenkin mennään suht samoilla käyrillä kuin viime ultran jälkeen, joten edelleen olis odotettavissa noin neljän kilon poika. Juu ja jälleen se sukupuoli tarkistettiin ja poikahan se edelleen oli :) Ainakin neuvolan painoarvio lunttilapun mukaan näyttäis siltä et piskuinen on edelleen tuon painoarvion mukaan sen viikon kookkaampi kuin "keskivertokäyräläiset".
Mun verensokeri arvoja toi ultrannu lääkäri kehu, ihmetteli mikä on mun salaisuus. Salaisuushan on se et koitan vältellä tai syödä ainakin vaan ihan vähän nopeita hiilareita, pastaa, perunaa, riisiä ja kaikkea missä on sokeria, koitan sen sijaan syödä mielummin enemmän lihaa ja kasviksia. Ja vaikka mä lihasta ja kasviksista tykkäänkin, niin se mun sairaalakassi tulee sisältämään kaikkea missä on kauheesti sokeria, mä haluun sokeria, mun on pakko saada sokeria! =) Ehkä se ei ole järkevää silloinkaan heittäytyä sokerin syliin, mut ehkä mä syönkin itseni kipeäksi sokerista heti ja sit voin taas olla kuukausia ilman suurempia sokeriähkyjä.. tai sit siinä käy niin et syön yhden suklaapatukan ja sen jälkeen mun ei enää teekkään mieli herkkuja :D Tosin kyllä mä himoitsen tuorejuustoja, maksalaatikkoa, sipsiä ja naudan sisäfilepihviäkin (lähes raakana), kaikkea sellaista siis mitä ei sais nyt syödä :)

Seuraava ultrakin varattiin syyskuun 13. päivään, silloin tehdään myös synnytystapa-arviointi. Ja sairaalan synnärille tutustumaan mennään elokuun lopulla, sitä odotankin jo innolla.

Eilen meillä oli sitten myös neuvola johon menin tällä kertaa yksin, siellä havaittiin hempan taas hieman laskeneen ja siksi lupailin taas hieman rautaa syödä, vielä tosin kun muistais tuon lupauksensa :) Kaikki muu olikin neuvolassa hyvin, seuraava aika taas kahden viikon päähän ja sitten sen jälkeen käydäänkin neuvolassa kuulemma kerran viikossa.


Kävin eilen myös paikallisessa lastentarvikeliikkeessä jossa myyjä katseli mun mahaa ja sanoi et se on aika alhaalla, kysy kuinka paljon on jäljellä ja pamautti sit, et piskuinen syntyis neljän viikon päästä viimeistään. Kuulemma neuvolassa on sanottu et vatsan laskeuduttua synnytys olis viimeistään noin neljän viikon päästä, saapi nähdä, lupasin mennä viiden viikon päästä kiukkuamaan sille jos en ole vielä sillon synnyttäny :D

Oon itsekkin tuota vatsanseutua muutaman päivän katsellut siihen malliin et oisko tuo vatsa jo laskeutunu, mut en ole siitä vielä varma, pitäs kai muistaa taas kuvata tää vatsa ja verrata pari viikkoiseen, ehkä sen avulla näkis paremmin. Neuvolassa se ei kyl sanonu ainakaan viel mitään laskeutumisesta, et tiedä sitten onko vai ei.

Onko sinulla joku ruoka tai herkku jota himoitset ja jota ilman olet nyt joutunut olemaan?

Tunnustusta

Ihana Jii, blogista Yksi raskaus ja pieni rusinapulla, kiitos, meni ja antoi minulle tälläisen tunnustuksen, voih kun olen onnellinen! Kiitos vielä kerran Jii!

Tunnustuksen saajan pitäisi paljastaa itsestään kolme asiaa, lempiväri, lempi ruoka ja paikka, jossa haluaisi käydä. Voinen jo muuten heti kertoa, ettei ole mikään helppo tehtävä :)

Lempivärini on oikeastaan musta, valkoinen ja harmaa. Huomaan suosivani noita värejä kovasti etenkin sisustuksessa, mutta myös nykyisin paljon vaatteissa, niihin kun nyt vaan on niin kovin helppo yhdistää jotakin piristävää kaveriksi. Noista piristävistä väreistä tällä hetkellä lempparini on ehkä pinkki ja vaaleanpunainen, mikä onkin varmasti monelle tuttavalleni järkytys, sillä vielä pari vuotta sitten olisin nauranut tai todennäköisemmin oksentanut, jos joku olisi ehdottanut mulle jotakin pinkkiä tai vaaleanpunaista :D Mun sisko ei vieläkään voi käsittää miten tykkään noista väreistä :)

Lempiruoka onkin sitten ehkä vielä vaikeampi.. tykkään oikeastaan kaikesta ruuasta, etenkin hyvästä sellaisesta :) Tällä hetkellä jos oikein mietin niin mun ei kuitenkaan tee mieli muuta kuin mansikoita ja herneitä, mut niitä ei kai lasketa ruuaksi. Tarkemmin miettiessäni huomaan himoitsevani myöskin, suklaapatukoita, Snickers, valkoinen Twix, Geisha, Kinder Bueno, Tupla jne. Lisäks mä himoitsen sipsejä, irttareita, etenkin kirpeitä salmiakki ja vadelma/mansikka, mitälie pääkalloja ja jäätelöä, kuten myös muumilimua ja smurffilimua. Voisko johtua siitä, et raskausdiabeteksen vuoksi noi kaikki on ollut jo super pitkään pannassa. Uhkasinkin jo miehelleni, et noita kaikkia, paisti jäätelöä (ikävä kyllä se sulaa helposti), löytyy mun sairaalakassista :D
Hmm.. mut koska noista mitään ei varmastikkaan lasketa ruuaksi joudun edelleen miettimään.........
Nyt mä keksin! Mä muistan aina, kun pienenä mummon luona käydessäni, mummo teki mulle aina ruuaksi perunamuussia, kyljyksiä ja kanttarellikastiketta, niiden seuraksi sain vielä aina mummon tekemiä venäläisiä suolakurkkuja. Joita mummo pakkasi mulle aina kotiinkin, kun tiesi kuinka paljon mä niitä rakastan. Voih, antaisin mitä vain jos saisin vielä kerran istua mummon ja papan kanssa pöytään syömään noita herkkuja :'( No, onneksi mulla on tuo mummon salainen kurkkuresepti, tosin sekin on aika vajavainen aineiden suhteen, koska hyvä kokkihan osaa tehdä ruuan mututuntumalla ilman tarkempia ohjeita. Joten eipä ole mummon tarkkaa reseptiä olemassakaan. Mummon kanttarellikastikekkin oli maailman parasta kanttarellikastiketta, en tiedä mitä se sille teki, sillä vaikka kuinka olen koittanut saada samanlaista itse tehtyä, ei se onnistu sitten millään.

No, niin ja sitten vihdoin päästiin siihen viimeiseen kohtaa, eli paikkaan jossa haluaisin käydä. Edellisen vastauksen pohjalta mieleeni tulee yksi paikka jonne tahtoisin mennä vaikka en kovin uskonnollinen olekkaan.. tahtoisin mennä käymään taivaassa, tahtoisin nähdä mummon ja papan vielä kerran, haluaisin halata molempia ja tuntea sen turvan ja lempeyden mikä molemmista huokui. Haluisin kertoa molemmille mitä mulle nykyisin kuuluu, haluaisin istua ja jutella.
Haluaisin myös ehdottomasti nähdä taivaassa isäni vanhemmat, siis myös mummoni ja pappani, ne joita en ole koskaan nähnyt, edes äitini ei kerinnyt heitä tavata. Tahtoisin niin kovasti tietää millaisia ihmisiä he olivat ja haluaisin kertoa heille tästä raskaudestani ja elämästäni ja siitä kuinka ihana mies minulla on ja siitä kuinka ihania poikia he ovat kasvattaneet. Etenkin isän puolen mummoni kanssa haluaisin istua juttelemaan, sillä olen saanut nimeni tuon mummon mukaan ja jostakin syystä olen aina tuntenut suurta vetoa tuota ihmistä kohtaan, ehkä se johtuu nimestämme, ehkä siitä etten ole koskaan kuullut kenenkään sanovan tuosta herttaisesta ihmisestä yhtään mitään pahaa, ainoastaan ylistyksiä hyvyydestä ja kiltteydestä.
Mutta, koska taivaassa vierailu ei taida olla mahdollista, sillä enhän haluaisi sinne jäädä, joudun miettimään tämänkin kohdan uudestaan..
Haluaisin matkustaa thaimaaseen, vietnamiin, intiaan, meksikoon, kreetalle, oikeastaan minne vain missä lämpötila lähenee neljääkymmentä tai menee vaikka sen ylikin :) Lisäksi haluaisin jonakin päivänä palata vielä Gran Canarialle, siihen samaan kaupunkiin, siihen samaan hotelliin ja samaan huoneeseen jonka parvekkeella mies kosi minua :)

Jopas tuli tälle vastaukselle pituutta, toivottavasti teistä taas edes joku jaksoi lukea tämän kaiken läpi :)

Nyt minun pitäisi jakaa tämä eteenpäin. En tosin oikein tiedä kuinka monelle tämä kuuluisi jakaa, mutta koska moni tuntuu jakaneen kahdelle niin teenpä minäkin samoin :) Minulta tämän saavat siis blogit:

Liinan elämää- blogin Liina (ja ihan pikkuisen myös Onni :)
ja
Masusta maailmaan- blogin heemu

Olette molemmat ihania ja bloginne on sitä myös!

33+2

Kirjoittelempa nyt tälläisen "oire-luettelon" itselleni muistiin, jotta voin sitten joskus tarkastella kuinka oireeton raskauteni olikaan :D Älkää siis pelästykö vaikka tämä saattaa kuulostaa ja vaikuttaa kovin negatiiviselta postaukselta, sitä se ei kuitekaan ole vaan lasken raskaudesta juhtuvat kivut hyviksi kivuiksi ja siten en jaksa niistä valittamalla valittaa, vaan tarkoitus on nyt vaan laittaa ne ylös johonkin :)

Piskuinen on viimepäivinä saanut ilmeisesti lisää voimaa ja vetänyt myös mahdollisesti jalkansa koukkuun, sillä nyt potkut ovat hieman muuttaneet muotoaan, enää ne eivät ole niin selkeitä tömäyksiä vaan nyt ne ovat enemmänkin möyrintää ja venkoilua, sellaista punkeamista ja työntämistä :) Kauhean vaikea kuvailla miltä ne tuntuvat :) Eilenkin illalla rasvasin vatsaani ja melkein säikähdin, kun kämmeneni alla tuntui jokin pieni "kulmikas", olisiko sitten ollut kantapää joka koitti nahan läpi tunkea.

Ultran ja neuvolan mukaan piskuinen on ollut jo ainakin kuukauden verran pää alaspäin, pylly oikealla kylkiluita kohti ja jalat vasempaa kylkeäni kohti. Olen tuon saman havainnon kyllä tehnyt itsekkin. Nyt tosin nuo varpaat taitavat olla pyllyn vieressä tuolla oikealla kyljellä, polvet ilmeisesti ovat siellä vasemmalla. Nyrkit taas huiskivat todennäköisesti milloin minnekin, sillä edelleen tunnen välillä napakoita iskuja virtsarakollani ja suolistollani, mutta välillä myös vasemmalla puolella vatsaani :)

Meillä myös hikkaillaan paljon, etenkin hikka tuntuu tulevan silloin, kun itse olen juuri syönyt. Vaikka toisaalta joskus kyllä tuntuu, että hikka on aina riesana. Joskus hikka saattaa olla todella nopeasti ohi, joskus tuntuu ettei se lopu sitten millään ja kestää viisikin minuuttia. Piskuisen hikkaillessa tämän äidin pylly nikottelee myös :)

Piskuisella on ollu jo pidemmän aikaa, ehkä noin kuukauden, tapana tunkea peppuaan kylkiluihini, tämä se sitten onkin herätellyt minua jopa öisin. Alkuun piskuinen antoi periksi jos painoin hiljaa pyllyä pois kylkiluistani. Myöhemmin kävimme pientä taistelua siitä kuka päättää missä sitä pyllyä pidetään, Piskuisen mielestä jos äiti sanoi ettei pyllyä saa tunkea kylkiluihin niin sen sopi sitten siirtää ehkä voin viisi senttiä ja tunkea sitä sitten siitä kohtaa niin, että äiti lähes parahteli kivusta :) Nykysin jos menen pyllyä työntelemään saan usein sellaisia tömäyksiä vastaukseksi ettei jää minulta epäselväksi kuka meillä pyllyn paikan määrää.. taitaa poika siis tulla isäänsä ;) Tosin onhan nuo muut väittäneet itsepäisyyden tulevan myös äidiltä :D Nyt olenkin siis tyytynyt istumaan ja nukkumaan välillä käsi oikean kyljen päälllä, pidellen siten kylkiluitani "varattuna", näin piskuinen saattaa joskus yrittää tunkea pyllyään siihen, mutta koska tilaa ei selkeästikkään ole, hän joko antaa periksi tai tyytyy tunkeamaan sitä kättäni vasten :) Kaikesta tästä johtuen ja tästä huolimatta oikeat kylkiluuni ovat siis olleet jo monta viikkoa hellinä ja kipeinä silloinkin, kun piskuisen pylly ei oke lähelläkään niitä.

Närästys on tullut myös vaivakseni, iltaisin muutama tunti ennen nukkumaan menoa on olo alkanut muuttumaan karseaksi, olenkin sitten nukkunut pää kohotettuna. Joskus saattaa tosin olla useampi päivä peräkkäin kun närästystä ei ole kuulunut ja välillä olenkin sitten saanut ottaa korotusta yöksi pois, mikä onkin niskojen kannalta ihan kiva juttu. En ole oikein vielä keksinyt onko joillakin ruuilla osuutta asiaan.

Turvotustakin on ollut jo pidemmän aikaa enemmän, joskus jopa niin ettei jalkojaan meinaa tunnistaa jaloiksi vaan enemmän ne muistuttavat puhallettua palloa. Kengät menevät enää huonosti jalkaan. Onneks kädet ovat kuitenkin aika hyvin säätyneet turvotukselta, onhan nekin toki turvoksissa, mutta onneks huomattavasti jalkoja vähemmän. Moni kyselee miten olen jaksanut näillä kuumilla ilmoilla ja huokailleet kuinka minunkin kannalta on kiva kun ilmat alkavbat viilenemään. Itse kuitenkin aina oikaisen noita huokailijoita ja kerron etten kyllä ole yhtään vielä helteistä kärsinyt, vaan olen niistä kovasti nauttinut ja toivon niiden jatkuvan vielä pitkään :) Ensinnäkin turvotuksella kun ei tunnu olevan mitään tekemistä sen kanssa onko ulkona lähemmäks +30 tai ainoastaan +20 astetta. Ja mitä lämpimämpi on sitä paremmalla päällä itse olen, sillä olen aina rakastanut helteitä ja aurinkoa. Kun mittari alkaa laskemaan alle +25, alkaa myös tämän mamman mieliala laskemaan, sen se teki ennen ja sen se tekee edelleen. Hikoilen kyllä tällä hetkellä huomattavasti helpommin kuin ennen, väittäisin "sisäisen lämpötilamittarini" herkistyneen noin 5 astetta, mutta mikäs tässä kesälomaillessa vaikka hiki hieman virtaisikin :) Kaiken lisäksi toivoisin helteiden todellakin jatkuvan sinne syyskuun loppuun, sillä eihän mulla turvotuksen vuoksi mene jalkaan enää muita kenkiä kuin läpsyttimet ja kovin kylmillä ilmoilla niillä ei tarkene :D Eikä mulla muutenkaan kauhean lämpimiä vaatteita ole hankittuna syksyn kylmyyttä ajatellen, enkä kauheasti viitsisi enää hankkiakkaan.

Selkänikin on ollut nyt jo viikon verran joka päivä kipeä, niin etten välillä meinaa enää sohvalta ylös päästä tai saada kylkeä sängyssä käännettyä. Mies onkin monena iltana hieronut selkääni ja se tuntuu hieman auttavan. Tosin siis vaikka puhunkin koko ajan selkäkivusta, niin kipu on oikeastaan lähempänä häntäluuta kuin selkää. Ilmeisesti siis kyseessä on lantionluut jotka sielläå koittavat joustaa ja siten tietysti hieman joulivat ja hankaloittavat elämääni. Välillä tuo kipu saa minun kävelemään kuin hiipivä ankka, mies täällä kotona nauraakin minun kävelylleni ja onhan tuo oikeassa, aika huvittavaa menoni välillä on :D Onhan tuo selkä vaivannut minua muutenkin lähes koko raskauden ajan, mutta nyt en tosiaan ole saanut edes yhden päivän rauhaa tuolta kivulta. Aamuisin selkä on vielä aika ok, mutta iltaa kohden se äityy, tänään se lisäksi niksahti jotenkin kummasti aivastaessani ja onkin siitä lähtien ollut vasemmalta aika himskatin kipeä.

Nukkuminenkin on ollut hieman hankalaa jo muutaman viikon, selällään voi nukkua hetken kunnes se alkaa juilimaan, vasemmalla kyljellä sama juttu, oikealla kyljellä nukkuessa ei oikeastaan juili, mutta piskuinen hermostuu ja alkaa tunkemaan ja potkimaan niin ettei siitäkään tule mitään. Tyyny täytyy lisäksi olla polvien välissä ja myös vatsaa tukemassa, vaan sen asetteleminen yöllä, kesken unien, ei ole mitenkään mukavaa puuhaa. Lisäksi unirytmini on tällä hetkellä aivan sekaisin, menen nukkumaan vasta 01-03 välillä yöllä ja herään joskus 12.30-14 päivällä. Noiden lisäks herään aamuisin yleensä noin 6-7.30 välillä ja valvon puolesta tunnista kahteen tuntiin. Tuntuu siis välillä, että koko päivä menee hukkaan tuon nukkumisen takia. No, onpahan harjoiteltu valmiiksi, ettei sitten tule järkytyksenä yövalvomiset, kun vauva syntyy :)

No, niin, eikähän tässä nyt tullut "valitettua" yhdelle kerralle aivan tarpeeksi, voisin sitten joku päivä koittaa muistaa kirjoitella alkuraskauden oireista, ennen kuin ne unohtuvat mielestäni kokonaan :)

Minkälaisia vaivoja sinulla on ollut raskauden aikana?

32+5

Oho, ompas menny aikaa viime kirjoituksesta. Takana on hiukka vajaa viikon reissu siskojeni luokse. Ja toinen reissu miehen ja koiran kanssa isäni luokse maalle. Nyt olisi periaatteessa tarkoitus viettää aikaa kotona, jollei vierailua äitini luona ja Ikeassa lasketa mukaan. Miehellä oli tuossa jo viikko lomaa ja kohta hänellä alkaa kahden viikon loma. Joka on tarkoitus viettää kotona touhuten, ohjelmassa olisi talon maalausta, ikkunapeltien laittoa, ikkunoiden pesua, viimeisten muuttolaatikoiden purkua (muutettiin vuosi sitten juhannuksena, joten oisko korkea aika), pinnasängyn yms. ostoa ja pikkuhiljaa valmistautumista siihen, että taloon on saapumassa piskuinen mytty :)

Meillä ei siis olla erityisemmin vielä vauvan tuloon valmistauduttu, vaunut ja turvakaukalo on ostettu ja vaatteita on haalittu aika kasa. Miehelle tein isyyspakkauksen ja annoin, kun sen eka loma alkoi, joten siellä olikin jo jotain pientä vauvaa varten, muuten hankinnat onkin vielä tekemättä. Pitäis kai tehdä jonkinlaista listaa siitä mitä tarvii ja mitä jo on, et tietää mitä pitäs vielä hankkia ja laittaa valmiiksi. Talo itsessään on vielä aika kaaoksessa, kodinhoitohuonekkaan ei ole vielä alkujaankaan valmis vauvaa varten, lastenhuoneesta nyt puhumattakaan. Lastenhuoneen kanssa en tosin aijo sisänsä pitää edes kiirettä, sillä piskuinen todennäköisesti ei tule siellä nukkumaan vielä noin vuoteen. Ensinnäisen kerran aijon harkita omaa huonetta vauvalle vasta, kun lopetamme yöllisen imetyksen, jos imetys siis onnistuu. Siihen asti tuo huone saa toimia jonkinlaisena varastona, vierashuoneena ja isin lepohuoneena silloin, kun isin on pakko saada nukkua kunnolla :)

Pikkuhiljaa olisi kai kuitenkin alettava tekemään jotakin kodin hyväksi, sillä kunto ei enää ole paras mahdollinen, selkä kipeytyy todella helposti ja tänäänkin on ollut ahdistavien supistusten päivä. Supistukset eivät itsessään ole kovin kivuliaita, mutta ne kovettavat ahdistavasti koko vatsan alueen todella kovaksi niin, että suolistokin saa osansa ja se aiheuttaakin sitten vihlontaa. Lisäksi noita supistuksia tulee usein, etenkin jos hiemankaan rasitan itseäni. Kaupassa käynti oli tänään urakka itsessään vaikken kauppakasseja kantanutkaan, saati sitten äsken tehty hidas, lyhyt ja rauhallinen koiran kakituslenkki. Eli jos tälläisiä päiviä on odotettavissa useinkin niin alkaa kohta aika loppumaan ennen vauvan syntymää.. kun en kuitenkaan vielä haluisi touhuilullani vauvan syntymää jouduttaa.

Koitanpa nyt parantaa tapani ja kirjoitella tänne useammin, olisi kerrottavaa ja kauheasti ylös kirjoitettavaa kunhan saisi aikaiseksi. Pikkaisen tieto siitä, että pikkusiskoni saattaa tätä lukea häiritsee mieltäni, mutta koitetaan päästä siitä tunteesta eroon ja omalla vastuullaanhan tuleva täti tätä lukee jos lukee :) Minun moka se oli, että siskoni sai tämän tietoonsa, joten en voi kun itseäni syyttää asiasta. Koitan myös saada kommentoitua teidän muiden blogeja, lukenut niitä olen, mutta puhelimen kautta kommentointi on aika hankalaa, joten en ole siksi kauheasti itsestäni meteliä pitänyt.

Taidan muuten olla huono äiti ;) Viime viikolla isäni ja mieheni kanssa jutellessa väitin, että viikkoja olisi jotain 28, 29 tai korkeintaan 30, oikeasti silloin oli alkanut jo raskausviikko 33 :)

Muistatteko te millä viikkolla tai päivillä raskautenne on menossa?

29+3

Lupasin tuossa jokin aika sitten kirjoitella kasvatukseen liittyvistä asioista, joten jospa pitäisin lupaukseni :) En sitten ole kauheasti miettinyt aihetta valmiiksi, joten annan tulla sen mitä sormet näppikseltä aikaiseksi saavat.

Kerronpa heti alkuun, että työskentelen itse päiväkodissa lasten parissa tai ainakin työskentelin tähän asti, paluusta tuohon työpaikaan ei ole varmuutta vaikka työsuhteeni vakinainen onkin ja työtäni rakastan. Minulla on nimittäin yksi suuri haave, jonka toivoisin toteutuvan siinä vaiheessa, kun työhön paluu on ajankohtaista :)

Mutta siis se kasvatus.. Lasten parissa työskennellessähän näkee kaikenlaisia perheitä, lapsia ja kasvatustapoja. Varmasti jokainen tällä alalla hiukankaa pidempään työskennellyt on joskus mielessään ajatellut että, "En minä ainakaan tuolla tavalla..." "Minun lapsi ei sitten koskaan tule/saa..." :) Jotkut työntekijät sortuvat tuohon "ei minun lapseni"- ajatteluun useammin, toiset taas vähemmän, mutta varmasti jokainen joskus, siitä voisin lyödä vaikka pääni pantiksi :) Vaikka minä en koskaan mitään vannokkaan, sen olen elämässä jo kerinnyt oppimaan ja se myös varmasti vaikuttaa ajattelutapaani kasvatuksesta.

Jotenka ammatistani johtuen minulla on varmasti paljon ajatuksia päässäni siitä miten lapsia pitäisi kasvattaa, mutta toisaalta elämänkokemukseni myötä olen myös oppinut ettei liian tarkkoja suunnitelmia ja varmoja päätöksiä kannata tehdä. Oma luonteeni on myöskin sellainen että, viimetippa ja hälläväliä-asenteet eivät ole minulle ollenkaan vieraita :) Tästä johtuen en ole tehnyt, enkä aijo tehdä kovinkaan tarkkoja suunnitelmia siitä kuinka meidän lapsi kasvatetaan, annan siis virran viedä mukanaan :)

On minulla toki joitakin ajatuksia ja ohjenuoria siitä mihin suuntaan haluan kasvatuksen etenevän ja kuinka tahtoisin lapsen kanssa toimia/toimittavan. Näitä sitten toivoisin ainakin pystyväni noudattamaan, edes hieman sinnepäin :)

Ensinnäkin yksi tärkeimmistä asioista jonka haluaisin toteutuvan on läheisyys, läsnäolo ja kosketus lapsen ja vanhempien välillä. Tämän vuoksi meillä onkin tarkoitus kokeilla liinailua, kuten meillä on myös tarkoitus pitää se lapsen sänky vanhempien sängyn vieressä, perhepetikään ei ole kokonaan pois suljettu juttu. Toivon myös ettei minun tarvitsisi palata töihin kovinkaan pian, mieluiten seuraavaan kolmeen vuoteen. Päiväkotiin en ainankaan halua alle 3-vuotiasta laittaa vaikka siellä itse olen työskennellytkin ja ehkäpä juuri sen takia en haluakkaan, kun tiedän mitä se arki alle 3 vuotiaiden ryhmässä on :) En syyllistä nyt kuitenkaan ketään sellaista joka palaa töihin heti vanheimpainvapaan päätyttyä tai ehkä jo sen aikana, jokainen tehköön kuten parhaaksi näkee, minä näen asian näin.

Mutta, siis, asiaan :) Jostakin syystä koen osan vanhemmista tänä päivänä vieraantuneen lastensa elämästä, siis jo ihan vastasyntyneenä/vauvana. On monenlaista viihdykettä jo hyvinkin pienelle vauvalle, kuten myös vaikka minkälaisia apuvälineitä ja hienouksia vauvan hoitoon. Itse ihmettelen minne on hävinnyt se tarve olla itse siinä oman lapsen lähellä ja saada koskettaa ja olla läsnä. Mihin ne äidit käyttävät tai tarvitsevat sen kaiken ajan jos lapsen viihdyttämiseen tarvitaan kaikenlaisia vempaimia ja toivotaan, ettei lapsi olisi kauhean vaikea, ettei äiti vaan väsy ja että äidille jäisi omaa aikaa. Miksi silloin tehdään lapsia jos oma aika on niin tärkeä asia? Ja vielä vauva-aikana? Itse olen ajatellut lapsen vauva-ajan menevän siten, että tulen todennäköisesti olemaan hyvinkin väsynyt ainakin sen ensimmäisen vuoden, mahdollisesti hyvin paljon pidempäänkin, enkä todellakaan kerkiä ja jaksa siivota kotona. Minä kyllä pidän siististä kodista ja omasta ajasta, mutta koen sen oman ajan olevan myös sitä, että saan olla lähellä omaa rakasta vauvaani. Olen aika varma myös siitä ettei vauva anna minulle aikaa istua koneen ääressä tai askartelemassa syntymänsä jälkeen ja olenkin valmis luopumaan näistä harrastuksista siksi aikaa lähes kokonaan :) Lupaan myöskin olla useita kertoja hermostunut ja hieman kärttyisäkin, johtuen siitä "oman ajan" ja unen puutteesta, kuten myös siitä siivottomasta kodista :) En siitäkään huolimatta aijo tällä hetkellä hankkia ihmeellisiä vempaimia paimentamaan lastani, vaan toivon lapseni joskus vanhempana hyväksyvän sen, että äiti joskus hermostui turhistakin asioista :)
Tämä ei sitten tietenkään tarkoita, että olisin lapseni vieressä 24/7, toivon kyllä voivani/pystyväni jättämään lapsen edes kerran viikossa muutamaksi tunniksi isän hoitoon, siksi aikaa, kun äiti viettää sitä "omaa aikaa" vaikka uimahallissa tai kuntosalilla ja jos ei muuta niin kaupassa käymällä :) Tuo voiminen tai pystyminen ei sitten todellakaan tarkoita etten luottaisi tulevaan isään tai ettei tuleva isä tahtoisi viettää aikaa lapsensa kanssa, kyse on nyt siitä, että joskus äidit vain liimautuvat lapseensa niin tiukasti, että jo puolen tunnin ero voi tuntua kamalalta :)

No niin, se siitä saarnasta ja vannomisista :) Läheisyys, läsnäolo ja kosketus nyt vaan sattuvat olemaan lähellä sydäntäni. Toivon hartaasti pystyväni tarjoamaan niitä lapselleni paljon, sillä mielestäni niitä ei voi lapsi koskaan saada liikaa. Läheisyyden ja kosketuksen, etenkin äidin ja vauvan vuorovaikutuksen, isän tärkeyttä toki unohtamatta, kun on todettu myöskin vaikuttavan paljon lapsen kehitykseen, niin motoriseen, sosiaaliseen kuin psyykkiseenkin. Toiveeni onkin siis, että jaksaisin olla lähellä, jaksaisin olla läsnä ja jaksaisin kuunnella lastani ja hänen tarpeitaan, enkä tietenkään tahtoisi sairastua minkäänlaiseen masennukseen. Nämäkin siis ovat toiveita, sillä minä en tahdo vannoa mitään mitä en pysty pitämään :)

Toivoisin myös voivani olla mahdollisimman mukava, iloinen ja huumorintajuinen vanhempi, en siis kaveri lapselleni, vaan vanhempi lapselleni. Toistaiseksi meidän kodista ei kyllä huumoria puutu, meitä usein kutsutaan hassuiksi ja iloisiksi, sekä yhdessä, että erikseen ja sen leikkimielisyyden ja ilon toivoisin säilyttäväni koko elämäni :) En kuitenkaan tahtoisi olla lapselleni pelkästään mikään hassu aikuinen, aikuinen joka on vain kiva kaveri. Työssäni olen toistaiseksi onnistunut ilmeisestikkin aika hyvin nämä asiat yhdistämään, niin lasten, vanhempien, kuin työtovereidenikin arvion mukaan, joten toivoa ilmeisesti on :)

Toivon suuresti myös, että pystyisin kasvattamaan lapseni lapsilähtöisesti. Esimerkiksi siis siten, että lapsi pääsee vaikuttamaan asioihinsa, mutta vain oman kehitystasonsa mukaan ja vanhempi on aina se joka tekee lopullisen päätöksen. Tämäkin on siis suuri toive, tiedän kuinka helppoa lapsille on antaa periksi, kun on itse oikein väsynyt ja lapsi uhmassaan vanhemman hermoa koettelee :)

Näiden lisäksi mielessäni on muutamia asioita joita haluaisin/haluamme tehdä toisin kuin oma äitini ja kuten miehen vanhemmat, mutta ne liittyvätkin sitten jo enemmän murrosikäisen elämään :)

Siinä ne pääpiirteittäin olivat, ne minun vannomiseni ja ajatukseni kasvatuksesta. Mitä noista sitten pystyn noudattamaan jää nähtäväksi, eikä sitä tiedä miten ajatukset tässä elämän varrella vielä muuttuvat.

Tästä tuli nyt tälläinen marotooniviesti, toivottavasti joku teistä edes jaksoi lukea tämän loppuun ja erityisesti olisin kiitollinen jos joku teistä jaksaisi vielä tämän lukemisen jälkeen kommentoidakin :)

Minkälaisia ajatuksia tämä herätti ja minkälaisia ajatuksia sinulla on kasvatuksesta?