perjantai 30. syyskuuta 2011

41+2

Tänään on ollu kamala päivä. Aluksi yöllä en saanut nukuttua tai nukahdin kyllä hyvin kahdeltatoista, mutta heräsin jo kahdelta, eikä uni sitten enää tullut. Aamulla kuuden maissa makasin sohvalla ja itkin, kipu takapuolessa, selässä ja jalassa oli sietämätön ja unen puute veivät vaan lopulta viimeisetkin voimat. Onneks sain muutaman tunnin kuitenkin tuossa aamulla nukuttua, seitsemältä uni lopulta tuli, harmi kyllä heräsin sitten jo kymmeneltä. Eipä sitten tullut liikaa nukuttua.

Päivällä ruuan jälkeen koitin sitten mennä nukkumaan päiväunia, vaan sänkyyn päästyäni pahaolo iski ja röyhtäilystä ei meinannut tulla loppua, vaahtoa nousi suuhun ja olo oli kamala. Päätäkin särki, olin ilmeisesti koko aamun ja päivän purrut hampaitani yhteen väsyneenä, sillä myös hampaiden juuret ja leikaluu olivat törkeän kipeät. En sitten saanut millään nukuttua, en voinut edes maata sängyssä sillä se vain pahensi oloani. Lopulta pyysin mieheni paijaamaan selkääni ja päätäni. Hän kiltisti tuli ja pelasti minut, ilman häntä olisin varmasti seonnut sen kivun kanssa, sillä olin juuri tunti sitten ottanut Panadol 1000mg, enkä tietenkään voinut lisää siinä vaiheessa ottaa. Silittely ja paijaaminen auttoivat sitten niin, että meinasin nukahtaa tai oikeastaan kai nukahdin, mutta heräsin, kun mies koitti poistua vierestäni. Lopulta jäin sitten vielä sänkyyn pötköttelemään ja mieskin palasi hetken päästä minua paijaamaan. Kipu pysyi onneks poissa ja nyt ilta on mennt hyvin, ei ole tehnyt kipeää, mitä nyt pikkaisen iskias kipuilee, mutta on onneks pysynyt siedettävänä kunhan en liikoja sohvalta urheilemaan lähde ja muistan välillä lämmitellä takapuoltani kauratyynyllä.

Harmittaa tuo iskias, tänäänkin jouduin hienon päivän viettämään sisällä, enkä päässyt edes tuttavaani tapaamaan vaikka hänellä oli tänään läksiäiset.

Saapi nähdä mitä tässä saa vielä kestää ennen kuin synnytys käynnistyy.. Kovilla minua ainankin ammutaan.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

41+0

Sairaalasta terveiset..

Läärissä käytiin, mutta ei me sinne jääty :) Sovittiin jo seuraavat treffit maanantaille ja tiistaina sitten käynnistellään jollei ennen sitä itsekseen synny.

Lääkärin mukaan piskuisella ei taida olla mikään kiire tänne kylmyyteen ja pimeyteen. Kohdunsuun tilanne ei ole muuttunut miksikään sitten parin viikkoisen tilanteen. Ei sitten mun napakat supistelut ja alakerran vihlonnat ja jomotukset ole tehneet tehtäväänsä, vaikka lääkärikin oli ennen tutkimusta innoissaan kuvailemistani "oireista". Muuten kaikki olikin erinomaisesti, sydän jumpsutti kauniisti, hengitysharjoitukset sujui hienosti, piskuinen liikkui reippaasti, istukka toimii hienosti ja piskuinen kasvaa keskikäyrällä, joten mitään hätää ei ole ja piskuinen sai jatkaa oleiluaan turvallisessa kohdussa.

Äiti sen sijaan alkaa olla hieman kypsä, iskias vaivaa nimittäin edelleen niin etten uskalla edes kauppaan lähteä, en edes maitoa hakemaan autolla. En itseasiassa uskalla mennä edes auton rattiin. Eilen innostuin ompelemaan pari tuntia, istuin tyynyn päällä tuolilla ja illalla en meinannu päästä kävelemään. Tänäänkin olen eläny Panadol 1000mg voimalla koko päivän ja silti koko ajan koskee. Itse raskauteen mä en ole vieläkään kyllästyny, voisin olla perään heti toiset reilu 40 viikkoa raskaana, kuhan saisin välillä tän vaavin syliini ja uuden kohtuun asustelemaan :) Niin ja tietty tän iskiaksen pois.

Niin ja käytiin me sairaalassa käyrälläkin, hyvältä näytti piskuisen syke ja harjoitussupistuskin taidettiin siihen käyrälle saada. Mies pyysi tuosta käyrästä meille kopionkin ja lääkäri sen meille kävi kopioimassa.. kiva saada sekin muistoihin mukaan :)

Te jotka olette jo synnyttäneet niin millaisiin lukemiin supistuskäyrä nousi teillä avautumisen/synnytyksen aikana? Sattuisko joku teistä muistamaan, olis tosi mielenkiintoista kuulla millaisa lukemia voi odottaa jos kaikki sujuu toiveiden mukaan :)

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

40+3

Terve vaan, täällä ollaan edelleen yhtenä kappaleeni, eikä erityisemmin ole mitään merkkejä edes siitä et jotain alkais pian tapahtumaan, jotain pientä ehkä, mut tarkemmin ajateltuna ei ne mitään merkkejä sitten oikeasti ole.. kunhan toiveajattelen :)

Iskias on tosiaan nyt vaivannut tämän viikon, keskiviikkona kävi akupunktiohoitajakin kotona, mut eipä siitäkään ollu tällä kertaa apua, ei saanu edes synnytystä käyntiin vaikka joku sitäkin pelkäs :) Iskiaksen vuoksi meillä ei nyt sit taideta "käynnistää" synnytystä kotikonsteinkaan, siivoaminen, ikkunoiden peseminen, pidemmät lenkit ja jumpat on nyt unohdettava, ei siis auta kuin odottaa ja toivoa et käynnistyis ihan sohvalla makaamalla/istumalla :) Ainoa mikä tuota iskiasta on hieman auttanut on Panadol 1000mg, harmittaa vaan syödä niitä, kun en ole mikään lääkkeiden fani muutenkaan :(

Neuvolassa käytiin keskiviikkona ja sillä reissulla taisi löytyä syykin tuohon iskiakseen, piskuinen on nimittäin vihdoinkin tainnut kiinnittyä, joten taitaa vain venytellä luitani ja saada siten hermon kipeäksi.

Olo on muuten ihan ok. Tänään tosin on ollu ajoittain pikkaisen pahaolo, mut voi johtua ihan tuosta särkylääkkeiden syönnistä, ne tuppaa ärsyttämään mun vatsaa vaikka Panadoleja ovatkin. Lisäks mulla on jostain syystä ollu tänään sellainen olo et vatsa olis kuralla, mutta ei se sitä kuitenkaan ole ollut. Vatsa kyllä muuten toimii hyvin, on tehny sitä jo viikon verran.
Supistellukkin mua on hieman napakammin, sekä eilen et tänään, mut ei sekään ihan uutta ole. Ei ne supistelut kuitenkaan mitään kauheen kovia ole, sen verran et pysähtymään joutuu, mut en kipeäksi niitä sanoisi. Sitä tosin joskus ihmettelen et miks noi supistelut on usein kaksivaiheisia, alkuun supistaa ja se kestää ehkä sen minuutin tai yli, sitten se tavallaan hellittää, mut alkaa lähes heti uudestaan ja taas kestoa minuutin verran, jälkimmäinen "supistus" on tosin hieman ensiimmäistä heikompi.
Eilen mua nippaili taas alakerrasta tosi paljon, oli välillä olo kuin joku olis nuppineulalla nakutellut limakalvoja.
Niin ja lisäks mua on nyt pari päivää väsyttäny tosi paljon, mut voi johtua tuosta iskiaksestakin, sen kans kun ei kunnolla saa aina nukuttua, puuduttaa se samalla kyljellä nukkuminen. Eikä tuon iskiaksen takia pääse oikein edes ulkonakäymään, eikä tekemään mitään, et kyllä se tekemättömyyskin laiskottaa ja väsyttää.

Tänään päivällä mä tosin olin hetken lähes varma et ens yönä tulis lähtö, mut tarkemmin asiaa mietittyäni tajusin sen olevan vain toiveajattelua :) En mä muuten vieläkään ole kyllästynyt raskauteen, voisin hyvin olla raskaana viel toiset 40 viikkoa, kunhan saisin tän vauvan syliini ensiks :) Mä vaan ainoastaan toivon, et saisin piskuisen syliini pian ja erityisesti et mies saisi piskuisen syliinsä, mullehan vauva on konkreettisempi, kun tunnen kuitenkin liikkeet. Vaikka tosin en mä vieläkään oikein tajua et musta on kohta tulossa äiti ja miehestä isi (pappa) ja et synnytän pian pienen ihmisen joka on musta täysin riippuvainen.. en vaan saa sitä ajatusta päähäni :)

Tänään piskuinen on muuten ollut kova liikkumaan, lähes koko päivän ja illan se on painellut menemään ja vessassa käydessäni olen joka kerta saanut kunnon iskua alas päin, jopa niin et hätkähdän joka kerta vaikka osaan jo iskua odottaakkin :)

Mulla itselläni on aika vahva tunne siitä et täs saadaan kyl odotella viel jonkin aikaa, keskiviikkona meillä on aika taas sairaalaan ja jotenkin uskon meidän kyl siihen kontrolliin menevän. Täytyyhän se jonkun raskaus sen pari viikkoa yli mennä ja käynnistyksellä alkaa, kun kaikki muut blogilaiset tuntuu synnyttäneen "normaalisti" :D

tiistai 20. syyskuuta 2011

39+6

Jostakin luin jokin aika sitten, että yleensä äidit kokevat kyllästymistä raskauteen hieman ennen synnytystä, tämä olisi kuulemma jonkinlaista henkistä valmistautumista synnytystä varten.

No, minähän en ole tuota kyllästymistä vielä suuremmin tuntenut, vaan nytpä pikkaisen alan tuntemaan. Tai en varsinaisesti raskautta kohtaan vaan näitä vaivoja tai näistäkin oikeastaan vain tätä uusinta joka jo aikaisemmin on piipahdellut käymään pikaisesti, mutta joka eilen tuli taas eikä antanutkaan periksi yöllä kuten ennen on tehnyt. Issias nimittäin iski, siihen kun yhdistää päälle lantion kipeyden ja häpyluun vihlonnan niin voinette arvata ettei liikkuminen tai liikkumatta oleminen ole kovinkaan mukavaa.

Lisäksi eilinen meni sohvalla, koska meinasi flunssa iskeä, nyt en uskalla vielä sanoa menikö ohi vai onko vielä taustalla kummittelemassa.

Harmittaa, kun pitäisi käydä hieman asioilla, muttei se tuon eilisen flunssan alun ja issiaksen kanssa oikein onnistu.

Kai tämä on sitten kropan tapa kertoa, että minunkin on aika lakata elämästä liian positiivisesti ja ruvettava kyllästymään tähän raskauteen :) Taidan olla kroppani mielestä aika jääräpää, kun näin kovilla panoksilla sen tarvitsee minua hätyytellä :D

Yksi päivä laskettuunaikaan, menen sanattomaksi :)

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

39+0

Eilen tiistaina käytiin jälleen sairaalassa ultrassa arvioimassa piskuisen kokoa, samalla tarkastettiin kohdunsuun tilanne ja lantion joustavuus. Hyvältä näyttää, piskuinen menee keskikäyrällä kokonsa puoleen ja tämän hetken arvio oli 3,3kg. Lantiokin on normaalia ja joustaa, joten alatiesynnytystä suunnitellaan. (Ähäkutti äiti!) Kohdunsuullakin jotain pientä muutosta on tapahtunut, joten ei tässä ihan turhaan supisteluista olla "kärsitty". Kohdun suu on pehmeä ja antaa myöten sormelle, mittaa 2,5cm ja miehen muistin mukaan auki 1cm. Itse en tosin varmaksi muista sanoiko lääkäri kohdunsuun olleen auki, mutta mies on varma asiasta. Jostakin syystä lääkäri ei tälläkään kerralla merkinnyt sairaalassa neuvolakorttiin mitään tuosta kohdunsuun tilanteesta, enkä tietty äkänny tarkistaa asiaa ajoissa. Kaikki näytti muutenkin olevan kunnossa, lapsiveden määrä hyvä, piskuisen liikkeet hyvät, hengitysharjoitukset hyvät (kylkiluut liikkuivat), joten ei tässä nmuu auta kuin jatkaa odotusta. Kohdunsuun tilannehan ei käsittääkseeni kerro yhtään mitään siitä milloin piskuinen olisi syntymässä.

Seuraava käyntikertaa sairaalassa onkin sitten 41+0. Saapi nähdä tarvitaanko tuota aikaa vai ei, veikkaan kyllä, että tarvitaan vaikka tänäänkin supisteli taas päivällä monta kertaa hieman napakammin vihloen, otti oikein kyljestä ja selästä asti. Piti tuon seurauksena muistuttaa miestäkin pakkaamaan sairaalakassiin omat vaatteensa siltä varalta et lähtö tulee ja saadaan sairaalassa perhehuone.

Huomenna sitten neuvolaan kertomaan sairaalan kuulumiset.

Ostettiin eilen muuten vauvalle oma kirjakin, päädyttiin lopulta aika tavalliseen versioon. Ei jotenkin houkutellu ne kaikki kaupalliset muumin, hakkaraiset ja muut. Tykkään kyllä niistä hahmoista, mutta jotenkin enemmän tykkäsin ajattomammasta ja neutraalimmasta vauvakirjasta. Suurena muumifanina en edes tiedä olisinko halunnu itsellenikään muumivauvakirjaa jos sellainen olis ollu aikoinaan mahdollista, etenkään jos olisin poika. Samalla ostettiin myös tuleville isovanhemmille kirja, ruotsiksi, suomeksi meillä jo onkin. Nyt vaan pitää sitten kiikutella noita isovanhemmilta toiselle, kun kummankin vanhemmat on eronnu, ei sitä kuitenkaan viittiny kummankin molemmille vanhemmille omaa ostaa, piskuinenhan hukkuis noihin kirjoihin :D

Viimeyönä näin ensimmäisen vauvaunenkin, siinä synnytin piskuisen joka otettiin multa pois vuorokaudeksi, näin kuulemma piti tehdä. Ja mä olin kovin huolestunut siitä, että miten imetyksen nyt käy. Onneks unen lopussa sain piskuisen paitani alle turvaan.

Viikko laskettuunaikaan, aivan käsittämätöntä! Kolme viikkoa maksimissaan siihen, kun synnytystä aletaan käynnistämään, en tajua! Miljoona asiaa tekemättä ja taitaa jäädäkin tekemättä :)

Oletko sinä nähnyt jo vauvaunia?

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

38+4

Onks mussa jotakin vikaa, kun en vieläkään ole kyllästynyt tähän raskauteen ja halua vielä mitenkään suuresti synnyttämään. En mä synnytystä pelkää, mulla ei itseasiassa ole siitä kauheasti mitään mielipidettä, mutta ei mulla ole vielä kauheaa tarvetta saada piskuista pois mun masustakaan, vaikka se oliskin ihanaa jos sen sais jo syliinsä. Ja olishan se sinänsä kivaa päästä näistä vaivoista.

Mut mä en siis oikeasti ole vielä kyllästyny tähän raskauteen, en vaikka vaivoja onkin jo sen verran et sängyssä kääntyily on jo aika haastavaa, kuten myös kävely ja istuminen, muusta tekemisestä puhumattakaan. Mut en mä silti valita vieläkään.
En muuten joutunu valittamaan helteestäkään koko kesänä vaikka muille se tuntuikin olevan kamalaa, oli ne raskaana tai ei. Kyllähän moni tuttava koitti valittaa mun puolesta, sanomalla et "on se varmaan kauheeta, kun on näin kuumaa". Mä löin noille valittajille luun kurkkuun sanomalla, et mä nautin ja toivon näiden jatkuvan mahdollisimman pitkään :) Kuten oikeasti teinkin, voi kumpa suomessa olis aina yhtä lämmin kesä kuin kaksi edellistä :)

Mut siis eihän tää elämä enää ihan mutkatonta tän vatsan kanssa ole, lisäks mulla on koko aikaisesti oikean käden sormet jäykät ja puuduksissa, joten sekin tuo omia haasteita elämään :) Ja mä olen jatkuvasti väsyny, nukkuminenkin, kun on mitä sattuu ja vaikka nukkuisin tuntuu siltikin väsyttävän.

Mut en mä tiedä, mä oon kai outo, kun ei mua siltikään kyllästytä tää raskaana olo :) Jokunen on jo kyselly kuinka mä viel jaksan ja eiks jo kyllästytä, eivätkä oikein tahdo uskoa, kun sanon, että ei. En tiedä, pitääks mun kohta alkaa valehtelemaan noille kyselijöille, ettei ne ala pitämään mua huonona äitinä.

Vai onks se vaan niin et ihmisten mielestä aina pitää olla jotain mistä valittaa ja niiden mielestä raskaana olevan elämä nyt vaan on yhtä valittamista, aina on joku asia muka josta pitää olla joko huolissaan, peloissaan tai sit pitää koskea johonkin niin ettei sitä enää vaan kestä.

Mä en nyt vaan suostu valittamaan, siks et niin kuuluis tehdä. Mä en myöskään suostu pelkkäämään synnytystä siks et niinkin kuuluis tehdä. Mä en vaan osaa, en ainakaan vielä. Mua ei pelota tai jännitä se kipu mikä on vastassa, mä olen kovaa kipua kokenu ennenkin ja vaikka synnytyskivun sanotaan olevan jotain sellaista mitä ei koskaan muuten ole voinu kokea, niin en siltikään suostu sitä pelkäämään. Ainakin toistaiseks mä uskon, et mä selviän siitä kivusta, onhan kautta aikojen naiset ennenkin selvinny ja ekan synnytys kerran jälkeen suostunu synnyttämään uudelleenkin. Toiset on jopa synnyttää ilman mitään lääkkeitä, käyttäen vain luonnollisia kivunlievitysmenetelmiä. Miks mä en sit kestäis sitä kipua, mulla on kuitenkin mahdollisuus niin halutessani saada lääkkeitä jotka auttaa mua kestämään sitä kipua.

Joten mä vaan odotan ja vaan ihan pikkaisen jännitän, ilman pelkoa ja kyllästymistä. Tavallaan mä jopa odotan sitä, et alanko mä jossain vaiheessa pelätä tai kyllästyä :) Mä siis jännitän sitä et millon se lähtö tulee, en itse synnytystä.

Joko sua kyllästyttää, jännittää tai pelottaa? Tai kärsitkö näistä ennen synnytystä ja jos kärsit, mikä sua auttoi pääsemään niistä eroon?

perjantai 9. syyskuuta 2011

38+2

Nyt masussa ollaan jo täysiaikaisia, aika hurjaa sanoo tämä äiti :)

Vieläkin on muuten sairaalakassi hieman pakkaamatta, lähinnä enää tosin miehen osalta. Saapi nähdä saako tuo pakattua omaa osuuttaan ennen kuin lähtö tulee, sillä jos minä osaan viivytellä ja jättää asiat viime tippaan niin osaa se tuo mieskin sen :) Itselleni pitäisi pakata vielä pari t-paitaa/toppia ja pitkähihaista mukaan, en vaan ole osannut vielä päättää millaisella paidalla olisi parasta imettää sairaalassa jos päädyn pitämään osastolla ainakin osin omia vaatteita. Imetysliivitkin on edelleen pesemättä, pitäis kai menny nyt heti pesemään ne käsin, ennen kuin taas kerran unohdan :)

Alakerran vihlonnat jatkuu edelleen, mutta vieläkään ei piskuinen ole kokonaan kiinnittynyt, liikkuu kuulemma vieläkin vähän. Neuvolassa oli kuitenkin kaikki taas hyvin, kun siellä eilen (toissapäivänä) kävin.

Nyt on välillä ollut päiviä jolloin vatsa tuntuu kovin kireältä tai erityisen herkästi rupeaa kiristymään. Tännänkin yksi sellainen päivä. Tuntuu, et aina kun nousen ylös niin alkaa supistamaan ja siihen lisäksi vielä alavatsaa kiristämään. Useampaan otteeseen on saanut pysähtyä ja nojata pöytään tai johonkin vastaavaan. ja hengitellä syvään, jotta kipu hellittäisi. Jotenkin vielä tuntuu ettei tuo vatsan kiristys oikein meinaa hellittää kunnolla ollenkaan, että olisi kireähkö oikeastaan koko ajan.

Lisäksi piskuinenkin on venyttänyt itsensä suoremmaksi ja pystympään asentoon, teki sen oikeastaan viime yönä. Yö meni kyllä muutenkin aika surkeasti, olen nimittäin nyt kaksi yötä hikoillut ilman peittoa. Ja kun sitten lisäksi häpyluuta vihloo, eikä mieleistä asentoa löydy millään, kun piskuisellakin on oma tahtonsa, niin eipä siinä kunnolla nukuta vaikka uniaikaa sinänsä sainkin ihan mukavasti viime yönä. Pari yötä taas menikin 5-6 tunnin katkonaisilla unilla.

Millaisia vaatteita sinä pakkasit sairaalakassiin ja meinasitko sinä pitää osastolla omia vai sairaalan vaatteita? Tai kumpia pidit jos jo sairaalareissun teit? :)

torstai 1. syyskuuta 2011

37+1

Kolmatta päivää jo alakerrassa vihloo, nivusissa ja häpyluussa tuntuu, pahimmillaan aamuisin, kun nousen sängystä. Tuosta vihlonnasta johtuen kävely on välillä todella vaivalloista ja kipeää. Piskuinen myös paikuttelee alakertaan kunnolla, emättimessä asti vihloo välillä, tosin tuota vihlontaa on jatkunut nyt jo reilun viikon. Virtsarakko saa myös välillä painetta osakseen, ilmeisesti piskuinen sitä puskee ja supistaessa se myös joutuu koetukselle. Vielä ei onneksi kuitenkaan ole lorahduksia sattunut :)

Hyvin aktiiivinen piskuinen on myös ollut, luulisi tilan vähitellen loppuvan, varsinkin kun vatsa ei ole nyt kauheasti mittojen mukaan kasvanut, vaan piskuisen menossa se ei ainakaan näy. Jumps, jumps ja taas mennään, vatsa poukkoilee ja äiti saa tuta välillä :)

Meidän pikkupoikaa ei muuten sitten komennella minnekkään.. tänäänkin vihloi taas alavatsaa ja koitin sitä hieman "hieroa" voimakkaammin, taisin siinä samalla sitten työntää piskuistakin sillä potkuja sain, kun uskalsin moista tehdä :)

Kaupan parkkipaikalla supisti tänään aikaisempaa kovemmin, tuntui jopa hieman selässä, tosin vaikeaa sanoa kuinka paljon selkään koski supistuksen vuoksi ja kuinka paljon muuten, onhan tuo selkä/lantio ollut kipeä muutenkin. Pysähtymään joutui kuitenkin ja puuskuttaa sai hetken, kunnes kipu hellitti sen verran et jaksoin autoon istahtaa.

Tänään poikkesin neuvolassakin aamupäivästä, kaikki kunnossa. Ei ollut piskuinen vielä kiinnittynyt, vaikka hieman sitä alkuun alakerran vihlonnasta johtuen mietimmekin. Verenpaine oli ainoastaan hieman koholla, mutta silti täysin normaaleissa lukemissa. Hemppakin oli noussut 115, vaikken ole rautaa muistanut syödäkkään :)
Hoitaja lähtiessäni sanoi, että katsellaan nyt nähdäänkö ensi viikolla, tosin juteltiin myös siitä, et ehkä me nähdään vielä jopa lokakuussa :)

Kotona en ole muutamaan päivään jaksanut mitään tehdä vaikka olenkin saanut nyt jo kolme yötä nukkua kertaakaan ylös nousematta. Pakko olisi kohta ruveta taas jotakin tekemään ettei tarvitse hävetä kotiaan sitten, kun neuvolasta tullaan kotikäynnille. Ei ole piskuistakaan ajatellen kaikki vielä valmiina, vaikka onneks tärkeimmät jo kotoa löytyvätkin. Sairaalakassikin on vielä täysin pakkaamatta, muutaman pussin karkkia olen ainoastaan sitä varten ostanut, mutta nekin on vielä keittiön laatikossa :)

Tänään tuli ensimmäinen kysmys siitä, olenko jo synnyttämässä, miehen isä hätäili kun mies sille soitteli :) Ja aamupäivästä minun työkaverini kyseli olinko neuvolassa yksin vai kaksin. Onneks enempää ei ole kyselyjä vielä tullut.

Jokos teiltä kysellään ollaanko teillä synnytetty?