38+4

Onks mussa jotakin vikaa, kun en vieläkään ole kyllästynyt tähän raskauteen ja halua vielä mitenkään suuresti synnyttämään. En mä synnytystä pelkää, mulla ei itseasiassa ole siitä kauheasti mitään mielipidettä, mutta ei mulla ole vielä kauheaa tarvetta saada piskuista pois mun masustakaan, vaikka se oliskin ihanaa jos sen sais jo syliinsä. Ja olishan se sinänsä kivaa päästä näistä vaivoista.

Mut mä en siis oikeasti ole vielä kyllästyny tähän raskauteen, en vaikka vaivoja onkin jo sen verran et sängyssä kääntyily on jo aika haastavaa, kuten myös kävely ja istuminen, muusta tekemisestä puhumattakaan. Mut en mä silti valita vieläkään.
En muuten joutunu valittamaan helteestäkään koko kesänä vaikka muille se tuntuikin olevan kamalaa, oli ne raskaana tai ei. Kyllähän moni tuttava koitti valittaa mun puolesta, sanomalla et "on se varmaan kauheeta, kun on näin kuumaa". Mä löin noille valittajille luun kurkkuun sanomalla, et mä nautin ja toivon näiden jatkuvan mahdollisimman pitkään :) Kuten oikeasti teinkin, voi kumpa suomessa olis aina yhtä lämmin kesä kuin kaksi edellistä :)

Mut siis eihän tää elämä enää ihan mutkatonta tän vatsan kanssa ole, lisäks mulla on koko aikaisesti oikean käden sormet jäykät ja puuduksissa, joten sekin tuo omia haasteita elämään :) Ja mä olen jatkuvasti väsyny, nukkuminenkin, kun on mitä sattuu ja vaikka nukkuisin tuntuu siltikin väsyttävän.

Mut en mä tiedä, mä oon kai outo, kun ei mua siltikään kyllästytä tää raskaana olo :) Jokunen on jo kyselly kuinka mä viel jaksan ja eiks jo kyllästytä, eivätkä oikein tahdo uskoa, kun sanon, että ei. En tiedä, pitääks mun kohta alkaa valehtelemaan noille kyselijöille, ettei ne ala pitämään mua huonona äitinä.

Vai onks se vaan niin et ihmisten mielestä aina pitää olla jotain mistä valittaa ja niiden mielestä raskaana olevan elämä nyt vaan on yhtä valittamista, aina on joku asia muka josta pitää olla joko huolissaan, peloissaan tai sit pitää koskea johonkin niin ettei sitä enää vaan kestä.

Mä en nyt vaan suostu valittamaan, siks et niin kuuluis tehdä. Mä en myöskään suostu pelkkäämään synnytystä siks et niinkin kuuluis tehdä. Mä en vaan osaa, en ainakaan vielä. Mua ei pelota tai jännitä se kipu mikä on vastassa, mä olen kovaa kipua kokenu ennenkin ja vaikka synnytyskivun sanotaan olevan jotain sellaista mitä ei koskaan muuten ole voinu kokea, niin en siltikään suostu sitä pelkäämään. Ainakin toistaiseks mä uskon, et mä selviän siitä kivusta, onhan kautta aikojen naiset ennenkin selvinny ja ekan synnytys kerran jälkeen suostunu synnyttämään uudelleenkin. Toiset on jopa synnyttää ilman mitään lääkkeitä, käyttäen vain luonnollisia kivunlievitysmenetelmiä. Miks mä en sit kestäis sitä kipua, mulla on kuitenkin mahdollisuus niin halutessani saada lääkkeitä jotka auttaa mua kestämään sitä kipua.

Joten mä vaan odotan ja vaan ihan pikkaisen jännitän, ilman pelkoa ja kyllästymistä. Tavallaan mä jopa odotan sitä, et alanko mä jossain vaiheessa pelätä tai kyllästyä :) Mä siis jännitän sitä et millon se lähtö tulee, en itse synnytystä.

Joko sua kyllästyttää, jännittää tai pelottaa? Tai kärsitkö näistä ennen synnytystä ja jos kärsit, mikä sua auttoi pääsemään niistä eroon?