perjantai 26. elokuuta 2011

36+2

Aamusta kävin taas neuvolassa vaikka maanantaina edellisen kerran kävinkin. Maanantain aika tosin oli siksi, että soittelin viime viikon lopulla ja valittelin järkkyä turvotusta. Ja koska tällä päivälle oli alkujaan varattu aika ja turvotus edelleen aika kamalaa, niin kävin kontrollissa tänäänkin. Verenpaine maanantaina 123/63, tänään 116/62. täysin normaali siis molemmilla kerroilla ja virtsakin täysin puhdas. Ei siis ilmeisesti huolta raskausmyrkytyksen suhteen vaikka turvotus onkin valtavaa, etenkin jaloissa, mutta myös käsissä.

Aamuisin sängystä noustessa ei meinaa pystyä kävelemään kun jalkapohjiin sattuu, oikea käsi ei mene kunnolla nurkkiin ja sormet on molemmissa käsissä todellä jäykän tuntuiset ja myös nivelistä kipeät. Kaikki tuo ilmeisesti turvotuksesta johtuvaa.

Turvotuksen lisäks selkä/lantio todella kipeä. Ei tainnut tehdä hyvää tuo keskiviikon Ikea reissu, kun en nyt ole hyvä olla makuulla, istuen, eikä tietenkään myöskään seisten. No, jos sais huomisen levättyä niin eiköhän se sit ehkä taas helpota, ehkä.

Väsymys on ollut myös aika käsinkosketeltavaa, tosin nukun edelleen todella surkeasti. Viimeyönä nukuin suurinpiirtein seuraavasti 02-5.15 + 8.15-11.15. Tuonakin aikana heräilin muutaman kerran vaihtaakseeni asentoa tai muuten vaan katsoakseni kelloa. Nyt alkaa tosin hieman väsyttämään ja meinasin kokeilla josko tänään saisinkin aikaisemmin unta, voi sitten vaikka herätä aikaisemmin yöllä viikkaamaan pyykkejä ;)

Pyykkien viikkauksesta onkin tullut "aamuyön" tuntien uusi harrastukseni, sopivan hiljaista ja rauhallista tekemistä ennen aamun toista nukkumishetkeä. Tänä aamuna tosin laitoin myös pesukoneen pyörimaan, huomenna aamulla voisin tehdä saman jos tapani mukaan herään aamulla ennen kukon laulua ja mahdollisesti herään sillä mieheni herää aamulla viiden paikkeilla töihin.

Nukkuessa olen muuten käyttänyt jo jonkin aikaa imetystyynyä jalkojen välissä ja vatsaa tukemassa, sitä on huomattavasti helpompi käsitellä yöllä asentoa vaihtaessa, kuin kolmea tyynyä jotka olivat aikaisemmin tukenani.. yksi jalkojen välissä, yksi vatsaa tukemassa ja yksi selkää tukemassa. On mulla tosin nytkin selän takana vielä yksi tyyny.. niin ja jakojen alla, nostamassa turvonneita jakoja ylemmäksi. Niin ja selän ja niskan alla nostamassa nukkumisasentoa enemmän istuvaksi ettei hapot polttais ruokatorvea. Joten onhan noita tyynyjä mulla muutama sängyssä :D Mutta eipähän tarvi joka kerta asentoa vaihtaessa asetela kolmea tyynyä uudestaan, nyt riittää kaksi :) Ainoa miinus imetystyynyssä on sen rapina, niiden styrokskuulien takia.

Kuinkas sinä olet nukkunut? Tarvitsetko monta tyynyä sänkyysi yöllä? :)

4 kommenttia:

  1. Yhden pään alle, yhden jalkojen väliin, yhden halattavaksi ja yhden pään päälle (ohut tyyny), eli neljä tyynyä täällä tarvitaan :) Lisäksi peitto! Ihan hyvin nukutaan, paitsi välillä ei meinaa unta saada kipujen takia.

    - SyysSydän 39+2

    VastaaPoista
  2. Pauttiarallaa viikolta 18 asti on tarvittu 1 tyyny pään alle, yksi jalkojen väliin ja yksi mahan alle, ja nyt vastikään lisäyksenä yksi selkää tukemaan. Todella mukava aina kylkeä kääntäessä herätä ensin asettelamaan kaikki nämä tyynyt uusiksi...Tänään hain Lidlistä sellaisen 140 cm pitkän vartalotyynyn (erittäin edullinen verrattuna siihen koko pitkään imetystyynyyn, mitä myydään tähän nukkumistarkoitukseen. Vain 14,90e), eli ensi yönä kokeillaan sitten sillä. Toiveet korkealla, että se olisi toimiva ratkaisu. :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa niin tutulta tuo sinun nukkuminen. :) Itse en ole vielä pyykkejä alkanut yöllä laittelemaan, mutta kaikennäköistä muuta on tullut yöaikaan touhuttua, kun uni ei vain heräämisen jälkeen enää tule.
    Tyynyjä tarvitaan täälläkin aikas monta, jalkojen väliin, selän taa, mahan alle ja tietty pään alle myös. Lisäksi peitto on usein myös toimittamassa tyynynosaa ennemmän kuin itse peittona :)
    Taitaa ollakin yleisempi vaiva tuo happojen nousu? Olen kovasti ihmetellyt kun nyttemmin on alkanut makuulle mennessä tuntumaan, että oksennus nousee ihan kurkkuun asti. :( Sen myötä myös minä olen alkanut tyynyillä tekemään nukkuma asennosta istuvampaa mallia.

    VastaaPoista
  4. SyysSydän: Onhan mullakin joo tietty viel siellä pään alla tyyny ja itseasassa aamuisin usein myös pään päällä, koska naapurissa rakennetaan vielä ja meteli hieman häiritsee mun aamuisia unosia, tyynyllä sitten vaimennan niitä ääniä :)
    Peittoa mä taas en ole käyttäny koko kesänä, pussilakana vain ja siitäkin vain pieni kulma :D

    Sandy: Mä ostin ton imetystyynyn käyettynä, maksoin siitä kokonaiset 5e ja todella siisti kuntoinen tuo on. Lisäks mulla on kyl toinenkin imetystyyny, sillä pari päivää tuon ostamani jälkeen sain kuulla, et mun äitipuolen aikoinaan serkulleni tekemä imetystyyny on edelleen olemassa ja sain sitten senkin :)
    Mä katselin kyl kans Lidlin mainoksesta tota pitkää tyynyä ja mielessä kävi et jos mulla ei olis jo noita imetystyynyjä niin olisin varmaan hakenu sieltä sen tyynyt helpottaakseeni tätä tyynyjen kanssa taistelua. Taisteluksi mä tosiaan tuota nukkumistani välillä kuvaisin noiden tyynyjen osalta, sen verran ähinää yöllä sängystä kuuluu, kun lantio kipeänä koittaa vaihtaa asentoa ja kaikki tyynyt ja peitot on solmussa.

    Heemu: Kuten yllä Sandylle sanoin niin taisteluksi mä tätä nukkumista välillä kuvaisin enemmänkin :)
    Mä kyllästyin vain istumaan, lukemaan tai istumaan koneella aamuisin, kun tuntu et puolet päivästä meni hukkaan. Sitten mä keksin ruveta käyttämään noita aamun valvetunteja jotenkin hyödyks ja olen ollu ihan tyytyväinen, jos tälläiseen nukkumiseen nyt tyytyväinen voi olla.. tänäänkin heräsin uudemman kerran vasta 13.00 :(
    Mulle tuo happojen nousu/närästys ei ole mikään uusi juttu, mun vatsa kun on moisen syyn täkia jo kerran leikattu. Itseasiassa ton leikkauksen takia mä en voi oksentaa, eikä happojen pitäs enää nousta, vaan kyllä ne nousee. Mut toi happojen nousu/närästys johtuu raskauden aikana siitä, et vatsa nousee ja painaa vatsalaukkua, asettelee sen siis ihan uusile paikoille ja kyllähän se vauvakin monesti painaa/tyrkkii vatsalaukkua, siten se sitten saa hapot nousemaan ruokatorveen ja soppa onkin sillä selvä :) Kaikkihan ei toki kärsi närästyksestä raskausaikana, mut monille vaiva kuitenkin ilmestyy viimeistään aivan loppu vaiheessa, ennen kuin vatsa laskautuu alemmaksi, tosin joillakin vatsan laskeutumisesta huolimatta närästys jatkuu.
    No, onneks meilläkään ei enää kovin kauaa ole jäljellä :) Vaikka en mä kyl suostu vieläkään kauheesti valittamaan, on tätä raskautta sen verran odotettu ja toivottu, pianhan se sitä paitsi on ohi ja palkinto kaikesta tästä paras mahdollinen ikinä! :)

    VastaaPoista

Suuret kiitokset kommenteista, ne lämmittävät kovasti mieltäni!