Heitin lauantaina suorilta jaloilta selälleni omassa pihassa, hieman tuo lumi pakkautui kengän alle ja jäätähän siellä sen alla oli. En mä silloin vielä pahasti säikähtänyt, mutta eilen illalla asia rupesi vaivaamaan kunnolla ja tänään soitin neuvolaan. Kuten arvasin huolta suurta ei vielä näillä viikoilla ole, mutta pyysi tuo minut iltapäiväksi kuuntelemaan sydänäänet tai kysyi haluanko ja minähän toki halusin. Ettekä arvaa tai ehkä arvaattekin kuinka suuri helpotus oli kuulla tasainen ja hyvä jumpsutus, 160 kertaa minuutissa :) Neuvolan täti etsi ääniä aluksi paljon alempaa kuin mistä ne lopulta kuuluivat.
Töissä paljastin koko talolle raskauden, palasin kuuden viikon sairaslomalta, tuntui oikealta hetkeltä kertoa. Onnellisia ne olivat, vain yksi taisi unohtaa onnitella, toinen taas vuodatti kyyneliä :) Lapsille ja heidän vanhemmilleen en aijo vielä kertoa, saavat odottaa kunnes alkaa näkyä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hui, onneksi ei käynyt pahemmin!! Just tuota mä pelkään ja kuljen, ku mummot, etten vaan liukastu ;D
VastaaPoistaHei ja tervetuloa lukemaan blogiani!
VastaaPoistaKyllä se minäkin nyt olen lauantaina jälkeen kulkenut hiihdellen ulkona :) Ei tahdo uudestaan selälleen heittää.