lauantai 13. elokuuta 2011

34+3

Tiistaina me käytiin jälleen ultrassa, paikalla oli ihan ok lääkäri tälläkin kertaa, mitä se nyt koitti väittää et mun aamuyön valvomiset johtuu väärästä rytmistä :) Mähän siis nykyisin herään nukuttuani sellaiset 3-5 tuntia, sen jälkeen valvon 2-4 tuntia ja nukun taas 3-5 tuntia, sen verran et saan ainakin yhteensä sen kahdeksan tuntia täyteen, muuten olen aika raatona. En kyllä itse oikein ymmärrä mitä tekemistä mun rytmillä on sen kanssa, et valvon muutaman tunnin yöunien jälkeen pahimmillaan neljä tuntia. Esimerkkinä toissa yö, jolloin nukuin 24-3.20, valvoin välissä (viikkasin jopa pyykkejä) ja nukahdin uudestaan joskus 7.00. No, kaippa se jollekin aamuvirkulle on kummallinen aika mennä nukkumaan toi 24, mut mulle se on aivan normaali, lomalla joskus jopa aika aikainen :) Oon kuitenkin koittanu pitää nyt rajana, etten valvois ainakaan 01.00 pidempään, ettei mene aamut ihan hukkaan, vaan kun tämän päätöksen tein niin mun yöllä valvomiset on pidentyny, et ehkäpä meninkin vain ojasta allikkoon. Paitsi viime yönä sain ihmeellisesti heti uudestaan unta, kun olin vessassa käyny siinä kahden jälkeen, tosin kävin niin aikaisin yöllä vessassa et meinasis sitten aamulla kuuden ja kahdeksan välillä iskeä uus vessahätä.

Niin ja sano se sama lääkäri senkin ettei lasta pidä sitten opettaa nukkumaan aamulla pitkään. Tais tää lääkäri olla niitä jotka on aamuihmisiä, herää varmaan puol viideltä silittämään pyykkiä :) Mutta, se nyt vaan on niin, et osa ihmisistä on iltaeläjiä ja osa aamu, mä lukeuden ehdottomasti niihin iltaeläjiin. Iltaeläjänä mä en saa oikein mitään aikaiseks vaikka olisin heränny miten aamusta aikaisin, saan oikeastaan sellaisina päivinä vähemmän aikaiseksi kuin niinä jolloin saan nukkua hieman pidempään, mä en vaan lähde käyntiin ennen yhdeksää, mielummin lähempänä kymmentä tai sen yli. Liian myöhään nukkuminen ei sekään toki ole hyvä, mutta parempi melkein niin kuin liian aikaisin.

Mut joo ei mun nukkumisesta pitäny puhua, joten asiaan :)

Ultrasta mulle jäi hieman epäselväksi et mennäänkö nyt millaisella käyrällä tuon piskuisen koon suhteen, painoarvio oli tällä hetkellä sellaiset 2440g, mutta kun se lääkäri sekoili mun tämän hetken viikkojen ja päivien kanssa, niin en tiedä sitten millainen paino olis ollu "normaali" näille viikoille. Mut ilmeisesti kuitenkin mennään suht samoilla käyrillä kuin viime ultran jälkeen, joten edelleen olis odotettavissa noin neljän kilon poika. Juu ja jälleen se sukupuoli tarkistettiin ja poikahan se edelleen oli :) Ainakin neuvolan painoarvio lunttilapun mukaan näyttäis siltä et piskuinen on edelleen tuon painoarvion mukaan sen viikon kookkaampi kuin "keskivertokäyräläiset".
Mun verensokeri arvoja toi ultrannu lääkäri kehu, ihmetteli mikä on mun salaisuus. Salaisuushan on se et koitan vältellä tai syödä ainakin vaan ihan vähän nopeita hiilareita, pastaa, perunaa, riisiä ja kaikkea missä on sokeria, koitan sen sijaan syödä mielummin enemmän lihaa ja kasviksia. Ja vaikka mä lihasta ja kasviksista tykkäänkin, niin se mun sairaalakassi tulee sisältämään kaikkea missä on kauheesti sokeria, mä haluun sokeria, mun on pakko saada sokeria! =) Ehkä se ei ole järkevää silloinkaan heittäytyä sokerin syliin, mut ehkä mä syönkin itseni kipeäksi sokerista heti ja sit voin taas olla kuukausia ilman suurempia sokeriähkyjä.. tai sit siinä käy niin et syön yhden suklaapatukan ja sen jälkeen mun ei enää teekkään mieli herkkuja :D Tosin kyllä mä himoitsen tuorejuustoja, maksalaatikkoa, sipsiä ja naudan sisäfilepihviäkin (lähes raakana), kaikkea sellaista siis mitä ei sais nyt syödä :)

Seuraava ultrakin varattiin syyskuun 13. päivään, silloin tehdään myös synnytystapa-arviointi. Ja sairaalan synnärille tutustumaan mennään elokuun lopulla, sitä odotankin jo innolla.

Eilen meillä oli sitten myös neuvola johon menin tällä kertaa yksin, siellä havaittiin hempan taas hieman laskeneen ja siksi lupailin taas hieman rautaa syödä, vielä tosin kun muistais tuon lupauksensa :) Kaikki muu olikin neuvolassa hyvin, seuraava aika taas kahden viikon päähän ja sitten sen jälkeen käydäänkin neuvolassa kuulemma kerran viikossa.


Kävin eilen myös paikallisessa lastentarvikeliikkeessä jossa myyjä katseli mun mahaa ja sanoi et se on aika alhaalla, kysy kuinka paljon on jäljellä ja pamautti sit, et piskuinen syntyis neljän viikon päästä viimeistään. Kuulemma neuvolassa on sanottu et vatsan laskeuduttua synnytys olis viimeistään noin neljän viikon päästä, saapi nähdä, lupasin mennä viiden viikon päästä kiukkuamaan sille jos en ole vielä sillon synnyttäny :D

Oon itsekkin tuota vatsanseutua muutaman päivän katsellut siihen malliin et oisko tuo vatsa jo laskeutunu, mut en ole siitä vielä varma, pitäs kai muistaa taas kuvata tää vatsa ja verrata pari viikkoiseen, ehkä sen avulla näkis paremmin. Neuvolassa se ei kyl sanonu ainakaan viel mitään laskeutumisesta, et tiedä sitten onko vai ei.

Onko sinulla joku ruoka tai herkku jota himoitset ja jota ilman olet nyt joutunut olemaan?

9 kommenttia:

  1. Mulla on nyt ja oli viime raskaudessa GRAAVILOHI!! :D oli ihan tuskaa olla ilman sitä.. :D

    VastaaPoista
  2. Graavilohi, oih! Ruisleipää, graavilohta, kananmunaa (hieman raaka keltuainen), majoneesia ja tilliä.. Nam!

    Pitää varmaan pyytää mies ostamaan lohta ja tilliä kotiin ennen kotiutumista, saa sitten heti graavata lohta, kun tulen sairaalasta kotiin :D Niin ja sitä jäätelöä pakastimeen ja maksalaatikkoa jääkaappiin tai ehkä sittenkin naudan sisäfilettä, jotta saa tehdä kunnon pihvin. Tosin taitaa maksalaatikko olla se parempi vaihtoehto, ei ehkä jaksa sitä ruokaa ruveta siinä vaiheessa laittamaan :)

    VastaaPoista
  3. Niin ja hei, tervetuloa S! Pitääkin käydä sun blogiin tutustumassa :)

    VastaaPoista
  4. Voi, oot päässy käymään ultrassa. Itsekin kun saisi jonkinlaista painoarviota, mut meilläpäin ei mitää ultraa oo ollenkaan loppuraskaudessa. terkkari vaan käsitunnustelulla tekee painoarvion..

    Miulla taas ihan kylmäsavulohi himottais ja parmankinkku! voi että on tehny monta kertaa mieli ostaa.. Maksamakkaraa on hieman uskaltautunu syömään ku sitä kuitenkin vähän syödä saa..

    VastaaPoista
  5. Tytti: Ei meilläkään noita ultria normaalisti tehdä näin usein, kaks niitä normaaliin raskauteen kuuluu, mutta kun mulla on tuo raskausdiabetes ja sen seurauksena ne tarkkailee tuota vauvan kokoa ettei pääse liian suureks kasvamaan. Ja voin sanoa ettei raskausdiabetestä kannata toivoa ultrien takia, muuten tää on nimittäin ihan helvettiä, ruokavalion jatkuvaa tarkkailua. Eikä tuo viimeisin ultra oikein ollu muuta kuin hätäinen vilaus kohtuun ja vauvan pikainen mittaus, ei me saatu mitään kuvia edes mukaan. Lääkäristähän se toki tietty on kans kiinni ja vauvan asennosta, nyt meidän vauva oli hieman huonossa asennossa joten aika surkea kuva oli sekin kasvokuva joka pikaisesti nähtiin. No onneks ei oo enää montaa viikkoa niin nähdään ihan kunnolla ne kasvot :)

    Maksamakkaraa minäkin olen välillä hieman syöny, varovasti, tosin en mä sitä niin himoitsekkaan, kun sitä kuitenkin vähän saa syödä :D

    VastaaPoista
  6. Moikka!
    Mä olin kanssa ylimääräsessä ultrassa raskausmyrkytys (jota ei onneksi ole) epäilyn takia ja meijän vauvan painoarvio oli 2,4kg :) Kuulemma justiinsa normaali paino näille viikoille (mullahan on siis LA 20.9) eli normaalin kokonen on teidänkin pikkunen sitten!

    Mä himoitsen kanssa graavilohta! Ai että. Ja maksalaatikkoa, namnamnam!

    VastaaPoista
  7. Jansku: No onneks selvisit säikähdyksellä eikä raskausmyrkytystä sitten ole! Miten sitä ultralla tutkitaan, miten se siinä näkyy?

    Ja tosi kiva kuulla, että tuo 2,4kg on aivan normaali paino näille viikoille :)

    Mä just tänään miehelle sanoin et mun ollessa sairaalassa se saa hankkia mulle lohta graavattavaks ja maksalaatikkoa jääkaappiin odottamaan :D Mitähän herkkuja sitä vielä keksis :D

    VastaaPoista
  8. Ultralla katottiin istukan toimintaa, virtaukset ja muut :) Jos on raskausmyrkytys niin istukan toiminta voi heiketä.

    VastaaPoista
  9. Jansku: Ah, no niinpä tietenkin, istukahan se paljon kertoo :)

    VastaaPoista

Suuret kiitokset kommenteista, ne lämmittävät kovasti mieltäni!