Keskenmeno

Päätin vihdoin kirjoittaa aiheesta keskenmeno, henkilökohtaista ja siksi hieman haastavaa.

Syksyllä 2009 vauva sai luvan tulla, joulukuussa sitten tärppäsi ja tammikuussa 2010 tein positiivisen testin.

Raskaus tuntui etenevän hyvin, oli alussa kutinaa ja nippailua alavatsalla (kiinnityskipuja), jatkuvaa vessassa juoksemista, turvotusta, ihon ja hiusten rasvoittumista, hikoilua, ajoittaista huimausta ja pahoinvointia, rintojen kasvua ja arkuutta jne. Kaikki siis viittasi siihen, että hormoonit hyrräävät kehossa ja lujasti. Aivan raskauden alussa minulla oli pientä tuhru vuotoa, joka kuitenkin loppui aika pian.

Neuvolassakin kävimme viikolla yhdeksän ja pissatestit vein labraan, kaikki näytti hyvältä.

Kunnes.. helmikuun puolenvälin jälkeen, viikon 10 lopussa alkoi torstaina koskea oikeaan kylkeen, yöllä kipu vahvistui ja aamulla menin neuvolan lähetteellä naistenpolille. Mies oli mukana, mutta odotteli tutkimuksen ajan käytävällä sairaalakammonsa vuoksi. Ultraava lääkäri tutki kuvaa aikansa ja minä itse myös katsoin kuvaa sillä minulla on jostakin syystä valtava tarve nähdä mitä minulle tehdään, nyt olisi kyllä ollut hyvä jos tuota tarvetta ei olisi. Pitkän hiljaisuuden ja kovan tutkimisen jälkeen lääkäri avasi suunsa.. en kyllä muista mitä lääkäri tarkalleen sanoi, mutta minä rupesin itkemään ja pyynnöstäni mies pyydettiin huoneeseen. Siinä lääkäri sitten toisti uutisen ja pyysi vielä ylilääkärin paikalle vahvistamaan asian. Keskeytynyt keskenmeno, myöhemmin luin sairaalan papereistani, että sikiö olisi kehittynyt noin viikolle 7 asti. Sain maanantaille ajan lääkinnälliseen tyhjennykseen ja esilääkityksen mukaan kotiini. Peruin samalla myös ajan nt-ultraan joka olisi ollut reilun viikon päästä tiistaina.

Sunnuntaina pyörittelin kotona tuota esilääkityspilleriä sormissani ja lopulta itkien otin sen. Pelotti koko ajan josko lääkärit sittenkin olivat erehtyneet ja nyt tuolla lääkkeellä tappaisin lapseni. Lääkinnällinen tyhjennyshän toimii samoin kuin abortti.

Maanantaina sairaalassa tyhjennys alkoi kovalla vuodolla ja tunsin klönttejäkin tulevan ulos, sain lähteä kotiin. Vuoto jatkui pitkään, tosin koko ajan vähentyen, jopa niin että meinasin ottaa yhteyttä sairaalalle, mutta sitten vuoto taas lisääntyi.

Reilun kuukauden päästä minulla piti olla aika jälkitarkastukseen, mutta koska luulin menkkojen alkavan edellisenä päivänä jouduin siirtämään aikaa reilulla viikolla. Lääkinnällisentyhjennyksen ja jälkitarkastuksen välissähän en tietysti saanut raskautua jotta kohtu voitaisiin tutkia kunnolla.

Menin jälkitarkastukseen ja siellä huomattiin kohdun olevan edelleen täynnä raskausmateriaalia, lääkinnällinen tyhjennyt oli epäonnistunut. Sain ajan viikon päähän kaavintaan. Kaavinta tehtiin tiistaina ja pääsin vielä samana päivänä kotiin.Nyt oltiin siis jo yli huhtikuun puolen välin.

Viikonloppuna minulla alkoi kuitenkin vatsakivut ja maanantaina menin taas naistenpolille ultrattavaksi. Kohtuni oli edelleen täynnä raskausmateriaalia, kaavintakin oli siis epäonnistunut. Jälleen edessä uusi kaavinta.

Toisessa kaavinnassa olivat sitten tarkistaneet kaavinnan jälkeen kohdun ja todenneet siellä olevan edelleen tavaraa, lopulta ylilääkäri oli joutunut käydä polttamassa sieltä jotakin irti. Itse kaavinnan tehnyt idiootti lääkäri uskoi vakaasti tämän olevan myooma, joka onneks sitten patologin tutkimuksissa kumottiin. Ylilääkäri epäili raskausmateriaalin olevan vain niin tiukassa, sillä se oli kerinnyt olla siellä jo niin pitkään ja kovettua. Ja koska kohtuni on aika takana ja istukka/istukat olivat ilmeisesti kiinnittyneet aivan taakse niin kaavinta oli ollut hankala tehdä.

Raskaus oli siis alkanut kaksoisraskautena, ensimmäisessä ultrassa tosin epäiltiin toisen sikiöpussin olevan tyhjä. Osittain ehkä tästä syystä raskaus olikin mennyt kesken.

Lopulta toukokuun puolessavälissä kohtuni oli tyhjä, en tosin saanut nyt edelleenkään raskautua, sillä kohtuni oli ollut niin kovilla ja sainkin määräyksen syödä pari kuukautta pillereitä jotta kohtu saisi levätä ja kuukautiset normalisoituisivat. Lääkäri jopa pelotteli, että jollen pillereitä söisi kuukautisten normalisoitumiseen voisi mennä puolikin vuotta.

Kaiken tämän kokemani jälkeen olin tietysti todella rikki henkisesti. Koin myös olevani kovin yksin kokemuksemme kanssa, sillä en tiennyt kenenkään muun tuttavani saaneen koskaan keskemenoa, päinvastoin, useampi tuttavani on tullut vahingossa raskaaksi ja jokunen jopa tehnyt tästä syystä aborttin. Toivuttuani keskenmenosta kohtalaisesti päätin etten aijo vaijeta kokemuksestani ja samalla kun kerroimme asiasta tuttavillemme saimme kuulla monta muutakin tarinaa keskenmenosta. Tieto tuttavien keskenmenoista lohduttikin paljon enemmän kuin se, että lääkärit kertoivat ensimmäisten raskauksien keskenmenon olevan yleistä, jopa 60% ensiraskauksista menee kuulemma kesken.

Tuo keskenmeno kulkee kuitenkin edelleen mukana, eikä se varmasti häviäkkään mielestä kovin helposti, sen verran pitkä ja raska prosessi oli kyseessä. Tällä hetkellä tietysti tuosta muistuttaa myös se ettei virallisilla lasketuilla ajoilla ole kuin yksi päivä heittoa. Alkuraskaudessa etenkin tuo raskauksien samanaikaisuus korostui kun jännitti muutenkin raskauden etenemistä enemmän. Lisäksi jokainen ultratutkimus muistuttaa minua tuosta ultrasta jossa näin kuolleen sikiön kohdussani.

Onneks nyt kuitenkin kaikki on mennyt suht hyvin tämän raskauden kanssa, mitä nyt yksi oikean kyljen munuaiskivikipu säikäytti perin pohjin :)

Pitkä tarina tästä tuli, mutta toivottavasti joku jaksoi lukea tämän loppuun asti. Ja jos tämän lukee joku joka on kokenut keskenmenon tai on juuri saanut tietää keskenmenosta niin lähettelen täältä kovasti voimia.. Iso halaus kaikille!