35+1

Tässä sitä on nyt vietetty kaksi päivää ihan virallisesti äitiyslomalla, en tosin mitenkään huomaa eroa kesälomaan :) Ainoa ero on tuo suht surkea ilma tuolla ulkona, onneks nyt sentään on aurinko välillä paistellut vaikka lämpimämpää kyllä saisi olla, mulle ei parikymmentä astetta riitä :) Eikä mua huvittais lähteä kenkiä ja takkia ostamaan, joten ainakin tän parikymmentä sais olla sinne asti kunnes piskuinen syntyy.

Tuntuu aika ihmeelliseltä, että piskuinen voisi syntyä periaatteessa jo milloin vain, laskettuun aikaankaan ei ole enää jäljellä kuin vajaa viisi viikkoa, täysiaikaisuuteen sitäkin vähemmän. En vaan voi käsittää tätä asiaa ja siks varmasti toistan täälläkin itseäni. Lisäksi minulla on jostakin syystä tunne, että piskuinen syntyisi ennen tuota laskettuaaikaa, en tiedä onko tunne mistä peräisin. Voiko tuohon tunteeseen vaikuttaa se paikallisen lastenliikkeen naisen kommentti, epäily siitä, että vatsani olisi jo laskeutunut. Voisinkin laittaa tähän muutaman kuvan vatsastani, noissa tosin on eri pusero päällä ja asentokin on aina hieman eri, joten vertailu ei ole ihan helpoimmasta päästä :)

24.7.

31.7.

Tästä välistä puuttuu yksi kuva, se jäi ottamatta kesälomareissun takia. Vaikka eipä nämä kaikki muutenkaan ole ihan tasaisesti viikon välein otettu :) Tarkoitus on ollut ottaa kuva aina kun uusi raskausviikko alkaa, mutta todellisuudessa se on lipsunut yleensä aina ainakin sillä yhdellä päivällä, useammin enemmänkin.

13.8.

 18.8.

Niin, onko tuo vatsa sitten laskeutunut, enpä tiedä, puserokin ehkä alimmassa kuvassa hieman hämää. Äitinikin kyllä koitti väittää, että olisihan tuo jo laskeutunut, mutta itse en osaa varmaksi sanoa.

Olen jo pari päivää miettinyt mistä tuo vahva tunne siitä, että piskuinen syntyy ehkä jo piankin, voisi johtua. En kuitenkaan ole oikein vastausta siihen löytänyt. Syitä voisi olla monia. Pelkä siitä etten ehdi saamaan kaikkea valmiiksi, ne aikaisemmin mainitsemani muuttolaatikot on vieläkin koskemattomia. Uusi kamera on tilattu, mutta sen toimitusajasta ei ole tietoa. Työhuone on siivoamatta. Ikkunat on pesemättä. Kaverin luonakin pitäs mennä käymään. Lattiatkin pitäs pestä. Mansikat, raparperit ja uusimmat kukat on istuttamatta. Olohuoneen ja työhuoneen verhot laittamatta. Piskuisen sydänäänet en tallentamatta koneelle. Piskuiselta puuttuu vielä sänky ja hoitotason patja/suoja, mikä se nyt onkaan. Tekemistä siis olisi vielä vaikka kuinka, mutta kun.. minun jalat on toista päivää jo kuin pökkylät turvotuksesta ja sormet kankeat samasta syystä. Supistelee aika tiukastikin jos liikoja innostun ja selkä kipeytyy jos rehkin liikaa. Suurin osa päivästä menee nukkuessa tai yrittäessä nukkua, tai ainakin ollessa hiljaa, jotta mies saa nukkua.

Voihan, puuh! Koita siinä sitten saada tehtyä jotakin järkevää. Äitikin käski lepäämään ja keräämään voimia, vaan lepää siinä, kun tekemättömät työt stressaa.

Huomenna meinaan kuitenkin soittaa neuvolaan ja kysyä onko tälläinen pökkelöjalkameininki ihan normaalia, kun ei ihminen enää edes nilkkojaan erota. Ja sormetkin tuntuu nivelistä kankealta.

Onko sinulla kaikki jo valmiina vauvaa varten ja onko sinulla tuntemuksia vauvasi syntymän ajankohdan suhteen? Paljonko sinulla on vielä aikaa laskettuunaikaan?

34+4

Itse asiassa mulla oli montakin aihetta mistä kirjoittaa, mut enhän mä nyt muista niistä yhtäkään ja silti kirjoitan :)

No, kerrotaan nyt sit vaikka siitä, et piskuinen on tosiaan selkeästikkin kammennut itsensä sikiöasentoon, jonka vielä ultrakin hieman hämärästi taisi vahvistaa. Potkut tai ehkä ennemminkin varpaiden ja kantapäiden puskemiset ja heiluttelut tuntuu nyt pepun kanssa oikealla kylkiluiden alla. Kantapää tai varpaat, no jalka kuitenkin tuntuu vatsan läpi todella selkeästi ja näkyy kyllä myös. Polvet myös välillä kopsahtelevat kovasti vasemmalla ja nyrkit iskevät virtsarakon ja suoliston paikkeille. Päätä taidetaan myös välillä takoa suoliston ja kohdunsuun suuntaan. Eilen illalla sängyssä maatessa minua vihloi viiltävän kylmästi peräsuolesta ja emättimestä.. kaikkea sitä ihminen saakin elämänsä aikana kokea :D

Nyt ei pariin päivään muuten enää ole samalla tavalla kylkiluita vihlonut, kuten muutama päivä sitten vielä teki monen viikon ajan, voisko tämäkin siis merkitä vatsan laskeutumista vai onko vatsa vain kasvanut sen verran isoksi ja ulospäin ettei piskuinen ole enää niin ahtaasti lantioluiden ja kylkiluiden välissä. Tänään tosin on piskuinen taas pungennut itseään kylkiluita kohti, mutta ei ole saanut ainakaan toistaiseksi niitä vihlomaan.

Piskuisella on rytmi pysynyt suht samana kuin aikaisemmin, aamulla kuuden-seitsemän maissa jumppaillaan ja siten myös välillä äitiä herätellään. Sitten seuraavan kerran jumppaillaan yleensä kun äiti herää, tällä ei niin tarkkaa ajankohtaa ole. Päivällä jumppaillaan myös, mutta silloinkaan ei aikataulun mukaan, vaan enemmänkin silloin, kun olen syönyt tai istuskelen paikallani. Illalla kymmen-yhdentoista aikaan on sitten se virallinen päivän jumppahetki, silloin jumppailu voi kestää parikin tuntia, kuten esim tänään tässä kirjoitellessani tunnen kuinka jalat taas käy kovasti.

Liikkeitä on tosiaan alkanut tuntumaan tasaisemmin koko päivän ajan, mutta sitten on vielä nämä erityishetket jolloin möyrytään oikein kunnolla :) Ja tuo möyryäminen on tosiaan kunnon möyryämistä, vatsa hyppii ja pomppii, muljuaa puolelta toiselle ja joskus oikein säikähdän nopeaa liikettä.

Hikkailua meillä myös harrastetaan todella paljon, erityisesti iltaisin, mutta myös milloin vain. Ja hikkahan sitten kestää todella pitkään joka kerta, aikaa en ole vielä ottanut, mutta veikkaisin reilua viittäkin minuuttia kerrallaan. Tosin joskus tuntuu siltä kuin se hetkeksi loppuisi ja sitten taas alkaisi, mutta voihan se olla, et piskuinen vaan muuttaa hieman asentoaan kesken hikan ja siksi en sitä koko ajan tunne. Joskus hikkailun kestäessä piskuinen nimittäin alkaa möyryämään vatsassa, yleensähän on hikkaillessa suht paikallaan. Ehkä sitä joskus ketuttaa, kun hikka ei millään lopu :) Hikkaillessa piskuinen sitten nytkähtelee koko kropallaan, joten kyllähän sen hikankin sitten välillä ihan selkeästi näkee vatsan hyppiessä, erityisesti hikan tosin tuntee, takapuolessa :) Pikkuinen nytkähtelee ja takoo päätään niin, että takapuoleni hikkailee ja joskus tekee oikein pahaa jos istun hiukan väärässä asennossa tai kovalla tuolilla :D

Onko teidan vauvalla rytmiä masussa ja tuntuuko teillä hikka takapuolessa? :D

34+3

Tiistaina me käytiin jälleen ultrassa, paikalla oli ihan ok lääkäri tälläkin kertaa, mitä se nyt koitti väittää et mun aamuyön valvomiset johtuu väärästä rytmistä :) Mähän siis nykyisin herään nukuttuani sellaiset 3-5 tuntia, sen jälkeen valvon 2-4 tuntia ja nukun taas 3-5 tuntia, sen verran et saan ainakin yhteensä sen kahdeksan tuntia täyteen, muuten olen aika raatona. En kyllä itse oikein ymmärrä mitä tekemistä mun rytmillä on sen kanssa, et valvon muutaman tunnin yöunien jälkeen pahimmillaan neljä tuntia. Esimerkkinä toissa yö, jolloin nukuin 24-3.20, valvoin välissä (viikkasin jopa pyykkejä) ja nukahdin uudestaan joskus 7.00. No, kaippa se jollekin aamuvirkulle on kummallinen aika mennä nukkumaan toi 24, mut mulle se on aivan normaali, lomalla joskus jopa aika aikainen :) Oon kuitenkin koittanu pitää nyt rajana, etten valvois ainakaan 01.00 pidempään, ettei mene aamut ihan hukkaan, vaan kun tämän päätöksen tein niin mun yöllä valvomiset on pidentyny, et ehkäpä meninkin vain ojasta allikkoon. Paitsi viime yönä sain ihmeellisesti heti uudestaan unta, kun olin vessassa käyny siinä kahden jälkeen, tosin kävin niin aikaisin yöllä vessassa et meinasis sitten aamulla kuuden ja kahdeksan välillä iskeä uus vessahätä.

Niin ja sano se sama lääkäri senkin ettei lasta pidä sitten opettaa nukkumaan aamulla pitkään. Tais tää lääkäri olla niitä jotka on aamuihmisiä, herää varmaan puol viideltä silittämään pyykkiä :) Mutta, se nyt vaan on niin, et osa ihmisistä on iltaeläjiä ja osa aamu, mä lukeuden ehdottomasti niihin iltaeläjiin. Iltaeläjänä mä en saa oikein mitään aikaiseks vaikka olisin heränny miten aamusta aikaisin, saan oikeastaan sellaisina päivinä vähemmän aikaiseksi kuin niinä jolloin saan nukkua hieman pidempään, mä en vaan lähde käyntiin ennen yhdeksää, mielummin lähempänä kymmentä tai sen yli. Liian myöhään nukkuminen ei sekään toki ole hyvä, mutta parempi melkein niin kuin liian aikaisin.

Mut joo ei mun nukkumisesta pitäny puhua, joten asiaan :)

Ultrasta mulle jäi hieman epäselväksi et mennäänkö nyt millaisella käyrällä tuon piskuisen koon suhteen, painoarvio oli tällä hetkellä sellaiset 2440g, mutta kun se lääkäri sekoili mun tämän hetken viikkojen ja päivien kanssa, niin en tiedä sitten millainen paino olis ollu "normaali" näille viikoille. Mut ilmeisesti kuitenkin mennään suht samoilla käyrillä kuin viime ultran jälkeen, joten edelleen olis odotettavissa noin neljän kilon poika. Juu ja jälleen se sukupuoli tarkistettiin ja poikahan se edelleen oli :) Ainakin neuvolan painoarvio lunttilapun mukaan näyttäis siltä et piskuinen on edelleen tuon painoarvion mukaan sen viikon kookkaampi kuin "keskivertokäyräläiset".
Mun verensokeri arvoja toi ultrannu lääkäri kehu, ihmetteli mikä on mun salaisuus. Salaisuushan on se et koitan vältellä tai syödä ainakin vaan ihan vähän nopeita hiilareita, pastaa, perunaa, riisiä ja kaikkea missä on sokeria, koitan sen sijaan syödä mielummin enemmän lihaa ja kasviksia. Ja vaikka mä lihasta ja kasviksista tykkäänkin, niin se mun sairaalakassi tulee sisältämään kaikkea missä on kauheesti sokeria, mä haluun sokeria, mun on pakko saada sokeria! =) Ehkä se ei ole järkevää silloinkaan heittäytyä sokerin syliin, mut ehkä mä syönkin itseni kipeäksi sokerista heti ja sit voin taas olla kuukausia ilman suurempia sokeriähkyjä.. tai sit siinä käy niin et syön yhden suklaapatukan ja sen jälkeen mun ei enää teekkään mieli herkkuja :D Tosin kyllä mä himoitsen tuorejuustoja, maksalaatikkoa, sipsiä ja naudan sisäfilepihviäkin (lähes raakana), kaikkea sellaista siis mitä ei sais nyt syödä :)

Seuraava ultrakin varattiin syyskuun 13. päivään, silloin tehdään myös synnytystapa-arviointi. Ja sairaalan synnärille tutustumaan mennään elokuun lopulla, sitä odotankin jo innolla.

Eilen meillä oli sitten myös neuvola johon menin tällä kertaa yksin, siellä havaittiin hempan taas hieman laskeneen ja siksi lupailin taas hieman rautaa syödä, vielä tosin kun muistais tuon lupauksensa :) Kaikki muu olikin neuvolassa hyvin, seuraava aika taas kahden viikon päähän ja sitten sen jälkeen käydäänkin neuvolassa kuulemma kerran viikossa.


Kävin eilen myös paikallisessa lastentarvikeliikkeessä jossa myyjä katseli mun mahaa ja sanoi et se on aika alhaalla, kysy kuinka paljon on jäljellä ja pamautti sit, et piskuinen syntyis neljän viikon päästä viimeistään. Kuulemma neuvolassa on sanottu et vatsan laskeuduttua synnytys olis viimeistään noin neljän viikon päästä, saapi nähdä, lupasin mennä viiden viikon päästä kiukkuamaan sille jos en ole vielä sillon synnyttäny :D

Oon itsekkin tuota vatsanseutua muutaman päivän katsellut siihen malliin et oisko tuo vatsa jo laskeutunu, mut en ole siitä vielä varma, pitäs kai muistaa taas kuvata tää vatsa ja verrata pari viikkoiseen, ehkä sen avulla näkis paremmin. Neuvolassa se ei kyl sanonu ainakaan viel mitään laskeutumisesta, et tiedä sitten onko vai ei.

Onko sinulla joku ruoka tai herkku jota himoitset ja jota ilman olet nyt joutunut olemaan?

Tunnustusta

Ihana Jii, blogista Yksi raskaus ja pieni rusinapulla, kiitos, meni ja antoi minulle tälläisen tunnustuksen, voih kun olen onnellinen! Kiitos vielä kerran Jii!

Tunnustuksen saajan pitäisi paljastaa itsestään kolme asiaa, lempiväri, lempi ruoka ja paikka, jossa haluaisi käydä. Voinen jo muuten heti kertoa, ettei ole mikään helppo tehtävä :)

Lempivärini on oikeastaan musta, valkoinen ja harmaa. Huomaan suosivani noita värejä kovasti etenkin sisustuksessa, mutta myös nykyisin paljon vaatteissa, niihin kun nyt vaan on niin kovin helppo yhdistää jotakin piristävää kaveriksi. Noista piristävistä väreistä tällä hetkellä lempparini on ehkä pinkki ja vaaleanpunainen, mikä onkin varmasti monelle tuttavalleni järkytys, sillä vielä pari vuotta sitten olisin nauranut tai todennäköisemmin oksentanut, jos joku olisi ehdottanut mulle jotakin pinkkiä tai vaaleanpunaista :D Mun sisko ei vieläkään voi käsittää miten tykkään noista väreistä :)

Lempiruoka onkin sitten ehkä vielä vaikeampi.. tykkään oikeastaan kaikesta ruuasta, etenkin hyvästä sellaisesta :) Tällä hetkellä jos oikein mietin niin mun ei kuitenkaan tee mieli muuta kuin mansikoita ja herneitä, mut niitä ei kai lasketa ruuaksi. Tarkemmin miettiessäni huomaan himoitsevani myöskin, suklaapatukoita, Snickers, valkoinen Twix, Geisha, Kinder Bueno, Tupla jne. Lisäks mä himoitsen sipsejä, irttareita, etenkin kirpeitä salmiakki ja vadelma/mansikka, mitälie pääkalloja ja jäätelöä, kuten myös muumilimua ja smurffilimua. Voisko johtua siitä, et raskausdiabeteksen vuoksi noi kaikki on ollut jo super pitkään pannassa. Uhkasinkin jo miehelleni, et noita kaikkia, paisti jäätelöä (ikävä kyllä se sulaa helposti), löytyy mun sairaalakassista :D
Hmm.. mut koska noista mitään ei varmastikkaan lasketa ruuaksi joudun edelleen miettimään.........
Nyt mä keksin! Mä muistan aina, kun pienenä mummon luona käydessäni, mummo teki mulle aina ruuaksi perunamuussia, kyljyksiä ja kanttarellikastiketta, niiden seuraksi sain vielä aina mummon tekemiä venäläisiä suolakurkkuja. Joita mummo pakkasi mulle aina kotiinkin, kun tiesi kuinka paljon mä niitä rakastan. Voih, antaisin mitä vain jos saisin vielä kerran istua mummon ja papan kanssa pöytään syömään noita herkkuja :'( No, onneksi mulla on tuo mummon salainen kurkkuresepti, tosin sekin on aika vajavainen aineiden suhteen, koska hyvä kokkihan osaa tehdä ruuan mututuntumalla ilman tarkempia ohjeita. Joten eipä ole mummon tarkkaa reseptiä olemassakaan. Mummon kanttarellikastikekkin oli maailman parasta kanttarellikastiketta, en tiedä mitä se sille teki, sillä vaikka kuinka olen koittanut saada samanlaista itse tehtyä, ei se onnistu sitten millään.

No, niin ja sitten vihdoin päästiin siihen viimeiseen kohtaa, eli paikkaan jossa haluaisin käydä. Edellisen vastauksen pohjalta mieleeni tulee yksi paikka jonne tahtoisin mennä vaikka en kovin uskonnollinen olekkaan.. tahtoisin mennä käymään taivaassa, tahtoisin nähdä mummon ja papan vielä kerran, haluaisin halata molempia ja tuntea sen turvan ja lempeyden mikä molemmista huokui. Haluisin kertoa molemmille mitä mulle nykyisin kuuluu, haluaisin istua ja jutella.
Haluaisin myös ehdottomasti nähdä taivaassa isäni vanhemmat, siis myös mummoni ja pappani, ne joita en ole koskaan nähnyt, edes äitini ei kerinnyt heitä tavata. Tahtoisin niin kovasti tietää millaisia ihmisiä he olivat ja haluaisin kertoa heille tästä raskaudestani ja elämästäni ja siitä kuinka ihana mies minulla on ja siitä kuinka ihania poikia he ovat kasvattaneet. Etenkin isän puolen mummoni kanssa haluaisin istua juttelemaan, sillä olen saanut nimeni tuon mummon mukaan ja jostakin syystä olen aina tuntenut suurta vetoa tuota ihmistä kohtaan, ehkä se johtuu nimestämme, ehkä siitä etten ole koskaan kuullut kenenkään sanovan tuosta herttaisesta ihmisestä yhtään mitään pahaa, ainoastaan ylistyksiä hyvyydestä ja kiltteydestä.
Mutta, koska taivaassa vierailu ei taida olla mahdollista, sillä enhän haluaisi sinne jäädä, joudun miettimään tämänkin kohdan uudestaan..
Haluaisin matkustaa thaimaaseen, vietnamiin, intiaan, meksikoon, kreetalle, oikeastaan minne vain missä lämpötila lähenee neljääkymmentä tai menee vaikka sen ylikin :) Lisäksi haluaisin jonakin päivänä palata vielä Gran Canarialle, siihen samaan kaupunkiin, siihen samaan hotelliin ja samaan huoneeseen jonka parvekkeella mies kosi minua :)

Jopas tuli tälle vastaukselle pituutta, toivottavasti teistä taas edes joku jaksoi lukea tämän kaiken läpi :)

Nyt minun pitäisi jakaa tämä eteenpäin. En tosin oikein tiedä kuinka monelle tämä kuuluisi jakaa, mutta koska moni tuntuu jakaneen kahdelle niin teenpä minäkin samoin :) Minulta tämän saavat siis blogit:

Liinan elämää- blogin Liina (ja ihan pikkuisen myös Onni :)
ja
Masusta maailmaan- blogin heemu

Olette molemmat ihania ja bloginne on sitä myös!

33+2

Kirjoittelempa nyt tälläisen "oire-luettelon" itselleni muistiin, jotta voin sitten joskus tarkastella kuinka oireeton raskauteni olikaan :D Älkää siis pelästykö vaikka tämä saattaa kuulostaa ja vaikuttaa kovin negatiiviselta postaukselta, sitä se ei kuitekaan ole vaan lasken raskaudesta juhtuvat kivut hyviksi kivuiksi ja siten en jaksa niistä valittamalla valittaa, vaan tarkoitus on nyt vaan laittaa ne ylös johonkin :)

Piskuinen on viimepäivinä saanut ilmeisesti lisää voimaa ja vetänyt myös mahdollisesti jalkansa koukkuun, sillä nyt potkut ovat hieman muuttaneet muotoaan, enää ne eivät ole niin selkeitä tömäyksiä vaan nyt ne ovat enemmänkin möyrintää ja venkoilua, sellaista punkeamista ja työntämistä :) Kauhean vaikea kuvailla miltä ne tuntuvat :) Eilenkin illalla rasvasin vatsaani ja melkein säikähdin, kun kämmeneni alla tuntui jokin pieni "kulmikas", olisiko sitten ollut kantapää joka koitti nahan läpi tunkea.

Ultran ja neuvolan mukaan piskuinen on ollut jo ainakin kuukauden verran pää alaspäin, pylly oikealla kylkiluita kohti ja jalat vasempaa kylkeäni kohti. Olen tuon saman havainnon kyllä tehnyt itsekkin. Nyt tosin nuo varpaat taitavat olla pyllyn vieressä tuolla oikealla kyljellä, polvet ilmeisesti ovat siellä vasemmalla. Nyrkit taas huiskivat todennäköisesti milloin minnekin, sillä edelleen tunnen välillä napakoita iskuja virtsarakollani ja suolistollani, mutta välillä myös vasemmalla puolella vatsaani :)

Meillä myös hikkaillaan paljon, etenkin hikka tuntuu tulevan silloin, kun itse olen juuri syönyt. Vaikka toisaalta joskus kyllä tuntuu, että hikka on aina riesana. Joskus hikka saattaa olla todella nopeasti ohi, joskus tuntuu ettei se lopu sitten millään ja kestää viisikin minuuttia. Piskuisen hikkaillessa tämän äidin pylly nikottelee myös :)

Piskuisella on ollu jo pidemmän aikaa, ehkä noin kuukauden, tapana tunkea peppuaan kylkiluihini, tämä se sitten onkin herätellyt minua jopa öisin. Alkuun piskuinen antoi periksi jos painoin hiljaa pyllyä pois kylkiluistani. Myöhemmin kävimme pientä taistelua siitä kuka päättää missä sitä pyllyä pidetään, Piskuisen mielestä jos äiti sanoi ettei pyllyä saa tunkea kylkiluihin niin sen sopi sitten siirtää ehkä voin viisi senttiä ja tunkea sitä sitten siitä kohtaa niin, että äiti lähes parahteli kivusta :) Nykysin jos menen pyllyä työntelemään saan usein sellaisia tömäyksiä vastaukseksi ettei jää minulta epäselväksi kuka meillä pyllyn paikan määrää.. taitaa poika siis tulla isäänsä ;) Tosin onhan nuo muut väittäneet itsepäisyyden tulevan myös äidiltä :D Nyt olenkin siis tyytynyt istumaan ja nukkumaan välillä käsi oikean kyljen päälllä, pidellen siten kylkiluitani "varattuna", näin piskuinen saattaa joskus yrittää tunkea pyllyään siihen, mutta koska tilaa ei selkeästikkään ole, hän joko antaa periksi tai tyytyy tunkeamaan sitä kättäni vasten :) Kaikesta tästä johtuen ja tästä huolimatta oikeat kylkiluuni ovat siis olleet jo monta viikkoa hellinä ja kipeinä silloinkin, kun piskuisen pylly ei oke lähelläkään niitä.

Närästys on tullut myös vaivakseni, iltaisin muutama tunti ennen nukkumaan menoa on olo alkanut muuttumaan karseaksi, olenkin sitten nukkunut pää kohotettuna. Joskus saattaa tosin olla useampi päivä peräkkäin kun närästystä ei ole kuulunut ja välillä olenkin sitten saanut ottaa korotusta yöksi pois, mikä onkin niskojen kannalta ihan kiva juttu. En ole oikein vielä keksinyt onko joillakin ruuilla osuutta asiaan.

Turvotustakin on ollut jo pidemmän aikaa enemmän, joskus jopa niin ettei jalkojaan meinaa tunnistaa jaloiksi vaan enemmän ne muistuttavat puhallettua palloa. Kengät menevät enää huonosti jalkaan. Onneks kädet ovat kuitenkin aika hyvin säätyneet turvotukselta, onhan nekin toki turvoksissa, mutta onneks huomattavasti jalkoja vähemmän. Moni kyselee miten olen jaksanut näillä kuumilla ilmoilla ja huokailleet kuinka minunkin kannalta on kiva kun ilmat alkavbat viilenemään. Itse kuitenkin aina oikaisen noita huokailijoita ja kerron etten kyllä ole yhtään vielä helteistä kärsinyt, vaan olen niistä kovasti nauttinut ja toivon niiden jatkuvan vielä pitkään :) Ensinnäkin turvotuksella kun ei tunnu olevan mitään tekemistä sen kanssa onko ulkona lähemmäks +30 tai ainoastaan +20 astetta. Ja mitä lämpimämpi on sitä paremmalla päällä itse olen, sillä olen aina rakastanut helteitä ja aurinkoa. Kun mittari alkaa laskemaan alle +25, alkaa myös tämän mamman mieliala laskemaan, sen se teki ennen ja sen se tekee edelleen. Hikoilen kyllä tällä hetkellä huomattavasti helpommin kuin ennen, väittäisin "sisäisen lämpötilamittarini" herkistyneen noin 5 astetta, mutta mikäs tässä kesälomaillessa vaikka hiki hieman virtaisikin :) Kaiken lisäksi toivoisin helteiden todellakin jatkuvan sinne syyskuun loppuun, sillä eihän mulla turvotuksen vuoksi mene jalkaan enää muita kenkiä kuin läpsyttimet ja kovin kylmillä ilmoilla niillä ei tarkene :D Eikä mulla muutenkaan kauhean lämpimiä vaatteita ole hankittuna syksyn kylmyyttä ajatellen, enkä kauheasti viitsisi enää hankkiakkaan.

Selkänikin on ollut nyt jo viikon verran joka päivä kipeä, niin etten välillä meinaa enää sohvalta ylös päästä tai saada kylkeä sängyssä käännettyä. Mies onkin monena iltana hieronut selkääni ja se tuntuu hieman auttavan. Tosin siis vaikka puhunkin koko ajan selkäkivusta, niin kipu on oikeastaan lähempänä häntäluuta kuin selkää. Ilmeisesti siis kyseessä on lantionluut jotka sielläå koittavat joustaa ja siten tietysti hieman joulivat ja hankaloittavat elämääni. Välillä tuo kipu saa minun kävelemään kuin hiipivä ankka, mies täällä kotona nauraakin minun kävelylleni ja onhan tuo oikeassa, aika huvittavaa menoni välillä on :D Onhan tuo selkä vaivannut minua muutenkin lähes koko raskauden ajan, mutta nyt en tosiaan ole saanut edes yhden päivän rauhaa tuolta kivulta. Aamuisin selkä on vielä aika ok, mutta iltaa kohden se äityy, tänään se lisäksi niksahti jotenkin kummasti aivastaessani ja onkin siitä lähtien ollut vasemmalta aika himskatin kipeä.

Nukkuminenkin on ollut hieman hankalaa jo muutaman viikon, selällään voi nukkua hetken kunnes se alkaa juilimaan, vasemmalla kyljellä sama juttu, oikealla kyljellä nukkuessa ei oikeastaan juili, mutta piskuinen hermostuu ja alkaa tunkemaan ja potkimaan niin ettei siitäkään tule mitään. Tyyny täytyy lisäksi olla polvien välissä ja myös vatsaa tukemassa, vaan sen asetteleminen yöllä, kesken unien, ei ole mitenkään mukavaa puuhaa. Lisäksi unirytmini on tällä hetkellä aivan sekaisin, menen nukkumaan vasta 01-03 välillä yöllä ja herään joskus 12.30-14 päivällä. Noiden lisäks herään aamuisin yleensä noin 6-7.30 välillä ja valvon puolesta tunnista kahteen tuntiin. Tuntuu siis välillä, että koko päivä menee hukkaan tuon nukkumisen takia. No, onpahan harjoiteltu valmiiksi, ettei sitten tule järkytyksenä yövalvomiset, kun vauva syntyy :)

No, niin, eikähän tässä nyt tullut "valitettua" yhdelle kerralle aivan tarpeeksi, voisin sitten joku päivä koittaa muistaa kirjoitella alkuraskauden oireista, ennen kuin ne unohtuvat mielestäni kokonaan :)

Minkälaisia vaivoja sinulla on ollut raskauden aikana?

32+5

Oho, ompas menny aikaa viime kirjoituksesta. Takana on hiukka vajaa viikon reissu siskojeni luokse. Ja toinen reissu miehen ja koiran kanssa isäni luokse maalle. Nyt olisi periaatteessa tarkoitus viettää aikaa kotona, jollei vierailua äitini luona ja Ikeassa lasketa mukaan. Miehellä oli tuossa jo viikko lomaa ja kohta hänellä alkaa kahden viikon loma. Joka on tarkoitus viettää kotona touhuten, ohjelmassa olisi talon maalausta, ikkunapeltien laittoa, ikkunoiden pesua, viimeisten muuttolaatikoiden purkua (muutettiin vuosi sitten juhannuksena, joten oisko korkea aika), pinnasängyn yms. ostoa ja pikkuhiljaa valmistautumista siihen, että taloon on saapumassa piskuinen mytty :)

Meillä ei siis olla erityisemmin vielä vauvan tuloon valmistauduttu, vaunut ja turvakaukalo on ostettu ja vaatteita on haalittu aika kasa. Miehelle tein isyyspakkauksen ja annoin, kun sen eka loma alkoi, joten siellä olikin jo jotain pientä vauvaa varten, muuten hankinnat onkin vielä tekemättä. Pitäis kai tehdä jonkinlaista listaa siitä mitä tarvii ja mitä jo on, et tietää mitä pitäs vielä hankkia ja laittaa valmiiksi. Talo itsessään on vielä aika kaaoksessa, kodinhoitohuonekkaan ei ole vielä alkujaankaan valmis vauvaa varten, lastenhuoneesta nyt puhumattakaan. Lastenhuoneen kanssa en tosin aijo sisänsä pitää edes kiirettä, sillä piskuinen todennäköisesti ei tule siellä nukkumaan vielä noin vuoteen. Ensinnäisen kerran aijon harkita omaa huonetta vauvalle vasta, kun lopetamme yöllisen imetyksen, jos imetys siis onnistuu. Siihen asti tuo huone saa toimia jonkinlaisena varastona, vierashuoneena ja isin lepohuoneena silloin, kun isin on pakko saada nukkua kunnolla :)

Pikkuhiljaa olisi kai kuitenkin alettava tekemään jotakin kodin hyväksi, sillä kunto ei enää ole paras mahdollinen, selkä kipeytyy todella helposti ja tänäänkin on ollut ahdistavien supistusten päivä. Supistukset eivät itsessään ole kovin kivuliaita, mutta ne kovettavat ahdistavasti koko vatsan alueen todella kovaksi niin, että suolistokin saa osansa ja se aiheuttaakin sitten vihlontaa. Lisäksi noita supistuksia tulee usein, etenkin jos hiemankaan rasitan itseäni. Kaupassa käynti oli tänään urakka itsessään vaikken kauppakasseja kantanutkaan, saati sitten äsken tehty hidas, lyhyt ja rauhallinen koiran kakituslenkki. Eli jos tälläisiä päiviä on odotettavissa useinkin niin alkaa kohta aika loppumaan ennen vauvan syntymää.. kun en kuitenkaan vielä haluisi touhuilullani vauvan syntymää jouduttaa.

Koitanpa nyt parantaa tapani ja kirjoitella tänne useammin, olisi kerrottavaa ja kauheasti ylös kirjoitettavaa kunhan saisi aikaiseksi. Pikkaisen tieto siitä, että pikkusiskoni saattaa tätä lukea häiritsee mieltäni, mutta koitetaan päästä siitä tunteesta eroon ja omalla vastuullaanhan tuleva täti tätä lukee jos lukee :) Minun moka se oli, että siskoni sai tämän tietoonsa, joten en voi kun itseäni syyttää asiasta. Koitan myös saada kommentoitua teidän muiden blogeja, lukenut niitä olen, mutta puhelimen kautta kommentointi on aika hankalaa, joten en ole siksi kauheasti itsestäni meteliä pitänyt.

Taidan muuten olla huono äiti ;) Viime viikolla isäni ja mieheni kanssa jutellessa väitin, että viikkoja olisi jotain 28, 29 tai korkeintaan 30, oikeasti silloin oli alkanut jo raskausviikko 33 :)

Muistatteko te millä viikkolla tai päivillä raskautenne on menossa?

29+3

Lupasin tuossa jokin aika sitten kirjoitella kasvatukseen liittyvistä asioista, joten jospa pitäisin lupaukseni :) En sitten ole kauheasti miettinyt aihetta valmiiksi, joten annan tulla sen mitä sormet näppikseltä aikaiseksi saavat.

Kerronpa heti alkuun, että työskentelen itse päiväkodissa lasten parissa tai ainakin työskentelin tähän asti, paluusta tuohon työpaikaan ei ole varmuutta vaikka työsuhteeni vakinainen onkin ja työtäni rakastan. Minulla on nimittäin yksi suuri haave, jonka toivoisin toteutuvan siinä vaiheessa, kun työhön paluu on ajankohtaista :)

Mutta siis se kasvatus.. Lasten parissa työskennellessähän näkee kaikenlaisia perheitä, lapsia ja kasvatustapoja. Varmasti jokainen tällä alalla hiukankaa pidempään työskennellyt on joskus mielessään ajatellut että, "En minä ainakaan tuolla tavalla..." "Minun lapsi ei sitten koskaan tule/saa..." :) Jotkut työntekijät sortuvat tuohon "ei minun lapseni"- ajatteluun useammin, toiset taas vähemmän, mutta varmasti jokainen joskus, siitä voisin lyödä vaikka pääni pantiksi :) Vaikka minä en koskaan mitään vannokkaan, sen olen elämässä jo kerinnyt oppimaan ja se myös varmasti vaikuttaa ajattelutapaani kasvatuksesta.

Jotenka ammatistani johtuen minulla on varmasti paljon ajatuksia päässäni siitä miten lapsia pitäisi kasvattaa, mutta toisaalta elämänkokemukseni myötä olen myös oppinut ettei liian tarkkoja suunnitelmia ja varmoja päätöksiä kannata tehdä. Oma luonteeni on myöskin sellainen että, viimetippa ja hälläväliä-asenteet eivät ole minulle ollenkaan vieraita :) Tästä johtuen en ole tehnyt, enkä aijo tehdä kovinkaan tarkkoja suunnitelmia siitä kuinka meidän lapsi kasvatetaan, annan siis virran viedä mukanaan :)

On minulla toki joitakin ajatuksia ja ohjenuoria siitä mihin suuntaan haluan kasvatuksen etenevän ja kuinka tahtoisin lapsen kanssa toimia/toimittavan. Näitä sitten toivoisin ainakin pystyväni noudattamaan, edes hieman sinnepäin :)

Ensinnäkin yksi tärkeimmistä asioista jonka haluaisin toteutuvan on läheisyys, läsnäolo ja kosketus lapsen ja vanhempien välillä. Tämän vuoksi meillä onkin tarkoitus kokeilla liinailua, kuten meillä on myös tarkoitus pitää se lapsen sänky vanhempien sängyn vieressä, perhepetikään ei ole kokonaan pois suljettu juttu. Toivon myös ettei minun tarvitsisi palata töihin kovinkaan pian, mieluiten seuraavaan kolmeen vuoteen. Päiväkotiin en ainankaan halua alle 3-vuotiasta laittaa vaikka siellä itse olen työskennellytkin ja ehkäpä juuri sen takia en haluakkaan, kun tiedän mitä se arki alle 3 vuotiaiden ryhmässä on :) En syyllistä nyt kuitenkaan ketään sellaista joka palaa töihin heti vanheimpainvapaan päätyttyä tai ehkä jo sen aikana, jokainen tehköön kuten parhaaksi näkee, minä näen asian näin.

Mutta, siis, asiaan :) Jostakin syystä koen osan vanhemmista tänä päivänä vieraantuneen lastensa elämästä, siis jo ihan vastasyntyneenä/vauvana. On monenlaista viihdykettä jo hyvinkin pienelle vauvalle, kuten myös vaikka minkälaisia apuvälineitä ja hienouksia vauvan hoitoon. Itse ihmettelen minne on hävinnyt se tarve olla itse siinä oman lapsen lähellä ja saada koskettaa ja olla läsnä. Mihin ne äidit käyttävät tai tarvitsevat sen kaiken ajan jos lapsen viihdyttämiseen tarvitaan kaikenlaisia vempaimia ja toivotaan, ettei lapsi olisi kauhean vaikea, ettei äiti vaan väsy ja että äidille jäisi omaa aikaa. Miksi silloin tehdään lapsia jos oma aika on niin tärkeä asia? Ja vielä vauva-aikana? Itse olen ajatellut lapsen vauva-ajan menevän siten, että tulen todennäköisesti olemaan hyvinkin väsynyt ainakin sen ensimmäisen vuoden, mahdollisesti hyvin paljon pidempäänkin, enkä todellakaan kerkiä ja jaksa siivota kotona. Minä kyllä pidän siististä kodista ja omasta ajasta, mutta koen sen oman ajan olevan myös sitä, että saan olla lähellä omaa rakasta vauvaani. Olen aika varma myös siitä ettei vauva anna minulle aikaa istua koneen ääressä tai askartelemassa syntymänsä jälkeen ja olenkin valmis luopumaan näistä harrastuksista siksi aikaa lähes kokonaan :) Lupaan myöskin olla useita kertoja hermostunut ja hieman kärttyisäkin, johtuen siitä "oman ajan" ja unen puutteesta, kuten myös siitä siivottomasta kodista :) En siitäkään huolimatta aijo tällä hetkellä hankkia ihmeellisiä vempaimia paimentamaan lastani, vaan toivon lapseni joskus vanhempana hyväksyvän sen, että äiti joskus hermostui turhistakin asioista :)
Tämä ei sitten tietenkään tarkoita, että olisin lapseni vieressä 24/7, toivon kyllä voivani/pystyväni jättämään lapsen edes kerran viikossa muutamaksi tunniksi isän hoitoon, siksi aikaa, kun äiti viettää sitä "omaa aikaa" vaikka uimahallissa tai kuntosalilla ja jos ei muuta niin kaupassa käymällä :) Tuo voiminen tai pystyminen ei sitten todellakaan tarkoita etten luottaisi tulevaan isään tai ettei tuleva isä tahtoisi viettää aikaa lapsensa kanssa, kyse on nyt siitä, että joskus äidit vain liimautuvat lapseensa niin tiukasti, että jo puolen tunnin ero voi tuntua kamalalta :)

No niin, se siitä saarnasta ja vannomisista :) Läheisyys, läsnäolo ja kosketus nyt vaan sattuvat olemaan lähellä sydäntäni. Toivon hartaasti pystyväni tarjoamaan niitä lapselleni paljon, sillä mielestäni niitä ei voi lapsi koskaan saada liikaa. Läheisyyden ja kosketuksen, etenkin äidin ja vauvan vuorovaikutuksen, isän tärkeyttä toki unohtamatta, kun on todettu myöskin vaikuttavan paljon lapsen kehitykseen, niin motoriseen, sosiaaliseen kuin psyykkiseenkin. Toiveeni onkin siis, että jaksaisin olla lähellä, jaksaisin olla läsnä ja jaksaisin kuunnella lastani ja hänen tarpeitaan, enkä tietenkään tahtoisi sairastua minkäänlaiseen masennukseen. Nämäkin siis ovat toiveita, sillä minä en tahdo vannoa mitään mitä en pysty pitämään :)

Toivoisin myös voivani olla mahdollisimman mukava, iloinen ja huumorintajuinen vanhempi, en siis kaveri lapselleni, vaan vanhempi lapselleni. Toistaiseksi meidän kodista ei kyllä huumoria puutu, meitä usein kutsutaan hassuiksi ja iloisiksi, sekä yhdessä, että erikseen ja sen leikkimielisyyden ja ilon toivoisin säilyttäväni koko elämäni :) En kuitenkaan tahtoisi olla lapselleni pelkästään mikään hassu aikuinen, aikuinen joka on vain kiva kaveri. Työssäni olen toistaiseksi onnistunut ilmeisestikkin aika hyvin nämä asiat yhdistämään, niin lasten, vanhempien, kuin työtovereidenikin arvion mukaan, joten toivoa ilmeisesti on :)

Toivon suuresti myös, että pystyisin kasvattamaan lapseni lapsilähtöisesti. Esimerkiksi siis siten, että lapsi pääsee vaikuttamaan asioihinsa, mutta vain oman kehitystasonsa mukaan ja vanhempi on aina se joka tekee lopullisen päätöksen. Tämäkin on siis suuri toive, tiedän kuinka helppoa lapsille on antaa periksi, kun on itse oikein väsynyt ja lapsi uhmassaan vanhemman hermoa koettelee :)

Näiden lisäksi mielessäni on muutamia asioita joita haluaisin/haluamme tehdä toisin kuin oma äitini ja kuten miehen vanhemmat, mutta ne liittyvätkin sitten jo enemmän murrosikäisen elämään :)

Siinä ne pääpiirteittäin olivat, ne minun vannomiseni ja ajatukseni kasvatuksesta. Mitä noista sitten pystyn noudattamaan jää nähtäväksi, eikä sitä tiedä miten ajatukset tässä elämän varrella vielä muuttuvat.

Tästä tuli nyt tälläinen marotooniviesti, toivottavasti joku teistä edes jaksoi lukea tämän loppuun ja erityisesti olisin kiitollinen jos joku teistä jaksaisi vielä tämän lukemisen jälkeen kommentoidakin :)

Minkälaisia ajatuksia tämä herätti ja minkälaisia ajatuksia sinulla on kasvatuksesta?