tiistai 3. huhtikuuta 2012

Kiinteät on aloitettu

Meillä on aloitettu kiinteät, bataattia näin alkuun. Muutama päivä jäi vajaaksi kuudesta kuukaudesta, mutta koska poikaa syöminen kiinnosti, en viitsinyt enää enempää odotuttaa, etenkään kun syöttötuolissakin jo pystyy itse istumaan. En tosin kysynyt neuvolasta lupaa istuttamiselle, mutta eihän ne tiedä jos en kerro ;) Niin ja vielä en tosin ole varma saako poika tuosta bataatista hieman punoittavan ihon, eilen näytti siltä, tänään taas ei.

Poika kuitenkin tykkää, kun saa äidin muussaamaa herkkua omin nyrkein suuhunsa laittaa. Siitä päätellen mitä vaipasta kurkistaa, on tuo myös saanut jotain syötyäkin, vaikka ruokailun päätteeksi keittiön pöydän ympäristö äiteineen onkin hyvin oranssi :) Myös vettä poika hörppii aterian päätteeksi mielellään, suuttuu jos yritän mukia pois ottaa. Vesi tosin valuu alahuulen kautta rinnuksille ja lattialle, nokkamukista ehkä paremmin onnistuisi, mutta poika puree nokkaa.

Seuraavaksi meinasin kokeilla maissia, sitten ehkä banaania tai kesäkurpitsaa. Voiko muuten näin pienelle (6kk) syöttää riisiä, sopiiko se ensimmäisiksi ruuiksi?

Minkä ikäisenä teillä aloitettiin kiinteät? Millä tyylillä teillä aloitettiin syöminen/syödään nyt, lapsi itse paloja, lapsi itse soseita, syöttäen soseita, vai yhdistellen tai jollain muulla tyylillä? Kaupan valmiita vai itse tehtyjä? Miten hienona, paloina, haarukalla vai koneella soseutettuna? Alusta lähtien joka päivä? Kuinka nopeasti teillä siirryttiin useampaan ateriaan päivässä? Kuinka nopealla tahdilla kokeilitte uusia ruokia? Millä ruuilla aloititte, ensimmäinen, toinen, kolmas, neljäs, viides? Milloin kokeilitte riisiä, viljoja, lihaa, kalaa?

4 kommenttia:

  1. Moi! Meilläkin on aloitettu n. kuukausi sitten. En ehdi kirjoittamaan enempää, mutta yhden neuvon annan: meidän pojan vatsa meni tosi kovalle, kun soseita alkoi upota enemmän. Siksi en suosittelisi tuota banaania ennen kuin olet nähnyt, miten vatsa reagoi. Luumusoseeseen sen sijaan kannattaa totuttaa ajoissa, niin on sitten jotain, millä saa ummetuksen pois päiväjärjestyksestä.

    VastaaPoista
  2. Meillä aloitettiin 4 kk iässä ja nyt menee jo kaikenlaista lähes 6kk iässä. Niistä sosepurkeista näkee hyvin, mikä käy minkäkin ikäiselle. Riisipuuroa (semmosta Muksun jauhetta+vettä) oon antanu ensipuurona. Sopi paremmin kuin kaurapuurojauhe.

    Aluksi annoin yhtä makua muutaman päivän vaan lusikallisia, mutta aika nopeasti ollaan siirrytty ihan purkilliseen kerralla.

    VastaaPoista
  3. kiitos molemmille Anonyymeille! Esittäisin samalla myös pyynnön, kauniin :) Voisitteko keksiä itsellenne jonkinlaisen nimen, ihan vaikka vain yhden kirjaimen kommentinne perään jota sitten käyttäisitte aina tässä blogissa. Helpottaisi minua hahmottamaan kuka kukin on :) Ei siis tietenkään ole pakko :)

    Anonyymi 1 :
    Hmm, kuulostaa ihan fiksulle, kiitos vinkistä. Meillä tosin kakka on sen verran löysää ja tulee 4-7 kertaa päivässä, että olisi hyvinkin suotavaa jotta se kiinteytyisi ja hieman harvenisi. Ummetusta en toki minäkään toivo.

    Anonyymi 2 :
    Meillä ei ole, eikä todennäköisesti tullakkaan (jos vaan jaksan) syömään noita kaupan purkkiruokia, joten en ole kauheasti niitä tutkinut. Mä en ole niitä itsekkään pienenä syönyt ja vanhemmiten olen joskus maistanut ja todennut kamalan makuisiksi, ainoastaan jotkut hedelmä/marjasoseet menee puurossa hillona, kun niissä ei oo niin paljoa sokeria kuin tavallisessa hillossa. Ehkä menen kuitenkin lastenruokapurkkihyllylle tutustumaan ja kirjaamaan ylös mitä niiden mukaan sopisi antaa puolivuotiaalle vaaville, tosin siellä kaupassahan ne aloittaa jo neljästä kuukaudesta kiinteät.

    VastaaPoista
  4. Miten teillä on lähtenyt soseruokailu menemään? Meillä on nyt syöty soseita 3kk ajan, aloitettiin riisivellistä, sitten hirssiä ja viimeksi kauraa. Kasvissoseita ja hedelmämehuja syödään päivittäin, tosi hienoiksi soseutettuina. Olen alkanut laittaa meidän perus-sosereseptejä blogiin, jos kiinnostaa :) Olis kiva lukea teidänkin ruokakokemuksista!

    VastaaPoista

Suuret kiitokset kommenteista, ne lämmittävät kovasti mieltäni!