maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kehitystä ja lääkäriä

On se hurjaa miten vauvat ja lapset kehittyy! Meillä on nyt opittu konttaamaan, vielä ei tosin kovin pitkää matkaa mennä yhtä soittoa, mutta koko ajan kehitytään. Lisäksi tänään opittiin kuinka konttausasennosta käydään istumaan yhdellä kädellä lattiaan nojaten. Toinen hammaskin ilmestyi eilen.

Kiinteitäkin meillä on syöty nyt jo parisen viikkoa ja testattu on bataattia, maissia, luumua, riisiä ja kesäkurpitsaa. Kaikki oli hyviä ekan päivän, mut seuraavana ja sitä seuraavana ei enää niin mielenkiintoisia. Ihaninta on ehkä kuitenkin se, kun tänään sai kesäkurpitsa"tikun" omaan käteen :)

Niin ja lastenlääkäri lupasi kirjoittaa reseptin soijapohjaiseen maidonkorvikkeeseen, vaikka koitankin jatkaa imetystä ainakin siihen vuoteen. Lisäks lastenlääkäri kirjoittaa lausunnon kelaan. Kesällä sitten vielä kontrolliaikaa lääkärille. Katsellaan sitten josko tällä pärjättäisiin hetkeksi, eikä muita alkergioita tulisi vastaan.. En tosin ole kovinkaan luottavainen sen suhteen, bataatti tuntui ainakin tuovan mukanaan pientä näppylää iholle.

1 kommentti:

  1. Hehe, mä olen huomannut tuon saman eli vauva tykkää melkein kaikista soseista ensimmäisenä päivänä, mutta seuraavat 6 päivää sama sose onkin jo tylsää...

    Hauskaa kokeilla näitä erilaisia soseita ja nähdä vauvan reaktiot. Meillä taas papaija toi näppyjä.
    Saatan laittaa jossain vaiheessa sosereseptejä blogiin :)

    Teilläpä ollaan edistyneitä, meidän 7-kuukautinen ei jaksaisi edes ryömiä vielä - pyöriskelee vielä vaan... ja hampaista ei tietoakaan, vaikka ikeniä on kutitellut jo kuukausikaupalla!

    VastaaPoista

Suuret kiitokset kommenteista, ne lämmittävät kovasti mieltäni!