maanantai 16. tammikuuta 2012

Asiantuntijat ja kiinteät

Meillähän ollaan pian kolme ja puoli kuukautta ja joidenkin ohjeiden mukaan voisimme pian aloittaa kiinteiden maistelun. Tästä johtuen asia pyörii siis minun mielessäni aika usein, etenkin kun olen itse edelleen dietillä eikä pojan vatsa ole kunnossa vieläkään. Myös huonosti nukutut yöt saavat asiaa pohtimaan, puolesta ja vastaan.. Kiinteät täyttäisi vatsan paremmin, mutta mahdollisiin allergioihin törmätessä menisi yöunet ehkä kokonaan.

En siis oikein tiedä mikä olisi paras tapa lähestyä asiaa. Sormiruokailu kiinnostaa, lusikalla pakko mättäminen ei. Neuvola sanoo et viimeistään viiden kuukauden kohdalla pitää aloittaa maistelu, mieluiten neljän kuukauden, yksi perustelu oli et tottuu lusikkaan. Osa suosituksista ja neuvolaista suosittelee kuitenkin puolen vuoden täysimetystä. Sairaalassa lääkäri sanoi et puoli vuotiaan pitäisi syödä jo kaikkea, siksi maistelu pitää aloittaa neljä kuukautisena, viimeistään viisi. Vähemmästäkin tässä äidin pää menee pyörälle, auttakaa nyt mua :)

Miten teidän muiden neuvoloissa neuvotaan aloittamaan kiinteiden syönti?
Mitä mieltä olette itse asiasta?
Onko ketään jonka neuvolassa neuvottiin täysimettämään kuusi kuukautta?
Tietääkö joku miksi joidenkin asiantuntijoiden mielestä lapsen pitäisi jo kuusi kuukautisena syödä kaikkea ja siksi aloittaa kiinteiden maistelu viimeistään viisi kuukautisena, mielummin neljä kuukautisena?

9 kommenttia:

  1. WHO suosittelee kuuden kuukauden täysimetystä, mikäli tämä on mahdollista. Neuvolat vaan tuntuvat aika ahkerasti "terrorisoivan" tuota suositusta. Eihän tuo kuusi kuukautta mikään ehdoton raja ole, mutta itse ainakin olen sitä mieltä, ettei sitä ihan turhaan suositella. Toisaalta tämä on jokaisen oma päätös ja asia kuinka pitkään täysimettää ja niin se saa ollakin. Ja toki aina täytyy muistaa, että aina se kuuden kuukauden täysimetys ei ole mahdollista, vaan vauvan kannalta on parempi aloittaa kiinteät jo aikaisemmin. Mutta sapetta vaan nuo lausunnot mitä olet neuvolasta saanut (pitää tottua lusikkaan ja puolivuotiaana pitää syödä kaikkea).

    Minä olen neuvolassa kertonut aikomuksestani täysimettää 6 kuukautta, mikäli tämä on mahdollista. Neuvolassa ovat kunnioittaneet kantaani ja kannustaneet jatkamaan täysimetystä. Tästä olen erittäin kiitollinen neuvolan terkkarille ja lääkärille. Tosin ehkä he eivät viitsikään pistää vastaan kun opiskelen alaa ja tietävät ettei meikäläistä ehkä pysty helposti huijaamaan kiinteille ennen puolen vuoden rajapyykkiä kun jotain teoriatietoa on opinnoista karttunut ;)

    Enkä ole kuullutkaan tuosta, että kuusikuisena pitäisi syödä jo kaikkea. Monissa lähteissähän sanotaan, että lapsen ensimmäisen ikävuoden ajan rintamaidon tulisi olla vauvan pääasiallinen ravinnonlähde, joten en ymmärrä miksi esim. lihaa ei voisi syödä vasta 7-kuisena eikä jo 6-kuisena.

    Mutta kuten imetys- ja ruokkimisasiat yleensäkin, on nämä kiinteiden aloitukset ym. välillä melkoista hiusten halkomista. Kuka suosittelee mitäkin ja kuka tekee mitenkin. Onneksi jokainen äiti ja isä saa käyttää omaa harkintaa ja päättää miten haluaa oman pienen kanssa tehdä :)

    VastaaPoista
  2. Me kävimme tänään 4kk neuvolassa ja kyselin siellä kiinteiden ruokien maistelun aloituksesta. Sanottiin, että voi jo aloittaa, jos siltä tuntuu, mutta viimeistää 6kk iässä. Olen jo jonkin aikaa suunnitellut kiinteiden aloittamista ja tänään sitten heti neuvolan jälkeen tartuin tuumasta toimeen. :) Meidän neiti oli kovasti ihmeissään, kun muutaman lusikallisen perunaa sai. Suu aukesi kuin linnun pojalla, kun lusikka oli suuhun menossa. Kauan pyöri perunamössö suussa, mutta kyllä sitten alaskin meni. Tästä se alkaa pikkuhiljaa. :D

    Jos sinusta siltä tuntuu, niin rohkeasti vain kokeilemaan kiinteitä. Pikkuhiljaa yhtä makua kerrallaan, jos jotakin allergiaa ilmenee niin tietää mistä se tulee. Olen tullut siihen tulokseen, että samoja asioita neuvotaan monella eri tapaa ja siksi liian tarkkaan ei kannata kaikkia suosituksia tuijottaa. :)

    VastaaPoista
  3. En ole myöskään kuullut tuollaista, että kiinteät pitäisi alottaa jo ennen puolen vuoden ikää että tottuu!? Suositushan tosiaan on se 6kk täysimetystä. Itse imetin vain kaksi kuukautta ja sen jälkeen tyttö on ollut pelkällä pulloruokinnalla. Nyt tosin korviketta on alkanut mennä yli litra päivässä, joten neiti ilmeisesti alkaa kaivata tuhdimpaa syötävää. Neuvola siis kehoitti aloittamaan vellin iltaisin tässä 3 kuukauden iässä.

    En oikein usko että varhaisella kiinteiden aloituksella olisi osuutta allergioiden syntyyn. Onhan ennen vanhaankin annettu pottua jo hyvin varhain vauvoille ja allergiat olivat siihen aikaan harvinaisempia kuin nykyaikana. Nykyaikana vaan annetaan erikoisempia soseita kun ennen oli vaan perunaa/liha/kasvis ja joku hedelmä ehkä harvoin.

    Ja meillä tosiaan jostain kumman syystä vauvan vatsavaivat loppuivat kuin seinään samaan aikaan kun lopetin imetyksen. Varovaisesti tullaan siis täälläkin kiinteitä aloittamaan mahdollisien allergioiden takia. :/

    Jos meinaat kiinteitä kokeilla niin kokeile samoja ruoka-aineita mitä itse syöt imetysdieetin aikana. Esim. jos syöt perunaa niin aloitat kiinteät perunasoseella. Ja senhän voit tehdä itsekin esim. pumppaamalla omaa maitoa ja soseuttamalla keitetyn perunan. :)

    VastaaPoista
  4. Monessa maassa tuo 6kk on se vähimmäismäärä täysimetykselle, mitä tässä nyt on kuulostellut ja seurannut. Englannissa taitaa olla toi 4kk se vähimmäissuositus, jonka varmaan täytän mikäli Jaska vaan hyvin jaksaa maidolla kasvaa. Jos ei, niin alotellaan baby riisillä maistelu ja soseilla. Ostin jo tehosekottimenkin xD. Mä neuvoisin että paskat nakkaat neuvolan ohjeista, koska vain sinä tiedät mikä on SUN lapsellesi parasta. Luota vaistoihisi ja annat kiinteitä sitten kun siltä tuntuu. Itse olen kuulemma saanut perunaa ekan kerran 6 viikon iässä, kunnei maito enää riittänyt.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommentista!

    Minä ja myös mieheni haluaisimme aloittaa kiinteät mahdollisimman myöhään ja jatkaa täysimetystä siihen asti, olen itse täysin valmis jatkamaan tätä diettiä vielä reilu pari kuukautta jos tarve vaatii ja paljon pidempäänkin, vaikka lastenlääkäri sairaalassa olikin kauhuissaan ja moni muukin on ihmetellyt et mitä mä sitten syön.. no vaikka mitä, pääasiassa puhdasta kotona tehtyä ruokaa, sen kaveriks joitakin gluteenittomia leipiä ja soija tuotteita :)

    Eli siis me haluttais jatkaa täysimetystä mieluiten sinne kuuteen kuukauteen asti, mut mitä ihmettä me sanotaan neuvolassa, kun ne rupee viimeistään viiden kuukauden kohdalla kyselee joko syötte kiinteitä.. Aarg! Kai se tarvii sitten valehdella jos ei muu auta, pitää kai varovasti neljän kuukauden neuvolassa jo tökkiä aihetta tikulla. Tai voihan sitä tietty viel viiden kuukauden kohdalla sanoa, et aloitetaan huomenna :) Kuuden kuukauden neuvolaan mennessä tarviikin varmaan sitten viimeistään edellisenä päivänä kokeilla ettei ihan palturia puhu :)

    Ja siis tokihan me aloitetaan kiinteätä aikaisemmin jos näyttää siltä et siihen on perustelut, mut en mä turhaan viitsisi aloittaa liian aikaisin. Toistaiseksi poika kuitenkin näyttäis kasvavan hyvin, taittui kyllä +1 käyrältä 0 käyrälle, mutta teki sen jo parin kuukauden kohdalla joten tuosta johtuen ei kyllä kiinteitä olis aloitettu, paino menee edelleen 0 käyrällä. Ja poika on nyt muutaman viikon ajan itse vähentänyt syönti kertojaan ja siitäkin huolimatta vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä, et ei ehkä ainankaan vielä kaipaa tuhdimpaa ruokaa, tilannehan voi toki muuttua päivässä :)

    Meillä on seuraava lastenlääkäri käynti neljän kuukauden iässä (neuvola) ja sitten viiden kuukauden iässä (sairaala) ja nyt jälkimmäinen ainakin eri lääkärille kuin viimeeksi, saa sitten niiltäkin kysellä mitä mieltä se asiasta on. Itse googlailin tuota miksi edellinen lääkäri sanoi et pitäs syödä 6kk jo kaikkea ja löysin jonkun keskustelun jossa viitattiin monta kertaa johonkin tutkimukseen jossa väitetään et myöhäinen kiinteiden aloitus altistais jotenkin enemmän allergioille. Ilmeisesti kyseessä on siis jonkinlainen siedätyshoito. Kaippa se lastenlääkäri sairaalassa halus osittain samasta syystä mun aloittavan pian viljojen syönnin, kun sanoi et oireiden sietorajoissa voisin syödä niitä.

    Mut en mä kyl tuosta siedätyshoidostakaan täysin vakuuttunut ole, kun meillä muutenkin oireillaan edelleen vatsalla.. miten ihmeessä pojan vatsa sietäis kiinteitä paremmin kuin samaa ruokaa äidinmaidosta.

    Ja juu, meinasinkin tehdä kiinteät itse, on ne sitten mössöjä tai sormiruokaa, aika näyttää :) Perunalla me tosin ei varmaan aloiteta, se kun kuulemma aiheuttaa usein vatsavaivoja ja niitä meillä on muutenkin jo tarpeeks :)

    Pitäisi muuten varmaan kaivaa taas esiin kirja "Omin sormin suuhun", ehkä sieltä löytyisi joku perustelu jonka voisi heittä neuvolan tädin naamalla jos se rupee liikaa määräilemään ;) Tosin enpä tiedä millä ajalla mä tuota kirjaa oikein lukisin.

    Tää meni nyt ehkä hieman sekavaksi, mut koittakaa löytää se häntä jota seurata :)

    VastaaPoista
  6. Sanokaa siellä neuvolassa ihan suorilta, että ette ole aloittaneet kiinteitä, koska haluatte jatkaa täysimetystä. Meidän äitien täytyy muistaa, että neuvola ei omista meidän lapsukaisia ja sieltä saatavat ohjeet ovat vain neuvoja ja suosituksia. Jokainen vanhempi tietää parhaiten mikä on parhaaksi omalle muksulle ja saa ainakin mun mielestä tehdä valintoja sen pohjalta. Jos haluatte jatkaa täysimetystä niin antaa palaa! Poika tuntuu kasvavan hyvin, joten ei niitä neuvolan juttuja tarvii niin kirjaimellisesti ottaa ;) Eri asia olis, jos pojan kasvu olis selvästi hidastunut eikä maito riittäisi enää ainoaksi ravinnonlähteeksi.

    VastaaPoista
  7. Jii: Kiiitos! Pelastit päiväni! :)

    Kyllähän tuo nyt periaatteessa olisi pitänyt itsekkin tietää, tajuta ja muistaa, mutta ihanaa kuulla se myös sinulta. On hyvä, että muistutit minya, sillä menin sen itse unohtamaan.. Minä ja mieheni päätämme mitä teemme, ei neuvola tai lastenlääkäri. Ja toki me niitä kuunnellaan, mut.. :) Tosin mun pitää ottaa mun mies mukaan sinne neuvolaan, itse olen sen verran huono sanomaan muille vastaan. Kiiitos vielä kerran Jii!

    VastaaPoista
  8. Yleinen suositushan on, että lapsi saisi ainoastaan rintamaitoa 6 kk ikään asti ja kiinteän ruuan ohella vähintään 12 kk asti. Ilemisesti allergisten lasten kohdalla suositukset ovat kuitenkin erilaiset. Ainakin yhdellä ystävälläni on kovin allerginen lapsi, jonka takia imettävän äidin ruokavalio on hyvin rajoittunut, ja lapsen allergialääkäri on ohjeistanut imetyksen kokonaan lopetettavaksi 8 kk mennessä...

    Me ruvettiin antamaan pikkuisellemme sormiruokaa 5 kk iässä vaikka rintamaitoa onkin ollut riittävästi (neuvolan siunauksella), kun kiinnostus alkoi olemaan kova ja motoriset taidot riittävät. Saman tien alkoi nielemään niitä ruokia, joten uskon ajan olleen hänen kohdallaan kypsä. Seuraa lapsesi merkkejä ja kokeile!

    VastaaPoista
  9. Kiitos Tuittu!
    Juu, kyllä meillä on tarkoitus antaakkin pojalle kiinteää jos osoittaa kiinnostusta sitä kohtaan. En itseasiassa olisi ollenkaan yllättynyt jos piankin olisi kiinnostunut, poika kun haluu olla siellä missä tapahtuu ja haluaa olla mukana kaikessa, myös lelut meidän kädessä kiinnostaa ja poika onkin ruvennut enemmän ja enemmän itse tavoittelemaan asioita. Tykkää myös kosketella erillaisia pintoja ja tavaroita.. Ja kaikki pitäisi saada suuhun :) Kun syön aamupalaa niin poika yleensä istuu mun sylissä ja tuntuu et viime päivinä olis enemmän ja enemmän ollu kiinnostunu tavoittelemaan mun leipää tai jugurttia, no ehkä se pitää niitä viel leluina :)
    Tänään itseasassa sai hetken imeskellä minun nektariiniani ja halusi maistella sitä lisää, vaikutti ehkä jopa hieman pettyneeltä kun vein sen pois. Kai tuo nektariini olisi pitänyt olla tässä vaiheessa vielä keitettyä, mutta minkäs teet meni jo :) Ei poika sitä tainnut erityisemmin niellä, mehuja tosin varmasti sai hieman nieltyä sen verran hanakasti tuo sitä jyysti menemään :)
    Tämän enempää en kyllä ihan vielä meinannut kiinteitä antaa, ehkä kuitenkin katsellaan jokunen viikko vielä, poikahan on nyt neljä päivää vajaa neljä kuukautta.

    Kävin sun blogia lukasemassa ja taidan tulla jatkossakin :) Mä olen muuten myös lukenu tuota samaa kirjaa sormiruokailusta ja oo tosi kiinnostunu siitä, en vaan oo ehtiny vieläkään lukea sitä kuin johonkin puoleen väliin jos niinkään pitkälle.

    VastaaPoista

Suuret kiitokset kommenteista, ne lämmittävät kovasti mieltäni!