tiistai 29. marraskuuta 2011

Ruokavalioremontti

Niin siinä sitten kävi ettei siirtyminen maidottomaan ruokavalioon tainnut riittää. Viime torstaista asti olen ollut maidottomalla ruokavaliolla, mutta pojan kakka ei ole muuttunut mihinkään, välillä näytti paremmalta, mutta jo seuraavassa vaipassa oli pettymys vastassa. Kakka on vihreän, limaisuuden ja pahan hajun lisäksi välillä jopa aivan vetistä, myös hyvin pientä punaista raitaa on sieltä löytynyt, ilmeisesti loppupää suolesta on hieman ärtynyt rajuista kakkaamisista. Tänään kävimme neuvolassa lääkärillä joka viel konsultoi lastenlääkäriä ja nytpä olenkin sitten maidottomalla, munattomalla ja viljattomalla ruokavaliolla. Kahden viikon päästä aletaan vähitellen kokoilla jokaista vuorotellen ja kun/jos syyllinen löytyy saadaan lastenlääkäriltä kelaa varten todistukset ja tietoa jatkosta.

Että ei tässä helpolla päästetä.

3 kommenttia:

  1. Meilläkään ei maidottomalla ruokavaliolla ollut vaikutusta, viljattomalle en jaksanut edes ruveta kun ei energia ja aika riitä nyt ruokavalion tarkkailuun. :(

    Tsemppiä, rankkaa varmasti sullakin kun joutuu vielä ruokavaliotaan tarkkailemaan kaiken muun lisäksi. Toivottavasti alkaa helpottamaan pienen vaivat :)

    VastaaPoista
  2. Voi harmi :(
    Isot tsempit teille! Toivottavasti aiheuttaja löytyy mahdollisimman pian!

    VastaaPoista
  3. Evelyn: Kiitos, onhan tämä ollut aikamoista, vaan ehkä tämä tästä vielä helpottaa jonakin päivänä..

    Jansku: Kiitos! Ei se syyllinen ole oikein vieläkään löytynyt, mutta epäilyksiä on.

    VastaaPoista

Suuret kiitokset kommenteista, ne lämmittävät kovasti mieltäni!