19+3

Kutittelu vatsassa jatkuu, välillä esiintyy myös pieniä nipistelyjä. Tämä kaikki alkaa olla "säännöllistä" eli joka päiväistä, usein tämä esiintyy ruokailujen jälkeen ja etenkin iltaisin sohvalla tai koneen ääressä istuskellessani. Juuri nytkin vatsa kutisee, n 10 minuuttia sitten söin aamupalan. Kutina ei kuitenkaan ole pysynyt täysin samanlaisena tai no kutina kyllä, mutta siihen on saatu lisämausteita, nyt sen mukana on "kuplintaa" ja välillä nuo "kuplat" liikkuvat. Kaikkinensa tuo kutittelu kestää noin 5-30 minuuttia kerrallaan ja esiintyy ehkä noin 4-5 kertaa päivässä, töissä tuota toki ei niin tarkasti ole huomannut kun siellä on niin kova tohina ja meteli koko ajan. Kutittelu alkaa usein harvakseltaan ja usein aika hentona, mutta monesti se villiintyy ja silloin esiintyy enemmän myös noita kuplia, lopuksi kutina taas harvenee ja lopulta loppuu kokonaan. Tätä kuplivan kutisevaa tunnetta on nyt ollut jo reilun viikon verran, mutta "säännöllistä" ja voimakkaampaa/pidempää se on ollut vasta muutaman päivän.

Jännityksellä odotamme miksi tämä kutina muuttuukaan vielä vai loppuuko se jossakin vaiheessa.

Tunnelma raskauden suhteen on onneks parempi, vihdoin alkaa pää kertomaan, että äitihän minusta taitaa tulla. Vaikka tuolla tavalla ajattelu hieman pelottaakin, entäs jos tiistaina kaikki ei olekkaan hyvin. Toisaalta tässä on nyt melkein 20 viikkoa pelätty ja loppuelämä menee varmasti lapsen puolesta pelätessä, joten ehkä tähän pelkäämiseen vaan saa tottua :)

Hauskaa vappua kaikille!

19+1

Neuvola jälleen takana, masukin mitattiin, oli käyrien yläpuolella, mutta niin kuulemma melkein aina näillä viikoilla. Painoa on tullut sopivasti viikkoa kohden, vähemmän kuin aikaisemmin. Verensokerimittauksiinkin oltiin erittäin tyytyväisiä ja syke kuulosti hyvältä. Hemppa sen sijaan oli laskenut sen verran, että rautakuurille jouduin.. yyh!

Viikko kaksikymmentäkin on alkanut ja töissä keskustellaan kesälomatoiveista, oma toiveeni sijoittuu heinä-elokuulle. Meinasin laittaa kaikki vuoden lomapäivät käyttöön ennen äippälomaa, turha niitä kai on säästellä enää seuraavalle kesälle. Hassulta se toki tuntuu, että enää muutama kuukausi ja minä jäisin kotiin :)

Ensi viikon tiistain ultra alkaa jo hieman jännittämään :)

18+3

Viikko melkein vierähtänyt viime kerrasta, täällä ei vaan ole tapahtunut oikeastaan mitään. Välillä alavatsa on kipeä, kuten tänään kun lapioin loppuja lumia pihalla. Välillä vatsa kutisee ja muutama päivä sitten saatoin tuntea yhden muljahduksen vatsassa. Varmoja ja selkeitä liikkeitä en kuitenkaan ole vielä tuntenut. Onkohan nuo kutinat edes liikkeitä, mielipiteitä on niin vastaan kuin puolestakin. Osin varmaan tästä johtuen onkin hieman vaikeaa välillä ymmärtää olevansa raskaana, vatsa on kasvanut, mutta siihen se sitten jääkin, osa vatsasta kun on kuitenkin läskiä. Tunnen itseni rumaksi läskiksi vaikka olenkin normaalipainonen.

En vaan jostakin syystä saa nyt kunnolla otetta raskaudesta ja sen todellisuudesta. En tunne vieläkään mitään erityistä pesänrakennusviettiä tai suuria äidinvaistoja. Pikkuisen vaatteetkin ovat saaneet lojua laatikossaan aivan rauhassa. Mies tänään katseli syöttötuoli pikkuiselle, minä en oikein osannut ottaa asiaa tosissani, jotenkin oli olo kuin tuo asia ei meille kuuluisi.

Jotakin konkreettista kaivattaisiin jotta jaksaisin uskoa ja saisin otteen tästä raskaudesta.

Väsyttää ja tympäsee.. kuikuttaakin koko ajan ja ihan turhasta.

17+4

Menin sitten sekaisin kirppiksellä :) Ostelin eilen ensimmäiset vaatteet pikkuiselle, kokoja 56-70 tuli haalittua, halvalla kun sai. Samalla reissulla ostin myös muutaman kestovaipan perjantaina ostettujen kaveriksi. Nämä olivatkin sitten ensimmäiset hankinnat pikkuiselle tähän mennessä, olen ihan tarkoituksella koittanut jarrutella, mutta nyt en enää pystynyt.. syytän kaikesta noita perjantain edullisia kestovaippoja :)

Nyt on nuo vaatteet ja vaipat jo pesty, mä en vaan pysty kirppistavaroita käsittelemään jos en saa pestä/putsata niitä heti ja kun en voi olla noita vaatteita hypistelemästä niin pakkohan ne oli jo pestä. Tosin ei noille vaatteille ole vielä paikkaa, tai on, mut se on väärässä huoneessa ja toistaiseksi varattuna muille tavaroille.. no sopu tilaa antaa, mä runttasin ne muut tavarat yhdestä laatikosta muihin jotta sain noille vaatteille edes yhden laatikon tyhjäksi :)

17+3

Olen nyt jo noin viikon verran kuulostellut vatsassani olevia nipistelyjä ja kutitteluja, erityisesti ilta-aikaan nuo alkavat. Kestävät muutaman minuutin, loppuvat ja alkavat mahdollisesti uudestaan. Aluksi tunsin noita satunnaisesti kerran illassa, nyt ne toistuvat joka ilta, joskus kaksikin kertaa. Nipistely todellakin tuntuu nipistelyltä, aivan kuin joku ottaisi kynsillä kiinni nahasta, kutittelu sellaista elohiirimäistä tai monen sormen kutittelua. Kutitus ja nipistely tuntuvat kohdun kohdilla, vaihtelevasti molemmin puolin.

Nyt sit tietysti mietin onko kyseessä kohdun kasvu vai voisiko kyseessä olla pikkuisen liikkeet.

Keskenmeno

Päätin vihdoin kirjoittaa aiheesta keskenmeno, henkilökohtaista ja siksi hieman haastavaa.

Syksyllä 2009 vauva sai luvan tulla, joulukuussa sitten tärppäsi ja tammikuussa 2010 tein positiivisen testin.

Raskaus tuntui etenevän hyvin, oli alussa kutinaa ja nippailua alavatsalla (kiinnityskipuja), jatkuvaa vessassa juoksemista, turvotusta, ihon ja hiusten rasvoittumista, hikoilua, ajoittaista huimausta ja pahoinvointia, rintojen kasvua ja arkuutta jne. Kaikki siis viittasi siihen, että hormoonit hyrräävät kehossa ja lujasti. Aivan raskauden alussa minulla oli pientä tuhru vuotoa, joka kuitenkin loppui aika pian.

Neuvolassakin kävimme viikolla yhdeksän ja pissatestit vein labraan, kaikki näytti hyvältä.

Kunnes.. helmikuun puolenvälin jälkeen, viikon 10 lopussa alkoi torstaina koskea oikeaan kylkeen, yöllä kipu vahvistui ja aamulla menin neuvolan lähetteellä naistenpolille. Mies oli mukana, mutta odotteli tutkimuksen ajan käytävällä sairaalakammonsa vuoksi. Ultraava lääkäri tutki kuvaa aikansa ja minä itse myös katsoin kuvaa sillä minulla on jostakin syystä valtava tarve nähdä mitä minulle tehdään, nyt olisi kyllä ollut hyvä jos tuota tarvetta ei olisi. Pitkän hiljaisuuden ja kovan tutkimisen jälkeen lääkäri avasi suunsa.. en kyllä muista mitä lääkäri tarkalleen sanoi, mutta minä rupesin itkemään ja pyynnöstäni mies pyydettiin huoneeseen. Siinä lääkäri sitten toisti uutisen ja pyysi vielä ylilääkärin paikalle vahvistamaan asian. Keskeytynyt keskenmeno, myöhemmin luin sairaalan papereistani, että sikiö olisi kehittynyt noin viikolle 7 asti. Sain maanantaille ajan lääkinnälliseen tyhjennykseen ja esilääkityksen mukaan kotiini. Peruin samalla myös ajan nt-ultraan joka olisi ollut reilun viikon päästä tiistaina.

Sunnuntaina pyörittelin kotona tuota esilääkityspilleriä sormissani ja lopulta itkien otin sen. Pelotti koko ajan josko lääkärit sittenkin olivat erehtyneet ja nyt tuolla lääkkeellä tappaisin lapseni. Lääkinnällinen tyhjennyshän toimii samoin kuin abortti.

Maanantaina sairaalassa tyhjennys alkoi kovalla vuodolla ja tunsin klönttejäkin tulevan ulos, sain lähteä kotiin. Vuoto jatkui pitkään, tosin koko ajan vähentyen, jopa niin että meinasin ottaa yhteyttä sairaalalle, mutta sitten vuoto taas lisääntyi.

Reilun kuukauden päästä minulla piti olla aika jälkitarkastukseen, mutta koska luulin menkkojen alkavan edellisenä päivänä jouduin siirtämään aikaa reilulla viikolla. Lääkinnällisentyhjennyksen ja jälkitarkastuksen välissähän en tietysti saanut raskautua jotta kohtu voitaisiin tutkia kunnolla.

Menin jälkitarkastukseen ja siellä huomattiin kohdun olevan edelleen täynnä raskausmateriaalia, lääkinnällinen tyhjennyt oli epäonnistunut. Sain ajan viikon päähän kaavintaan. Kaavinta tehtiin tiistaina ja pääsin vielä samana päivänä kotiin.Nyt oltiin siis jo yli huhtikuun puolen välin.

Viikonloppuna minulla alkoi kuitenkin vatsakivut ja maanantaina menin taas naistenpolille ultrattavaksi. Kohtuni oli edelleen täynnä raskausmateriaalia, kaavintakin oli siis epäonnistunut. Jälleen edessä uusi kaavinta.

Toisessa kaavinnassa olivat sitten tarkistaneet kaavinnan jälkeen kohdun ja todenneet siellä olevan edelleen tavaraa, lopulta ylilääkäri oli joutunut käydä polttamassa sieltä jotakin irti. Itse kaavinnan tehnyt idiootti lääkäri uskoi vakaasti tämän olevan myooma, joka onneks sitten patologin tutkimuksissa kumottiin. Ylilääkäri epäili raskausmateriaalin olevan vain niin tiukassa, sillä se oli kerinnyt olla siellä jo niin pitkään ja kovettua. Ja koska kohtuni on aika takana ja istukka/istukat olivat ilmeisesti kiinnittyneet aivan taakse niin kaavinta oli ollut hankala tehdä.

Raskaus oli siis alkanut kaksoisraskautena, ensimmäisessä ultrassa tosin epäiltiin toisen sikiöpussin olevan tyhjä. Osittain ehkä tästä syystä raskaus olikin mennyt kesken.

Lopulta toukokuun puolessavälissä kohtuni oli tyhjä, en tosin saanut nyt edelleenkään raskautua, sillä kohtuni oli ollut niin kovilla ja sainkin määräyksen syödä pari kuukautta pillereitä jotta kohtu saisi levätä ja kuukautiset normalisoituisivat. Lääkäri jopa pelotteli, että jollen pillereitä söisi kuukautisten normalisoitumiseen voisi mennä puolikin vuotta.

Kaiken tämän kokemani jälkeen olin tietysti todella rikki henkisesti. Koin myös olevani kovin yksin kokemuksemme kanssa, sillä en tiennyt kenenkään muun tuttavani saaneen koskaan keskemenoa, päinvastoin, useampi tuttavani on tullut vahingossa raskaaksi ja jokunen jopa tehnyt tästä syystä aborttin. Toivuttuani keskenmenosta kohtalaisesti päätin etten aijo vaijeta kokemuksestani ja samalla kun kerroimme asiasta tuttavillemme saimme kuulla monta muutakin tarinaa keskenmenosta. Tieto tuttavien keskenmenoista lohduttikin paljon enemmän kuin se, että lääkärit kertoivat ensimmäisten raskauksien keskenmenon olevan yleistä, jopa 60% ensiraskauksista menee kuulemma kesken.

Tuo keskenmeno kulkee kuitenkin edelleen mukana, eikä se varmasti häviäkkään mielestä kovin helposti, sen verran pitkä ja raska prosessi oli kyseessä. Tällä hetkellä tietysti tuosta muistuttaa myös se ettei virallisilla lasketuilla ajoilla ole kuin yksi päivä heittoa. Alkuraskaudessa etenkin tuo raskauksien samanaikaisuus korostui kun jännitti muutenkin raskauden etenemistä enemmän. Lisäksi jokainen ultratutkimus muistuttaa minua tuosta ultrasta jossa näin kuolleen sikiön kohdussani.

Onneks nyt kuitenkin kaikki on mennyt suht hyvin tämän raskauden kanssa, mitä nyt yksi oikean kyljen munuaiskivikipu säikäytti perin pohjin :)

Pitkä tarina tästä tuli, mutta toivottavasti joku jaksoi lukea tämän loppuun asti. Ja jos tämän lukee joku joka on kokenut keskenmenon tai on juuri saanut tietää keskenmenosta niin lähettelen täältä kovasti voimia.. Iso halaus kaikille!

16+6

Kävin eilen neuvolassa hakemassa verensokeri mittarin ja kuuntelemassa ohjeita syömisestä. Tosin nuo ruokajutut mä jo tiedän ja mittarin käyttökin on tuttua. Vanha mittari kaapin perällä onkin, siihen ei vaan taida enää saada liuskoja. Täytyy kyllä myöntää et vaikka ruokajutut on tuttuja niin ei niitä niin kauheesti ole tullut aikaisemmin noudatettua, nyt täytyy skarpata kun ei ole kyse yksin minusta. Tosin mä olen jo monta vuotta syöny riisiä, makaroonia ja perunaa hieman vähemmän ja korvannu sen kasviksilla.. paitsi sen jälkeen kun mieheni tapasin asia kyl välillä pääs repeilee, se on jotenkin niin helppo "matkia" sitä toisen lautasmallia kun toinen kuitenkin on niitä perunoita, riisiä ja makaroonia tottunu syömään ja ne tarvii kuitenkin sille keitellä. Yksin kun asu niin ei sitä viitsiny, kasvisten wokkaus oli helpompaa ja nopeampaa. On niitä parisuhdekilojakin kyllä sitten tullu kymmenkunta, kun ennen annoksen oli pienempiä, en syöny kauheasti leipää, eikä kermaakaan ennen tullu käyettyä ja nyt sitä on joka paikassa.
Oikeastaan mä melkein järkytyin kun katselin niitä ohjeita mitä sain, miten kummassa mä muka söisin niin paljon leipää ja perunaa kuin mitä siinä yhdessäkin kuvassa oli, en mä ikinä jaksais syödä 8 leipäpalaa päivässä. Ja se mikä tuntu oudolta kans oli kahvin kanssa pulla. Onks se jotenkin niin et ihmisten vaan tarvii saada päiväkahvin kanssa joku herkku? Mä en itse kahvia juo ja teetäkin juon vaan töissä, kun ei viitsi tauolla aina istua tyhjinkään käsin. Se missä mä joudun skarppaamaan on ateriakoko ja tietty ne kaikki limut, mehut ja karkit. Mun ateriakoko on aivan liian iso, päivän ruokamäärä on varmaan kohtuullisen oikea mut se on väärin jaoteltu, aamupala liian pieni tai jää välistä kokonaan, lounas liian iso, välipala liian iso, päivällinen joskus jää välistä kokonaan, iltapala onkin varmaan ainoa joka onnistuu joskus olemaan sopiva :)
Ja sit tietysti tää mun veden inhoaminen, oon nyt kuitenkin koittanu laimentaa mun mehuja, pelkkä vesi kun ei vaan maistu mulle. Karkkeja mä syön kohtuullisesti, joskus saattaa mennä viikkoja etten syö oikeastaan ollenkaan, sit syönkin taas viikon verran enemmän ja sit taas taukoa, ihan kausiluontoista.
Mut se liikunta! Munhan siis pitäis nyt liikkua tunti päivässä, vaan mä liikun nollasta minuutista varttiin :/ Auts! Eihän tuota tuntia tietenkään tarvii liikkua kerralla, mut en mä oikein tiedä miten mä liikkuisin sen osissakaan, en mä saa itseäni aamulla minnekkään lenkille ennen töihin menoa. Ja kun en liikkunu ennen raskauttakaan niin en tiedä oikein mitä muuta voisin nyt harrastaa kuin uintia, pyöräilyä ja tavan tylsää kävelyä. Mun pyöräkin on vielä niin pirun raskas ajaa etten tykkää ollenkaan. Missä on ne kaikki vanhan käyräsarviset kevyet pyörät, ei siis ne kilpapyörät vaan ihan tavalliset käyräsarvelliset??? Uimaankaan kun ei viitsi seitsemää kertaa viikossa mennä, kaksi taitaa olla ihonkin kannalta ihan maksimi. Kuntosalilla mä tykkäisin käydä, mut en oikein tiedä mitä sielläkään uskaltaa tehdä, vai uskaltaako siellä mitään oikein edes aloittaa kun ei ole raskautta ennen tullut käytyä.

No joo. Mun pitäs nyt siis mittailla verensokereita kolme kertaa viikossa aina yhden kokonaisen päivän ajan, aamulla ennen syömistä ja juomista ja sit aina tunti joka aterian jälkeen. Sit pitäs kysästä josko rakenneultran tekis lääkäri ja samalla katselis tuota vauvan kokoa tarkemmin, raskausdiabeteksen vuoksi ja sit menen vielä ainakin kerran ultraan uudestaan samasta syystä.

Yksi pohdinnan aihe lisää on se te mennäkkö naapurikaupunkiin rakenneultraan vai pysyä omassa kaupungissa, molemmissa maksais saman ja molempiin pääsen sen enepiä tappalematta. Naapurikaupungissa olis vaan ehkä mahdollista nähdä vilaukselta 3d kuvaa ja omassa ei. Ei tuo naapurikaupungissakaan 3d näkeminen takuuvarmaa ole, johtunee ilmeisesti sikiön asennosta ja nje. eikä sieltä tietenkään mitään dvd:tä mukaan saa, korkeintaan kuvan tai kaksi.

16+2

Kävin sitten eilen juomassa sitä kamalaa sokerilitkua ja tänään tuli siitä tulokset.. Jonkin asteinen diabeteshän se sieltä. Toki tuo oli arvattavissa, mutta vituttaa silti. Mua on jo 18 vuotta varoitettu et tulen saamaan raskausdiabeteksen tai oikeastaan tarkemmin et raskaus tulee laukaisemaan mulla diabeteksen joka sitten jää mulle loppuelämäkseni. No tässä sitä sitten ollaan. Toivotaan et ei kuitenkaan jäisi ikuiseksi kiusaksi, mutta kyllä siihen on silti henkisesti varauduttava. Mulla on niin suuri rasite olemassa, että en epäilis yhtään jos tuo diabetes jäisi. Onhan mulla jo 18 vuotiaana todettu heittelyä verensokerissa ja sitten koko äidinpuolen suku kärsii tuosta. Siskollakin todettiin noin vuosi sitten kakkostyypin diabetes ja äitini sairastui tuohon diabetekseen jo pienenä lapsena. Osa tädeistä, serkuista ja toinen isovanhemmista ovat tuosta jo kärsineet, miksen siis minäkin.

Tällä hetkellä tuntuu siltä et elämään astui yksi suuren suuri rajoite. Enhän mä enää tiedä edes mitä joisin kun light tuotteita ei suositella, hiilihappo nostaa vatsahapot ruokatorveen ja vesi nyt vaan on mun mielestä pahaa! Mehuja ja etenkään limuja nyt ei sit tietenkään sais enää juoda.

15+6

Eilen aamulla mietin mitä laittaisin töihin päälle ettei vatsa paljastaisi minua. Löysin mielestäni ihan ok paidan, vaan töissä huomasin sen liimautuvan vatsan päälle. Tänään aamulla pähkäilin asiaa jälleen ja totesin ettei kaapistani ainakaan puhtaana ole yhtäkään puseroa joka ei pullistelisi vatsani kohdalta. Päätin sitten aamulla luovuttaa ja töissä se luovuttamisen tunne vain kasvoi. Heti aamulla eräs isä mittaili päästä varpaisiin, käänsi katseen kun katsoin häneen, mutta pian mittaili taas. Eilen ja tänään myös muutama lapsi mittaili mun vatsaani. Tänään puolenpäivän aikaan eräs lapsista oli ilmeisesti saanut tarpeeksi mittailtua..
Poika1: "Onko sulle tulossa vauva?", esittäen samalla käsillään millainen on iso vatsa.
Vieressä seisova poika2: "Vatsa tulee kipeeksi kun saa vauvoja." Olin hetkeä aikaisemmin valitellut ettei mussa voi roikkua kun vatsaan koskee.
Mitä sitä enää tuossa vaiheessa voi lapselle muuta sanoa kuin, et "Joo kyllä tulee".

Taitaa olla salailun aika takana :)